Post-digitaaliset valokuvan epistemologiat. Valokuvallinen totuus mediamaiseman digitalisoitumisen jälkeen (PEPI)

Valokuvan totuudellisuus on ollut yksi valokuvauksen kiistellyimmistä kysymyksistä. Myös nykyisessä mediayhteiskunnassa valokuvan totuudesta taitetaan peistä monissa eri yhteyksissä, kuten esimerkiksi kuvajournalismissa. PEPI-projekti tutkii valokuvallisen totuuden ehtoja eli valokuvan epistemologiaa kolmesta toisiinsa liittyvästä näkökulmasta. Ensinnäkin, tutkimme niitä psykologia prosesseja, joiden kautta ihmiset tekevät päätöksiä valokuvan totuudesta. Toiseksi, tutkimme niin sanottujen valeuutisten visuaalista sisältöä, erityisesti valokuvia, ja sen vastaanottoa. Kolmanneksi, pohdimme totuuden problematiikkaa valokuvan estetiikan näkökulmasta. Monitieteisessä projektissa yhdistyvät, kokeellinen psykologia, media- ja journalismin tutkimus sekä taiteellinen tutkimus.

Konsortion johtaja:
Professori Janne Seppänen (janne.seppanen at tuni.fi), Tampereen yliopisto

Osahankkeiden johtajat:
Dosentti Jukka Häkkinen (jukka.hakkinen at helsinki.fi), Helsingin yliopisto
Professori Mika Elo (mika.elo at uniarts.fi), Taideyliopisto

Tutkijat: 
Tuomas Leisti, Helsingin yliopisto
Jenni Niemelä-Nyrhinen, Tampereen yliopisto
Tuula Närhinen, Taideyliopisto

Rahoittaja: Suomen Akatemia

Projektikausi: 2019–2022