Datanhallinnan koulutukset esillä kansainvälisesti

Kansallisen tason ja korkeakouluyhteisön tutkimusdatan hallinnan koulutusten kehittämistä ja toteuttamista esiteltiin laajalle kansainväliselle kirjastoalan verkostolle kesäkuun lopun lämmössä eurooppalaisten yliopistokirjastojen verkoston LIBERin verkkoon siirtyneessä vuotuiskonferenssissa. LIBERin (Ligue des Bibliothèques Européennes de Recherche – Association of European Research Libraries) historia ulottuu lähes viidenkymmenen vuoden päähän ja tämän vuoden konferenssikin oli jo neljäskymmenesyhdeksäs sarjassaan. Perinteisesti LIBER on ollut erityisesti kirjastonjohtajien konferenssi, mutta kaikki ovat tervetulleita osallistumaan.

Yhtenä LIBERin strategisten tavoitteiden osana on reilu tutkimusdata eli FAIR data, joten datanhallinnan asioiden esittely oli konferenssissa luontevaa. Esityksen “Integrating responsible research data management practices as part of a research workflow on a national and local level” punaisena lankana oli ensinnäkin tuoda esille datanhallinnan koulutusten suunnittelun kansallisen tason yhteistyön ulottuvuutta ja toiseksi, sen paikallista ulottuvuutta. Kansallisesti Suomessa avoimen tieteen koordinaatio on Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan (TSV) vastuulla ja sen alaisuudessa työtä edistetään erilaisissa asiantuntija- ja työryhmissä. Yksi kansallisen koordinaation osa-alueista keskittyy tutkimusaineistojen avoimuuteen, jonka alle perustettiin vuonna 2019 Datakoulutukset-työryhmä. Ryhmän tavoitteena on suunnitella koulutuksia tutkimusdatan löydettävyyteen, säilytykseen ja avoimuuteen liittyen. Lisäksi keskeisenä tavoitteena on laatia ehdotus kansallisten koulutusten kohderyhmistä ja toteutustavoista. Datapalvelusta osallistutaan aktiivisesti ryhmän toimintaan. Koulutusten skaala on hyvän ja vastuullisen datanhallinnan koko kirjo ja kohderyhmiä ovat muun muassa tutkijat, opettajat, opiskelijat, tukipalvelut ja rahoittajat. Lisäksi osa koulutuksista on kouluttajakoulutuksia (train the trainer) eli suunnattuja datanhallinnan ammattilaisille. Työryhmän puitteissa on jo edistetty erilaisten koulutuskokonaisuuksien kartoitusta ja hahmottelua sekä järjestetty yhteinen koulutustilaisuus tutkimusdatan anonymisoinnista yhteistyössä Tietoarkiston kanssa.

Datakoulutuksia kehitetään aktiivisesti myös Tampereella. Avoimen tieteen sisällöt on integroitu jo perusopintovaiheeseen, osaksi yliopiston kirjaston tarjoamia pakollisia tiedonhankintataitojen opintoja. Graduvaiheen opiskelijoille suunnattiin lisäksi alkuvuonna 2020 datanhallinnan pilotti, johon osallistui kahdeksan graduryhmää informaatiotutkimuksesta, hoitotieteistä sekä sosiaali- ja terveysjohtamisesta (ylempi ammattikorkeakoulututkinto, YAMK). Hyvä aineistonhallintatapa on olennainen taito sekä opintojen että työelämätaitojen näkökulmasta. Jatkossa graduvaiheen opinnoissa datanhallinnan koulutus painottuu enenevässä määrin opinnäytetöiden ohjaajien kouluttamiseen, jotta he voivat opettaa näitä taitoja opiskelijoille. Opinnäytetöiden ohjaajien koulutus on käynnistynyt jo loppuvuonna 2019 ja keväällä 2020 koulutukset ovat keskittyneet tietosuojaan ja tietoturvaan sekä aineistojen anonymisointiin.

Datanhallinnan koulutuksissa painotettavat ryhmät ovat erityisesti väitöskirjan tekijät sekä väitelleet tutkijat. Tohtoriopintojen vaiheessa kohdennetumpaa datanhallinnan koulutustarjontaa tuotetaan yhteistyössä tutkijakoulun kanssa ja sisältöihin lukeutuu erityisesti aineistonhallinta ja etiikka sekä datanhallinnan käytänteet kysely- ja haastatteluaineistoja kerättäessä ja käsiteltäessä. Yhtenä laajempana kohderyhmänä ovat väitelleet post doc- tutkijat, joiden systemaattisempaa koulutusta pyritään kehittämään organisaatiossa osana tutkijan taitojen laajempaa kehittämistä.

Loppukaneettina todettakoon, että datanhallinnan koulutusten kehittämisessä keskeistä on muun muassa tunnistaa ja tukea erilaisia asiakasryhmiä ja niiden vaihtelevia tarpeita. Datanhallinnan osaamisen siemen tulee kylvää jo varhaisessa vaiheessa opiskelijoihin, joista osasta kasvaa tulevaisuuden tutkijoita. Opiskelijat tarvitsevat tukea oppiakseen ja kehittääkseen taitojaan (myös työelämää varten) ja heidän ohjaajiensa tukeminen datanhallinnan hyvien ja vastuullisten käytänteiden hahmottamisessa ja eteenpäin viemisessä on keskeistä. Datanhallinnan kouluttajilla on puolestaan keskeinen rooli näiden käytäntöjen luomisessa, kehittämisessä ja edistämisessä. Ja jos työtä on mahdollista tehdä laajassa kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä, aina parempi!