Reseptikirja TKI-toiminnan ja oppimisen vastuulliseen avaamiseen

Avoimuus vahvistuu edelleen keskeisenä muutosvoimana niin EU:ssa kuin Suomessakin. Julkisin varoin rahoitetun tiedon leviäminen kaikkien halukkaiden käyttöön nähdään tärkeänä tapana edistää tutkimusta ja sen vaikuttavuutta koko yhteiskunnassa. Siksi tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnassa (TKI), kuten myös oppimisessa (O), on tärkeä hyödyntää mahdollisimman avoimia toimintamalleja.

Ammattikorkeakoulujen avoin TKI, oppiminen ja innovaatioekosysteemi -hankkeessa (1.1.2018–31.10.2021) on tehty pitkäjänteistä työtä avoimen toimintakulttuurin edistämiseksi. Mukana hankkeessa oli yhteensä 11 ammattikorkeakoulua sekä yksi yliopisto. Hanke mahdollisti monialaisen yhteistyön synnyttäen uutta osaamista, välineitä ja hyviä käytänteitä.

Keittokirja kokoaa yhteen hyvät toimintamallit

Hankkeen keskeisiä tuloksia on julkaistu lyhyinä resepteinä, hyvien käytänteiden keittokirjana. Kirja sisältää yhteensä 26 hyväksi havaittua toimintamallia, joita on pääsääntöisesti kehitetty useamman kuin yhden korkeakoulun yhteistyönä. Reseptien ytimessä on kuvaus siitä, miten malli toimii, mitä hyötyä siitä konkreettisesti on ja miten se voidaan helpoiten ottaa käyttöön myös muissa korkeakouluissa.  Reseptikirja sisältää myös hankkeen julkaisuluettelon. Julkaisuja on yhteensä keittokirjan reseptit mukaan lukien yli 200, ja suurin osa niistä on avoimesti saatavilla.

TAMK kehitti hankkeessa erityisesti TKI-hanketoiminnan avaamista opiskelijoille. Lisäksi toimenpiteemme edesauttoivat TAMKin TKI-toiminnan kokonaisarkkitehtuurityötä. Keittokirja sisältää näiden kahden toimintamallin reseptit. Lisäksi TAMKissa kehitettiin TKI-hankkeiden tulosten tunnetuksi tekemistä tarinallistamalla sekä tekoälyn käyttöä korkeakoulun tietovarantojen analysointiin. Hanke oli myös taustatukena TAMKin avoimen tieteen toimenpideohjelman laadinnalle.

Yhteisöllistä tukea avoimen toimintakulttuurin edistämiseen

Hankkeessa keskityttiin sekä laajoihin kokonaisuuksiin että pienempiin yksityiskohtiin. Yhteistyöllä rakennettiin ja pilotoitiin kokonaan uusia, ammattikorkeakouluille yhteisesti sopivia toimintamalleja avoimen toimintakulttuurin tukemiseksi. Näiden toimintamallien avulla on yksittäisen ammattikorkeakoulun mahdollista muokata omaa toimintaansa oman strategiansa mukaisesti. Yhdessä todettiin myös, että työkalujen laajamittaisempaa käyttöönottoa tulee kuitenkin edelleen tukea.

Hankkeen aikana toteutunut verkostomainen yhteistyö sekä eri asiantuntijaryhmien että korkeakoulujen välillä oli merkittävässä roolissa. Se toi näkyväksi, että avoin toimintakulttuuri ja sen toteutuminen vaatii monenlaista osaamista sekä korkeakoulujen sisällä että myös yhteisten, entistä vaikuttavampien toimintamallien kehittämisessä ja käyttöönotossa.

Avoin TKIO keittokirja – Reseptejä avoimempaan tutkimukseen ja oppimiseen -teoksen ovat toimittaneet Seliina Päällysaho, Jaana Latvanen, Sirkku Uusimäki, ja sen on julkaissut Seinäjoen ammattikorkeakoulu. ISBN 978-952-7317-56-3

Linkki Keittokirjaan: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021111755750

Uutisen kirjoittaja: Hanna-Greta Puurtinen, Kehittämispäällikkö, Tampereen ammattikorkeakoulu