Suomen Akatemian aineistonhallintasuunnitelman käytäntöihin muutoksia

Suomen Akatemia muutti rahoitusehtojaan syyskuun 2020 hakuun. Ehdoissa tuli muutoksia erityisesti aineistonhallintasuunnitelman ja rahoituksen vastaanottamisen käytäntöihin. Uudet ehdot korostavat suorituspaikan vastuuta ja hyvän aineistonhallintatavan toteutumista.

Hakuvaiheessa aineistonhallinnan toteutuminen kuvataan lyhyesti tutkimussuunnitelmassa ja myönteisen rahoituspäätöksen jälkeen hankkeen vastuullinen johtaja laatii aineistonhallintasuunnitelman kahdeksan viikon kuluessa rahoituspäätöksestä. Aineistonhallintasuunnitelma on rahoituksen maksamisen ehto.

Yliopistossa on syyskuussa hyväksytty Suomen Akatemian aineistonhallintasuunnitelman käsittelyprosessi ja siihen liittyvät vastuutahot. Suunnitelman laatimisessa auttaa Datapalvelun osana toimiva kirjaston datatuki, joka ottaa yhteyttä rahoituksen saaneisiin, kouluttaa ja ohjeistaa suunnitelman laatimisessa sekä käy lävitse lopullisen suunnitelman. Hankkeiden vastuullisia johtajia kannustetaan ottamaan myös aktiivisesti yhteyttä datatukeen. Kun suunnitelma on hyväksytty, datatuki antaa lausunnon dekaanille, joka vahvistaa vastuullisen johtajan kanssa rahoituksen vastaanottamisen.

Uusiin käytänteisiin liittyen tarjoamme vuonna 2021 aineistonhallintasuunnitelman laatimiseen tukea ja koulutusta, jota suunnataan erityisesti hankkeiden vastuullisille johtajille sekä dekaaneille.

 

Rahoituksen saatuasi ole yhteydessä datapalveluun: researchdata@tuni.fi

Datapalvelu: https://research.tuni.fi/datapalvelu/

Suomen Akatemia: https://www.aka.fi/tutkimusrahoitus/hae-rahoitusta/nain-haet-rahoitusta/ohjehakemisto/aineistonhallinta/aineistonhallintasuunnitelma/