Esittely

Iäkkään väestön terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen edellyttää saavutettavia, tarkoituksenmukaisia, oikea-aikaisia ja vaikuttavia palveluita. Varsinkin terveydentilan tai toimintakyvyn muuttuessa äkisti hoidon tulisi järjestyä joutuisasti ja laadukkaasti, jotta toipumiselle ja kotona asumisen jatkumiselle olisi mahdollisimman hyvät edellytykset. Toisaalta pitkäaikaissairaudet tulee hoitaa hyvin niiden aiheuttaman haitan minimoimiseksi ja äkillisten sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisemiseksi. Hoidossa ja kuntoutuksessa tulee huomioida vanhuspotilaiden erityispiireet sekä yleiset mutta usein tavanomaisessa hoidossa huomiotta jäävät geriatriset oireyhtymät, kuten muistisairaudet ja gerastenia. Laaja-alaista geriatrista arviointia ja hoito- ja kuntoutustoimia tarvitsevien iäkkäiden tunnistaminen ei kuitenkaan aina ole helppoa.

Geriatrian tutkimusryhmän tavoitteena on selvittää pitkäaikaisten ja akuuttien sairauksien hoitoa, hoidon vaikuttavuutta ja sen laatua niin potilaan kuin terveydenhuoltojärjestelmänkin näkökulmasta. Tärkeitä tutkimuskohteita ovat hoitotuloksia ennustavat tekijät, joita voidaan hyödyntää hoidon ja palveluiden kohdentamisessa, sekä suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään soveltuvien mittareiden ja arvioinnin työkalujen kehittäminen, arviointi ja implementointi. Tutkimuksen painopistealueet ovat muistisairaudet, gerastenia ja hoitoketjut. Tärkeitä näkökulmia kaikilla painopistealueilla ovat lääkkeiden käyttö, toimintakyky ja laaja-alaisen geriatrisen arvioinnin (comprehensive geriatric assessment, CGA) käyttö.