Tänä vuonna Kasvatustieteen päivät järjestettiin Turussa teemalla Eriarvoistuva maailma –tasa-arvoistava koulu? Keynote luennoitsijoina kuultiin professori Diane Reayta Cambridgen yliopistosta Isosta Britanniasta sekä professori Martin Thruppia Waikaton yliopistosta Uudesta Seelannista. Professori Diane Reayn luento käsitteli tilannetta Isossa Britanniassa, jossa koulutus on edelleen hyvin vahvasti sidoksissa vanhempien asemaan ja luokkataustaan. Hän kysyikin voiko koulutuksellista tasa-arvoa toteuttaa epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Professori Martin Thruppin luento puolestaan käsitteli koulutuspolitikkaa kansainvälisessä kontekstissa ja siihen liittyviä sosiaalisen tasa-arvon kysymyksiä. Myös teemaryhmissä koulutukseen liittyvät yhteiskunnalliset kysymykset olivat eriasteisesti läsnä.
HET-tutkimusryhmän teemoista omalla esityksellään mukana olivat Korkeakoulutuksen teemaryhmässä Vesa Korhonen ja Erot, sukupuoli ja oikeudenmukaisuus koulutuksessa -teemaryhmässä Helena Rajakaltio.
Kasvatustieteellisen seuran vuoden paras väitöskirja –palkinnon sai Pauliina Alenius, joka kuuluu sekä HET-tutkimusryhmään että MTT-tutkimusryhmään. Onneksi olkoon Pauliina!
Konferenssi päättyi paneelikeskusteluun sosiaalisen aseman sekä hyvä- ja huono-osaisuuden merkityksistä. Keskustelu sisälsi mielenkiintoisia puheenvuoroja eriarvoistumisesta ja esimerkiksi Suomen sisäisten alueellisten erojen näkyminen PISA-testeissä puhutti.
Korkeakoulutuksen teemaryhmä (Vesa Korhosen haastattelu)
HET-ryhmästä Vesa Korhonen osallistui korkeakoulutuksen teemaryhmän sessioihin, joissa käsiteltiin Kasvatustieteen päivien pääteeman mukaisesti useissa esityksissä sosioekonomisen taustan merkitystä ja vaikutusta koulutukseen ja koulutuspolkuihin. Keskustelu yhteiskuntaluokan tai sosioekonomisen taustan vaikutuksesta sekä korkeakoulutukseen hakeutumiseen että akateemisen tutkinnon suorittamiseen näyttää siis palanneen voimakkaasti myös korkeakoulutukseen liittyvään tutkimuskeskusteluun. Koulutuksen periytyvyys eli perinteinen havainto siitä, että akateemisen korkeakoulututkinnon suorittaa todennäköisemmin henkilö, jonka vanhemmat ovat ylemmästä sosioekonomisesta luokasta, näyttää edelleen nousevan merkittävästi esiin useissa mm. OKM:n ja Tilastokeskuksen laajoja aineistoja käyttäneissä tutkimuksissa. Toisaalta suomalaisessa korkeakoulutuksessa sosiaalinen liikkuvuus on edelleen aika yleistä ja Suomessa voi työläistaustasta tuleva henkilö parantaa asemaansa koulutuksen avulla toisin kuin monessa muussa maassa, jossa koulutuspolut ovat vahvasti eriytyneet. Korkeakoulutuksen teemaryhmässä järjestetyn symposiumin kommentaattorina vierailleen Diane Reayn mukaan Isossa Britanniassa jakautuminen sosiaaliluokkiin tapahtuu jo hyvin varhaisessa vaiheessa koulutuspolkua. Etenkin arviointikäytänteet koulussa sekä oppilaan ja opettajan välinen kommunikaatio vahvistavat tätä jakautumista.
Vesa Korhosen ja Päivi Vuorinen-Lampelan yhteisesitys ”Miksi vain puolet valmistuu maksimiajassa ja keillä opinnot pitkittyvät?” käsitteli yliopisto-opintojen etenemisen ongelmia, jonka lisäksi he pohtivat myös koulutuksellisen tasa-arvon kysymyksiä aiheeseensa liittyen. Kun puhutaan ongelmallisista opintopoluista ja opintojen viivästymisestä kyse on heidän mukaansa nimenomaan suomalaisesta ilmiöstä, koska muissa maissa opintojen keskeyttäminen on ehkä se suurempi ongelma. Tutkimuksessaan he ovat käyttäneet aineistona sekä Tilastokeskuksen tilastollista aineistoa korkeakoulutuksen suorittamisesta että opiskelijahaastatteluja, joita on kerätty Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa.
Mikä sitten viivästyttää opintoja?
Syyt opintojen viivästymisen taustalla ovat hyvin moninaisia ja liittyvät usein muuttuviin elämäntilanteisiin, joihin korkeakoulutuksessa ei varsinaisesti voida vaikuttaa. Toki osa syistä on myös sellaisia, joita voitaisiin nykyistä laajemmin ottaa esimerkiksi ohjauksessa käsiteltäväksi, kuten opiskelijan hyvinvointiin ja voimavaroihin liittyvät ongelmat tai epävarmuus omasta opintoalan valinnasta ja keskeyttämisaikomukset. Jos asiaa kuitenkin tarkastelee yhteiskunnallisesta näkökulmasta, liittyy siihen myös vahvasti siirtymäregiimin merkitys. Meillä pohjoismaisen yhteiskunnan hyvinvointijärjestelmässä puhutaan universaaliregiimistä, joka mahdollistaa hakeutumisen mm. korkeakoulutukseen taustasta ja sukupuolesta riippumatta. Tukijärjestelmien avulla (kuten opinto-ja uraohjaus) on lisäksi mahdollista tukea yksilöä näissä valinnoissa ja siirtymissä. Tällaisessa järjestelmässä koulutukseen liittyvät valinnat ovat siis kiinni etupäässä yksilöiden valinnoista.
Suomalaisessa korkeakoulutuksessa on ollut havaittavissa laajenevan osallistumisen trendi, koska suomalainen tasa-arvopolitiikka mahdollistaa koulutukseen hakeutumisen taustasta riippumatta toisin kuin monissa muissa maissa, joissa korkeakoulutukseen ei ole mahdollista hakeutua esim. ammatilliselta pohjalta. Näin yhä suurempi osa ikäluokasta hakeutuu korkeakoulutuksen piiriin, jonka lisäksi myös aikuisopiskelijoiden määrät korkeakoulutuksessa ovat kasvaneet. Luonnollista on siis, että myös niiden opiskelijoiden määrä on lisääntynyt, joilla on ongelmia opintojensa loppuun saattamisessa.
Mihin suuntaan suomalaista yhteiskuntaa ja koulutusta sitten kehitetään ja mikä on kokonaiskuva?
Eräänlaiseksi uhkakuvaksi korkeakoulutuksen tutkimuksen teemaryhmässä yleisesti nähtiin luokka-aseman vaikutuksen vahvistuminen ja mahdollinen luokkayhteiskunnan paluu. Sosiaalista liikkuvuutta suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen on, mutta ääripäiden erottautuminen näyttää jatkuvan. Jakautuminen huippueliittiin ja huonompiosaisiin, jotka eivät välttämättä osallistu korkeakoulutukseen saa myös kysymään mitä ja ketä korkeakoulutus palvelee. Esimerkiksi tohtoriopiskelijoita käsittelevissä aineistoissa näkyi se, että suuren osan vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja, jolloin on kysyttävä johtaako tämä kehitykseen, jossa korkeakoulutus palvelee vain eliittiä? Miten käy kokonaiskuvan, jos tutkijoissa ovat edustettuina yksipuolisesti ylemmät sosiaaliluokat?
Kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus kasvatuksessa (Pauliina Aleniuksen haastattelu)
Teemaryhmää kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus kasvatuksessa oli HET-ryhmästä seuraamassa Pauliina Alenius. Ryhmässä oli moniaesityksiä, ja myös ulkomaisia vierailijoita, mikä oli positiivista. Eräsmielenkiintoinen esitys oli Rauna Rahko-Ravantin esitttely väitöstutkimuksestaan Saamelaisopetus Suomessa saamelaisopettajien näkökulmasta. Aihepiiristä on varsin vähänaiempaa tutkimusta..
Pauliina Aleniuksen, Päivi Vartiaisen ja Marja Koskelan (MTT-ryhmä) esitys Exploring the learning trajectories of foreign nurses at Finnish workplaces käsitteli Suomessa työskentelevien ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien informaalia oppimista ja integroitumista työyhteisöön. Aineistona ovat eri sosiaali- ja terveysalan työyhteisöissä tehdyt haastattelut, jotka on kerätty MULTI-TRAIN ja TRANS-SPACE-tutkimushankkeissa.
Ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien integroitumiseen ja oppimispolkuihin vaikuttavat työyhteisöön liittyvien tekijöiden lisäksi myös erilaisetmakrotason tekijät kuten koulutuspolitiikka ja tutkintojen tunnustamiseen liittyvät säädökset. Merkittävä erotteleva tekijä on se, tuleeko sairaanhoitaja EU/ETA-alueelta vai tämän alueen ulkopuolelta. Se, miten ulkomailla hankittu koulutus tunnustetaan suomalaisessa järjestelmässä vaikuttaa merkittävästi sairaanhoitajan asemoitumiseen työyhteisössä. Esimerkiksi EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat sairaanhoitajat olivat usein perifeerisessä asemassa työyhteisössään, koska he työskentelivät usein avustavissa tehtävissä ja he saattoivat hyödyntää vain rajoitetusti ammatillista osaamistaan. Myös kielitaito ja sosiaaliset kontaktit erottelivat ulkomaalaistaustaisia hoitajia siten, että lähialueilta, erityisesti Virosta tulleilla sairaanhoitajilla oli usein vahvempi asema työyhteisöissään paremman työkielen taidon ja moninaisempien kontaktiensa ansioista kuin muilla ulkomaalaistaustaisilla hoitajilla. Työyhteisöön integroitumiseen vaikuttivat edellisten lisäksi myös työssä annetun perehdytyksen laajuus ja taso sekä työyhteisön tuki esimerkiksi kielen oppimisessa.