Tutkimusryhmän lähtökohtana Campus Conexus -projekti ja kiinnittymistä koskeva tutkimus
Professori Mäkinen on ollut HET-ryhmässä alusta alkaen. Ryhmä perustettiin Campus Conexus-projektin (2009-2014) jatkoksi. Projektin tarkoituksena oli ehkäistä korkeakouluopiskelijoiden syrjäytymistä, mikä Mäkisen johdolla käännettiin nurinpäin: miten edistää opintoihin kiinnittymistä yhteisöllisestä, sosiokulttuurisesta näkökulmasta. Projektissa yhdistettiin uudella tavalla tutkimusta ja kehittämistä, ja se sai paikallisesti ja valtakunnallisesti positiivisen vastaanoton. Kiinnittymisen (engagement) merkitys ja juurtuminen suomalaiseen sanastoon juontanee juurensa tähän projektiin, jota Mäkinen johti innostavalla ja uutta luovalla, tutkivalla otteella.
– HET-ryhmän kiinnostuksen kohteena on ollut erilaisia tutkimusalueita korkeakoulutuksen kentältä, mutta koska professuurini ala on opettajankoulutus, olen erityisesti vastannut alueesta, jossa korkeakoulutusta ja korkeakouluopintoja tarkastellaan paitsi kokonaisuutena, myös erontekojen kautta eri tieteenaloihin välillä mm. opiskelun, kiinnittymisen ja hyvinvoinnin näkökulmista. Viime aikoina fokukseni ollut opettajankoulutuksen opiskelijoiden ammatillisen kehittymisen prosesseissa ja reflektiotutkimuksessa. Minua kiinnostaa, voiko reflektiotutkimus löytää keinoja tukea opettajaopiskelijoiden ammatillista kehittymistä, Mäkinen kertaa.
Mäkinen siirtyi syrjään HET-ryhmän johtotehtävistä vuoden 2019 alussa tiedekunnan johto- ja hallintotehtävien vuoksi. Nyt emeritaksi siirtyminen puolestaan tarkoittaa sitä, että työmäärä on vähentynyt ja vapaa-aika lisääntynyt. Tämä on tuonut mukanaan sen haasteen, että Mäkinen joutuu tekemään enemmän valintoja sen suhteen, mitä töitä pienemmän työsuhteen aikana tekee.
Tutkimuksen parissa Mäkinen jatkaa edelleen työtään ja parhaillaan hänellä on kollegansa kanssa meneillään tutkimus, jonka lähtökohta on yhdistää koulussa opetettavien oppiaineiden ainedidaktinen tutkimus opettajaopiskelijoiden kriittisen nettilukutaidon opettamisesta viimeaikaiseen reflektiotutkimukseen. Kiinnostuksen kohteena on, miten opiskelijat voisivat entistä paremmin ja syvemmin reflektoimalla oppia opetettavan aineen opettamista. Perinteisesti opettajien reflektiotutkimus on keskittynyt yleiseen opettajaksi kasvamiseen ja opettajaidentiteetin kehittymiseen.
Kohti inklusiivista pedagogiikkaa ja koulutusta
Toiseksi sydäntä lähellä olevaksi tutkimuksen kohteeksi Mäkinen nimeää inkluusioteemat: miten kentällä olevien opettajien ammatillista kasvua voidaan tukea niin, että he selviävät inklusiivisissa ympäristöissä ja kehittävät inkluusiopedagogiikkaa, mitä inkluusio ylipäänsä tarkoittaa koulujärjestelmässämme ja minkälaisia tulkintoja siitä on kentällä tehty. Inkluusiosta on muotoutunut varsin poliittinen käsite, ja se on irtautunut alkuperäisestä tarkoituksestaan melko voimakkaasti. Tällä tutkimusteemalla on sidonnaisuutta HET-tutkimusryhmään siinä, miten kasvatusalan opiskelijoita koulutetaan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kysymyksiin, minkälaisia kantoja tähän otetaan ja miltä inklusiivinen yhteiskunta näyttää tulevaisuudessa. Selvitettäviä kysymyksiä on runsaasti.
– Inkluusio on tullut ajankohtaiseksi käsitteeksi luokanopettajakoulutuksen lisäksi myös korkeakoulutuksessa: miten mm. toteutamme sellaista arviointia ja arviointikäytänteitä, jotka ovat yhdenvertaisia kaikille, miten otamme huomioon opiskelijoiden erilaiset lähtökohdat tai miten saavutettavuus toteutetaan korkeakouluyhteisössä. Tämä siis koskee peruskoulutuksen lisäksi myös laajemmin kaikkia koulutusympäristöjä, Mäkinen kertoo.
Mäkinen muistuttaa, että teemana inkluusio on ollut esillä jo pidempään ja Suomi onkin sitoutunut erilaisin kansainvälisin sopimuksin inklusiivisen yhteiskunnan ja sitä kautta myös koulujärjestelmän kehittämiseen. Covid-19-pandempia toi eriarvoistumisen näkyvämmäksi ja siitä alettiin puhua koko suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta. Esimerkiksi moni tukea tarvitseva oppilas jäi koronarajoitusten aikana kotiin eikä syystä tai toisesta ottanut osaa koulussa järjestettyyn tukeen, vaikka sitä koulussa tarjottiinkin. Parhaimmillaan oppimisen ja kasvun tuki auttoi pysymään pandemiasta huolimatta koulun rattailla. Pandemia on siis nostanut erilaisia ja uudenlaisia asioita näkyväksi, kuten esimerkiksi oppimisen ja hyvinvoinnin haasteet. Myös korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on noussut eri tavalla puheenaiheeksi pandemian aikana.
Opiskelijoiden hyvinvointiin ja HET-tutkimusryhmään liittyen, Mäkinen on muutama vuosi sitten ollut mukana koordinoimassa koko korkeakouluyhteisön yhteistä hyvinvointiohjelmaa, jonka tarkoitus on nostaa esille kaikki ne palvelut, joita opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen tehdään. Mukana oli eri työryhmiä, jotka keskittyivät mm. korkeakouluyhteisöön kiinnittymiseen, saavutettavuuteen, hyvinvointiin ja opetussuunnitelmatyöhön opiskelijoiden opiskeluhyvinvoinnin vahvistamiseksi. Työryhmien yhteisenä tavoitteena oli parantaa opiskelijoiden kaikkinaista hyvinvointia opinnoissa ja korkeakouluyhteisössä.
Muuttuva korkeakoulutus: yliopistossa, kasvatustieteissä, tutkimuksessa ja pedagogisessa kehittämisessä
Yliopistossa ja kasvatustieteissä osana yliopistoa on Mäkisen mukaan hänen uransa aikana tapahtunut muutos työskentelytavoissa. Niissä on siirrytty yhteisöllisempään, projektimuotoisempaan ja monitieteisempään suuntaan. Vaikka tehokkuuden vaatimus ja kilpailullisuus yliopistoyhteisössä on lisääntynyt, vastuu jakautuu useamman henkilön kesken, ja yhdessä työskennellen tutkimusryhmät pysyvät elävinä. Toisaalta tutkimusryhmillä menee nykyään aiempaa enemmän aikaa ulkopuolisen rahoituksen hakemiseen, mutta etuna on, että esimerkiksi väitöskirjatutkijoita voidaan rekrytoida mukaan juuri ulkopuolisen rahoituksen turvin. Aiemmin tutkimusta on tehty enemmän oman työn ohessa ja väitöskirjatutkijoiden saamat rahoitukset ovat olleet yksilökohtaisia ja edistäneet juuri sitä omaa tutkimusta. Nykyään tutkimus on enenevässä määrin moni- ja poikkitieteellisten projektirahoitusten varassa, jolloin on tärkeää löytää yhteistyökumppaneita eri tieteenaloilta, eri yliopistoista ja muista organisaatioista.
Yliopiston ja tiedekunnan pedagogisen kehittämisen suhteen tiedekunta tekee sellaista perustutkimukseen verrattavaa työtä, jolla on annettavaa opetuksen kehittämiseen koko yliopistoyhteisölle. Esimerkiksi yliopistopedagogiikan puolella tehdään kunnianhimoista tutkimus- ja kehittämistyötä, jonka hyödyntäminen koko yliopistoyhteisön opetuksen kehittämisessä on tärkeää. Samaan aikaan tiedekunnan tutkijat ja opettajat suhtautuvat varsin kriittisesti pedagogiikan moninaisia virtauksia kohtaan. Ristiriitaisia näkemyksiä opetuksen kehittämisestä voi pitää myös tiedekuntaa ja opetuksen kehittämisen tutkimusta eteenpäin vievänä asiana. Mäkisen mielestä yliopistoyhteisö tarvitsee jatkuvaa dialogia ja tutkimusta eri pedagogisten lähestymistapojen välille.
– Koska tiedekunnassamme on vahva tutkimusperustaisen ammatillisen koulutuksen perinne, yhteisöltä vaaditaan tasapainottelua siinä, että mikään tiedekunnan koulutuksista ei lähde dominoimaan. Toisaalta on tärkeää, että löydetään opetuksen kehittämisen muotoja, jotka ylläpitävät jokaisen koulutuksen identiteettiä ja tukevat opiskelijoiden ammattialan ja tieteenalakohtaisen identiteetin kasvua, eikä mikään koulutus purista toista koulutusta nurkkaan. Tämä on ollut haaste ja rikkaus, ja se on pakottanut keskustelemaan näistä asioista jatkuvasti.
– Tutkimusryhmällemme ja tiedekunnallemme on perustavanlaatuista, että opetuksen kehittämistä tutkitaan, vaikka jako tunnutaan usein tekevän juuri kehittämisen ja kehittäjien sekä tutkimuksen ja tutkijoiden välille. Tutkimusperustaisuus tekee opetuksen kehittämisestä voimakkaampaa, argumentoidumpaa, perustellumpaa, Mäkinen sanoo.
Tutkimusryhmän ja -ryhmien kehittymisessä Mäkinen on uransa aikana havainnut lupaavia viitteitä siitä, että tutkimusryhmät etsivät keskenään yhteisiä ulottuvuuksia ja langan pätkiä. Mäkinen pitää tätä todella arvokkaana. Esimerkiksi juuri rahoitushakujen näkökulmasta, jonkin rahoituksen tutkimusidea on parhaimmillaan kahden tai useamman tutkimusryhmän, yliopiston ja niiden osaamisten rajapinnoissa. Tämä myös ehkäisee tutkimusryhmien eriytymistä ja vain omissa piireissä tekemistä ja muuttaa toimintaa vahvemmaksi yhteistyöksi.
– Toinen näkymä on tutkimusryhmien aina vain kansainvälisempi toiminta. Aiemmin mainittu yhteisöllisyys näkyy myös tässä mielessä. Toimintaa on niin yhden yliopiston sisällä kuin myös yliopistojen välillä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, Mäkinen lisää.
Mieleen painuneita tapahtumia sekä terveisiä ja suuntaviivoja tulevaan
Mäkisen uran aikana mieleen painuneet asiat ovat hyvin vahvasti sidoksissa yhdessä tekemiseen ja yhteisöllisyyden lisääntymiseen. Ensimmäinen merkittävä kohta oli, kun Mäkinen löysi Tampereen yliopistoon tullessaan kollegan, joka tuli töihin samaan työyhteisöön. Hän oli tutkinut samaa aihetta samaan tapaan kuin Mäkinen, vallitsevasta traditiosta poiketen. Se kohtaaminen oli upea ja yhteistyö heidän välillään jatkuu edelleen, ja tähän liittyykin Mäkisen mukaan sen oivaltaminen, että kun kohtaa samasta ilmiöstä kiinnostuneita kollegoja, tutkimustyönsä kanssa ei ole yksin. Yhteisen ymmärryksen löytäminen tuottaa valtavan suurta iloa ja voimia. Mäkisen mukaan uusien merkitysten yhdessä hahmottaminen ja yhdessä kehittäminen on parasta, mitä tällaisissa tutkimisyhteisöissä voi kokea.
Toinen merkittävä asia Mäkisen uralla on Campus Conexus -projektin aika, johon liittyvää tutkimusta tehtiin lähes 10 vuotta. Tämä projekti antoi mahdollisuuden luoda paljon verkostoja niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Nämä ”helmihetket” ovat kantaneet myös Mäkisen uran myöhemmissä vaiheissa. HET-tutkimusryhmälle Mäkinen lähettää seuraavia terveisiä:
– Mikä voisi olla se konsti, jolla väitöskirjatutkijoita saataisiin ryhmän toimintaan mukaan. Tämä edellyttää rahoitushakujen onnistumista, mikä taas riippuu siitä, miten saadaan rakennettua verkostoja ja löydettyä yhteistyökumppaneita, niin Suomesta kuin kansainvälisesti. Ryhmä on tässä mennyt myös jo upeasti eteenpäin, joten kunnioituksen hatunnosto työhön, jota tällä hetkellä tehdään. Hienoa saada myös olla mukana tässä edelleen.
Opetuksen kehittämiseen yliopistossa ja tiedekunnassa Mäkinen toivoo kunnioitusta muiden tutkimuskohteiden ohella sitä tutkimusta kohtaan, jota tehdään vaikkapa opetushenkilöstön ja opiskelijoiden keskuudessa. Opetussuunnitelma- ja opiskelijatutkimus ovat tässä tutkimuskentässä Mäkisen mukaan hyviä esimerkkejä. Opetuksen kehittämisen ei aina tarvitse olla taloudellisessa vaikutuspiirissä, vaan sen pitäisi lähteä myös altaalta ylöspäin eli opiskelijoita ja työyhteisön jäseniä kuunnellen. Tämänkin voi tehdä organisoidusti ja tutkimuslähtöisesti. Opetusta tutkitaan valtavasti, joten kiinnostusta olisi hyvä ylläpitää myös sitä kohtaan, mitä muualla tehdään ja miten tutkimus etenee siinä. Esimerkiksi yliopisto hyötyisi siitä, että se edistäisi opetuksen kehittämisen tutkimusta yliopiston sisäisen strategisen rahoituksen turvin.
Lopuksi: Mikä inspiroi Marita Mäkistä?
– Minua inspiroi sellaisten tutkimusaiheiden kimppuun pääseminen, jotka oivallan jossakin sellaisessa hetkessä, joka tulee eteen sattumalta. Siitä sitten tutkimusideaa lähdetään viemään eteenpäin. Jos vielä aiheesta innostuu kollega, se inspiroi kulkemaan tutkimuksellista polkua yhdessä johonkin sellaiseen ”suohon”, josta ei etukäteen tiedä mihin joutuu.
Teksti: Meri Mäkinen & Marita Mäkinen