Järjestelmäpiirisuunnittelun tutkimuskeskus SoC Hub käsittää digitaalisuunnittelun, moniprosessorijärjestelmäsuunnittelun, sulautetut ohjelmistot, mikroelektroniikan, elektroniikan sekä prosessorihallinnan langattoman viestinnän, signaalinkäsittelyn ja turvallisuuden sovelluksiin. Tutkimuskeskukseen kuuluu näihin tutkimusaloihin liittyviä tutkimusryhmiä ja tutkijoita Tampereen yliopistosta.
Järjestelmäpiirien (System-on-Chip, SoC) suunnittelu on monialaista ja työvoimaintensiivistä työtä, jonka toteuttamiseen tarvitaan laaja tiimi. Tutkimuskeskuksen päätavoitteena on koota yhteen eri tutkimusalat ja yhdessä nostaa järjestelmäpiirisuunnittelun osaaminen korkeammalle, tulevaisuuden tarpeisiin vastaavalle tasolle.
SoC Hub on sidoksissa myös EU:n Chips Act -aloitteen tavoitteisiin ja Euroopan teknologisen omavaraisuuden vahvistamiseen. SoC Hubin tavoitteena on kasvaa alueellisesta kansalliseksi verkostoksi ja tulla tunnustetuksi myös EU-tason osaamisverkostona. Tätä tavoitetta tukee myös Business Tampereen johtama Tampereen siruohjelma, joka on SoC Hubin kanssa tiiviissä yhteistyössä.
Esittelyvideo suomenkielisellä tekstityksellä