Yhteistyömallit

Perusperiaate

    • Opinnäyte tai muu opintosuoritus on tekijän omaa tuotosta, josta ei makseta.
    • Opinnäytteen materiaalin tuottavasta työstä usein maksetaan jo molemminpuolisen sitouttamisen vuoksi.
    • Muissa suoritteissa kustannukset määräytyvät tapauskohtaisesti ja niistä sovitaan etukäteen.

Tilaustutkimus (tuntihintaista tai tapauskohtaisesti hinnoiteltuja)

    • Soveltavaa tilaustutkimusta (1k€:sta ylöspäin tai tuntihintaisena), liiketoimintaprojekti, ei julkisia mutta korkeakoululla halu saada julkaisumahdollisuus. Yritys pääsääntöisesti omistaa tulokset.
    • Perustutkimusta yrityksen näkökulmasta voi tehdä myös liiketoimintana, mutta harvinaisempaa.

Julkisen rahan tutkimushankkeet (summat tapauskohtaisia rahoittajan vaatimusten mukaisesti) 

    • Osarahoitus: EU, Business Finland, Suomen Akatemia. Tutkimus yhdessä muiden yritysten ja/tai tutkimuspartnereiden välillä.
    • Yritykset mukaan matalalla kynnyksellä, osallistumisen kustannukset voivat kuulua saatuun rahoitukseen.
    • Kustannukset sovitettuna yrityksen kokoon ja osallistumiseen (hankkeesta ja osallistumistavasta/-asteesta riippuen).
    • Hankkeen työ voi olla työpajoja, harjoittelua, kesätöitä, opinnäytteitä, diplomitöitä ja väitöskirjoja, oikeastaan mitä tahansa yhteistyötä.
    • Erillinen NDA ja oikeuksien käyttösopimus ellei julkista.
    • Useita partnereita, kontakteja, koordinointia ja raportointia. Toisaalta pääsy laajempaan tutkimusyhteistyöhän samalla rahalla.

Diplomityöt (noin 6 htkk, TAU)

    • Perustutkimusta ja soveltavaa tilaustutkimusta
    • Työ aina julkinen
    • 6kk+, maksetaan opinnäytteen kohteena olevasta työstä, mutta ei välttämättä opinnäytteen kirjoittamisesta. Hinta riippuu kenen palkkalistoilla henkilö on.

Opinnäytetyöt (noin 2-4 htkk, TAMK)

    • Soveltavaa käytännön toteuttamista tai pienimuotoisempaa tutkimustyötä
    • Työ aina julkinen, tulosten osia voidaan salata
    • Opinnäyte tehdään yleensä työsuhteessa tai siitä maksetaan muuta korvausta kuten stipendejä

Erikoistyöt/projektityöt/kandityöt (3 htkk, tai opinnäytteistä riippuva)

    • Yrityksellä case, jota eivät ehdi tekemään → erikoistyöksi, joka tehdään kuten oltaisiin yrityksessä töissä mutta opiskelija saa työstä opintopisteet. (TAU)
    • Yrityksellä case, jota eivät ehdi tekemään → projektityöksi, joka tehdään kuten oltaisiin yrityksessä töissä mutta opiskelija saa työstä opintopisteet. (TAMK)
    • Opiskelijat sitoutuneet kuten opinnäytteissä yleensä, tekevät itse työn mahdollisimman itsenäisesti.
    • Työn tekemisestä voi maksaa tuntipalkkaa, jolloin sitouttaminen tehostuu. Lopputuloksesta voi maksaa stipendin.
    • Yrityksen sitouduttava ohjaamaan, jos heidän järjestelmä tai ympäristö kohteena. Yliopistotutkijan helppo auttaa ja opinnäytteessä myös ohjaa → fasilitointi, ja yrityskontaktien syventäminen
    • Projektityö voi olla osa suoritettavaa opintojaksoa, jolloin yritys antaa aiheen mutta ohjaaminen on kevyempää. Tällaisesta työstä ei yleensä makseta opiskelijalle mutta tulokset ovat opiskelijan omaisuutta (TAMK).

Demola-yhteistyö (tapauskohtainen, yleensä lukukauden kestävä projekti)

    • Yrityksellä case, jota olisi kiva kokeilla → Demola-projektiksi, jonka julkisuusaste 100%,
    • Opiskelijat “sitoutuneet”, motivaationa raha ja työnäyte
    • Yrityksen ostettava rinnakkainen käyttöoikeus tulokseen
    • Vaatii yrityksellä ohjausta, mutta yliopistonkin helppo auttaa → fasilitointi, ja yrityskontaktien syventäminen

Muita kaupallisia palveluita (TAMK)

    • Tekijänä on korkeakoulun asiantuntijat ja toimista sekä hinnoittelusta sovitaan tapauskohtaisesti yrityksen kanssa.
    • Räätälöidyt koulutukset
    • Mittaus-, testaus- ja analyysipalvelut
    • Teknologiaselvitykset
    • Asiantuntijapalvelut, asiantuntijan “vuokraus”

Muita mahdollisuuksia yritys-korkeakouluyhteistyölle (TAMK)

    • Vierailuluennot
    • Yritysten omat täydennyskoulutukset opiskelijoille
    • ns. Akatemiaohjelmat eli laajemmat osaamissisällöt yrityksiltä opiskelijoille
    • Korkeakoulun järjestämiin messuihin ja tapahtumiin osallistuminen (esim. Rekry-tapahtumat)
    • Neuvottelukuntiin ja muihin korkeakoulua ohjaaviin instansseihin kuuluminen
    • Games Academy – pelien yms. aplikaatioiden toteuttaminen yritysten käyttöön
    • Opettajien työelämäjaksot