Arkemme digitalisoituu kovalla vauhdilla. Vaikka digitaaliset laitteet ja -palvelut määrittävät yhä suurempaa osaa ajastamme, niin niiden ekologisista vaikutuksista keskustellaan huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi matkustamisen tai ruoantuotannon. Digitaaliset laitteet ja -palvelut vaativat kuitenkin toimiakseen laajan taloudellis-teknisen infrastruktuurin laitteita, energiaa, teollisuutta ja luonnonvaroja. Sitä tulisi siis käsitellä omana kestävyyskysymyksenä.
Tampereen pääkirjasto Metsossa tiistaina järjestetyssä avoimessa yleisötilaisuudessa 24. syyskuuta pohdittiin kysymystä: miten elää kestävämpää digitaalista arkea? Tilaisuus oli osa valtakunnallista kestävän kehityksen viikon ohjelmaa ja sen järjesti DigiSus-tutkimusalustan rahoittama Assemblages of the Broken World: Repair, Maintenance, Care -seminaarihanke.
Keskustelupaneeliin osallistui LUT-yliopiston viestintätieteiden apulaisprofessori ja seminaarihankkeen yksi vetäjistä, Minna Vigren, puhelinten korjauspalveluita tarjoavan Fonum-yhtiön liiketoiminnan päällikkö Juha Tiihonen sekä Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajayhteisö SERTY:n toiminnanjohtaja Arto Puumalainen.
Vigren korosti, että digitaalisten laitteiden ja ympäristöjen käytöstä johtuvat ekologiset vaikutukset ovat usein käyttäjiltä piilossa. Emme hahmota digitaalisia ympäristöjä kovinkaan materiaalisina ja sen vuoksi ne näyttäytyvät meille näennäisesti vain vähän ympäristöä kuormittavina: lataamme valokuvia ”pilveen” ja katsomme suoratoistolla elokuvia kämmenelle mahtuvasta laitteesta, jonka toiminnassa hyödynnetään enenevissä määrin tekoälyä. Kaikki nämä toiminnot syntyvät kuitenkin paljon energiaa kuluttavissa palvelinkeskuksissa jossakin toisaalla.
Se että asiat tapahtuvat muualla saa aikaan sen, ettemme useinkaan ajattele digitaalisten laitteiden valmistamisen, ylläpidon ja käytön prosesseja tai teknologista infrastruktuuria, joka on näiden taustalla: kaivosteollisuutta, palvelinkeskuksia, hiipuvia raaka-aineita ja lapsityövoimaa niiden keräämisen taustalla. Kun huomio kohdistetaan näihin puoliin, niin laitteiden lyhyt käyttöikä sekä niiden kierrättämiseen liittyvät haasteet näyttäytyvät olennaisena osana digitaalisen arjen kytkeytymistä maailmanlaajuiseen sosio-ekologisten ongelmien vyyhtiin.
Joitakin ratkaisuja näihin ongelmiin voisi tarjota laitteiden käyttöiän pidentäminen, joko suunnittelun tai korjaamisen kautta, tai se, että suosisimme ostopäätöksissä käytettyjä laitteita. Vigrenin mukaan tässä asiassa kehitys on kuitenkin kulkenut vastakkaiseen suuntaan. Laitteiden korjattavuus on vähentynyt ja korjaamiseen liittyvä kulttuurinen muutos on tehnyt korjaamisesta vähemmän yleistä.
EU haluaa edistää korjattavuutta
Näkökulmaa elektroniikan korjaamiseen toi Juha Tiihonen Fonumilta. Hänen mukaansa huoltopalvelut pitäisi tuoda lähemmäs kuluttajaa. Näin ollaan parhaillaan tekemässä, sillä Euroopan parlamentti hyväksyi keväällä 2024 korjauttamisoikeusdirektiivin. Sillä pyritään vahvistamaan kuluttajan oikeutta ja mahdollisuutta korjata rikkoutuneet laitteensa. Tulevina vuosina jäsenvaltioissa voimaan tuleva laki velvoittaa edistämään tuotteiden korjattavuutta. Direktiivillä luodaan joukko välineitä ja kannustimia, joilla esimerkiksi pidennetään korjaamisen jälkeistä lakisääteistä takuuta 12 kuukaudella ja varmistetaan varaosien sekä edullisten korjauspalvelujen saatavuus.
Tiihosen mukaan uusi lainsäädäntö helpottaa Fonumin kaltaisten korjauspalveluita tarjoavien yritysten toimintaa. Lain konkreettiseen sovellettavuuteen liittyy kuitenkin monia kysymyksiä. Applen ja Samsungin kaltaiset puhelinvalmistajat ovat esimerkiksi pyrkineet kamppailemaan lakia vastaan. Ne ovat vedonneet siihen, että korjattavuuden parantaminen heikentäisi laitteiden nykyisiä ominaisuuksia, kuten vedenkestävyyttä – ja sen kautta ne ovat pyrkineet löytämään tapoja kiertää niille tulevat uudet velvoitteet. Tiihosen mukaan vesitiiviys tekee puhelimista nimenomaisesti vaikeasti korjattavia, koska osat on liitetty toisiinsa ruuvien sijaan liimaamalla. Nykyisin valtaosan puhelinmalleista mainostetaan olevan vesitiiviitä. Ilmassa on vielä paljon avoimia kysymyksiä siitä, kuinka laki tulisi käytännön tasolla toteutumaan.
Elektroniikkajäte on kasvava ongelma
Viime vuonna maailmaan syntyi 62 miljardia kiloa elektroniikkajätettä. Vuodesta 2010 määrä on viisinkertaistunut ja siitä on tullut maailman nopeimmin kasvava jätteen laji. Elektroniikkajätteen kierrätys on huomattavasti hankalampaa kuin muiden kotitalouksissa syntyvien jätelajien.
30 vuotta kierrätysalalla työskennelleen Arto Puumalaisen mukaan kasvava e-jätteen määrä on suuri ongelma. Eikä se tule helpottumaan tulevaisuudessa. Horisontissa häämöttää valtavat määrät käyttöikänsä päässä olevia aurinkopaneeleja sekä erilaisia sähköisiä kulkulaitteita, kuten autoja ja potkulautoja. Lisäksi esimerkiksi Temun kaltaisista kiinalaisista verkkokaupoista tilattava halpaelektroniikka kuormittaa ympäristöä paljon enemmän kuin laadukkaammin valmistetut laitteet. Ilmiö muistuttaa sitä mistä pikamuodissakin on kyse.
Vaikka Suomessa elektroniikkajätteen kierrätys on järjestetty verrattain mallikkaasti, niin globaalilla tasolla elektroniikkajätettä viedään valtavia määriä köyhiin globaalin etelän maihin. Niissä laitteita puretaan varaosiksi tai niistä erotetaan metalleja ihmisille ja ympäristölle vaarallisin menetelmin, kuten polttamalla tai erilaisin liuottimin.
Puumalaisen mukaan elektroniikkajätteen hiilijalanjälkeä on vaikeaa laskea. Esimerkiksi monet elektroniikkamyymälät ja operaattorit mainostavat erilaisia puhelimenvaihtokampanjoita, joissa ostaessa uutta puhelinta, tarjotaan vanhoista laitteista hyvitystä. Vanhat puhelimet kuitenkin viedään usein muihin maihin. Kiina on jo kieltäytynyt vastaanottamasta muiden maiden elektroniikkajätettä.
Kiertotalouden kannalta on ongelmallista myös se, että ihmiset varastoivat suuria määriä käytöstä poistuvaa elektroniikkaa koteihinsa. Elektroniikkajätteen kierrättäminen olisi tärkeää muun muassa metallien ja harvenevien raaka-aineiden asianmukaisen ja turvallisen keräämisen vuoksi. Etenkin vanhoista laitteista löytyy paljon arvokkaita ja helposti uudelleenkäytettäviä metalleja. Sosio-ekologisesti niiden käyttö on huomattavasti kestävämpää kuin neitseellisten raaka-aineiden.
Kestävämmän digitaalisen arjen edistäminen vaatii laajaa infrastruktuuritasoista elinkaariajattelua laitteiden valmistuksesta niiden käyttöön ja lopulta kierrätykseen. Yritysten tulisi suunnitella parempilaatuisia laitteita, jotka ovat helpommin korjattavia ja kuluttavat vähemmän energiaa. Kuluttajilta puolestaan valveutuneisuutta ostaa kestävämpiä tai käytettyjä laitteita sekä suosimaan korjauspalveluita. Lisäksi koteihin kerääntynyt elektroniikkajäte tulisi saada kierrätykseen.
Minna Vigren: ” Planetaarinen kriisi on otettava vakavasti, tarvitaan välittömiä toimia. Digitalisaation osalta on otettava materiaaliset vaikutukset huomioon.”
Juha Tiihonen: ” Huoltopalvelut tarjoavat huomattavia mahdollisuuksia liiketoiminnalle ja työllisyydelle.”
Arto Puumalainen: ”Ympäristö- ja jäterikokset tulisi ottaa vakavammin. Harmaiden jätevirtojen estäminen on tärkeää. Asioista päättäville suurempia valtuuksia.”