TUTKIJAT

Davide Giovanzana
Yliopistonlehtori

 

Davide Giovanzana on italialaissveitsiläinen teatteriohjaaja, teatteripedagogi ja tutkija, joka asuu Helsingissä. Hänellä on vahva tausta fyysisen teatterin, naamio- ja esineteatterin parissa. Hänen taiteellinen väitöstutkimuksensa Theatre Enters! tutki näytelmän leikillistä ilmenemistä ja poliittista soveltamista näytelmän sisällä postdramaattisessa teatterissa. Hänen taiteellinen post doc -tutkimuksensa The Imagination of Violence tarkasteli uudelleen väkivallan esittämisen mahdollisuuksia ja rajoja näyttämöllä.

Giovanzana on Latvian Kulttuuriakatemian kunniaprofessori, hän on toiminut vierailevana taiteellisen tutkimuksen professorina Helsingin Teatterikorkeakoulussa ja on tällä hetkellä Tampereen yliopiston näyttelijäntyön yliopistonlehtori. Hänen nykyinen tutkimuksensa Digital Presence; Dis-Connected Spaces (ruumiillistuneet esityskäytännöt digitaalisella/virtuaalisella aikakaudella) tutkii, missä määrin digitaalinen teknologia muuttaa teatteria. Sen sijaan, että teknologia nähtäisiin ulkoisena välineenä, jota käytetään, tässä tutkimuksessa oletus käännetään ja tarkastellaan esiintyjää, käyttäjää ja katsojaa digitaalisen alustan jatkeena.

https://www.tuni.fi/fi/davide-giovanzana

Pauliina Hulkko
Professori

 

Pauliina Hulkon tutkimusintressit liittyvät näyttelijäntaiteeseen, dramaturgiaan, esiintymiseen ja etiikkaan.

Hänen tutkimuksessaan hahmottelemansa näyttelijändramaturgia tarjoaa tavan jäsentää ja opettaa näyttelijän erityistä ruumiillista ajattelua. Sen kautta voi myös soveltaa erilaisia näyttelijäntekniikoita.

https://www.tuni.fi/fi/pauliina-hulkko

Marleena Huuhka

Väitöskirjatutkija

Marleena Huuhkan väitöstutkimus Exploring Counterplay in Video Games through Artaudian Performance Theory tarkastelee esitystä ja esitystilaa videopeleissä teatteriteoreetikko Antonin Artaud’n teatterikäsityksen pohjalta. Tarkoitus on tunnistaa ja tuottaa uusia tapoja ottaa haltuun ja muokata virtuaalista ja fyysistä tilaa pelitapahtuman aikana. Tutkimus sijaitsee esitystutkimuksen, pelitutkimuksen ja uusmaterialistisen filosofian leikkauspisteissä.

https://www.tuni.fi/fi/marleena-huuhka

Esa Kirkkopelto

Esa Kirkkopelto

Professori

Esa Kirkkopellon tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää taiteellisten ilmiöiden erityislaatua sekä sitä, kuinka ne osallistuvat inhimillisen kokemukseen, toimintaan ja tiedonmuodostukseen. Hän on kiinnostunut erityisesti näiden ilmiöiden ruumiillisista ja kompositionaalisista piirteistä ja mahdollisuuksista. Tämän lisäksi Kirkkopelto jatkaa tutkimustaan ei-inhimillisen esiintymisen, esiintyjäkoulutuksen ja esitysfilosofian aloilla. Hän valmistelee Näyttelijän dramaturgiaa käsittelevää opaskirjaa yhdessä Professori Hulkon kanssa. Esa on Esiintymisen ääret -tutkimusryhmän puheenjohtaja ja Taru tutkimuskeskuksen toinen varapuheenjohtaja.

https://www.tuni.fi/fi/esa-kirkkopelto

Samuel Kujala

Väitöskirjatutkija

Samuel Kujala tekee väitöskirjaansa Ihmiset ja teknologiat -tohtoriohjelmassa (DPHAT), jossa on käynnissä uusi monitieteinen CONVERGENCE – Ihmisen ja koneen konvergenssi -tutkimusala.

Lisätiedot CONVERGENCEsta

Riku Laakkonen

Väitöstutkija

Vuodesta 2020 Riku Laakkonen on tehnyt taiteellista väitöstutkimusta Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimuksensa nimi on Esiintyvät esineet toimijoina ja vuorovaikuttajina – taiteellinen tutkimus esineanimoinnin yhteistoiminnallisista mahdollisuuksista. Se yhdistää esineteatterin käytäntöjä, esittävien taiteiden tutkimusta sekä tunnustamisen teoriaa. Sen lähtökohtana on yli 20-vuotinen taiteellinen esineteatterin praktiikka, jota Riku on kehittänyt erilaisissa konteksteissa. Tutkimuksessaan hän on kiinnostunut siitä, miten ihmiset rakentavat yhteistoiminnallisia esityksiä yhdessä esineiden kanssa ja miten esineet voivat rakentaa ihmisen toimijuutta.

https://researchportal.tuni.fi/fi/persons/riku-laakkonen

Samuli Nordberg

Yliopistonlehtori

 

Samuli Nordberg aloitti taiteellisen tutkimuksen tohtoriopinnot vuoden 2017 alussa. Hänen väitöstutkimuksensa otsikko on Jaettu tekijyys: ruumiillinen näkökulma.

Tutkimuksen keskiössä on kollektiivisen työskentelyn ruumiillisuus, erityisesti esiintyjän ruumiillinen ajattelu sekä sen vaikutukset yksilön ja ryhmän päätöksentekoon.

https://www.tuni.fi/fi/samuli-nordberg

Susi Nousiainen

Apurahatutkija

on kiinnostunut utopioista ja planetaarisen hyvinvoinnin kuvittelusta osallistavassa taiteessa ja tutkimuksessa. Hän tekee ammattiin opiskelevien nuorten kanssa kollektiivista sarjakuvaa. Väitöskirjassaan Nousiainen lähestyy boalilaisella draamalla huolenpitoa monimuotoisuuteen liittyvissä työelämän konflikteissa.  

Hanke: Kuljeksivat teinit (https://www.tuni.fi/fi/tutkimus/kuljeksivat-teinit) 

 https://www.tuni.fi/fi/susi-nousiainen 

Teemu Paavolainen
Tutkija

 

Teemu Paavolainen on tutkinut performatiivisuutta ja teatterillisuutta etenkin arjessa ja politiikassa, toisaalta ekologisia lähestymistapoja esineisiin, skenografiaan ja kognitioon. Kahden monografian lisäksi – Theatre/Ecology/Cognition: Theorizing Performer-Object Interaction in Grotowski, Kantor, and Meyerhold (2012); Theatricality and Performativity: Writings on Texture From Plato’s Cave to Urban Activism (2018), molemmat Palgrave Macmillan – hänen tekstejään on julkaistu journaleissa Performance Research, Performance Philosophy ja Nordic Theatre Studies, Teatterintutkimuksen Seuran vuosikirjoissa sekä kokoelmissa Cognitive Humanities (2016) ja The Routledge Companion to Vsevolod Meyerhold (2022).

https://www.tuni.fi/fi/teemu-paavolainen

Riikka Papunen

Riikka Papunen

Väitöstutkija

Taiteellisessa väitöstutkimuksessaan Näyttelijän proteesiruumis – kohti tasa-arvoisempaa näyttelemistä Riikka Papunen tarkastelee näyttelijäntaidetta ableismi kriittisestä näkökulmasta pohtien tasa-arvoisen näyttelemisen mahdollisuuksia kehitysvammaisen ja ei-kehitysvammaisen näyttelijän välillä. Papunen esittelee uuden tavan tarkastella näyttelijän ruumista vastavuoroiseen tukeen perustuvana proteesiruumiina.
Abstrakti kokonaisuudessaan löytyy projektin sivuilta.

 

 

Vappu Susi

Väitöskirjatutkija

https://orcid.org/0000-0001-5802-1830 

Missä itse asiassa ollaan, kun ollaan liikenteessä, ihmettelee Vappu Susi kulttuurintutkimuksen väitöskirjatyössään. Liikenteeseen liittyvät ristiriidat motivoivat häntä tutkimaan arkista liikkumista. Vapulle liikenne on erilaisten kohtaamisten ja yhteentulemisten näyttämö. Hän tutkii näitä tapahtumia lasten, kävelijöiden ja pyörällä liikkujien näkökulmista ja kurottaa heidän avullaan yli ihmiskeskeisen tulokulman kohti muunlajisia eläjiä. Vappu harjoittaa permakulttuurista liikennettä metodologisilla kokeiluilla, jotka purkavat ihmisen ylivaltaa ja tekevät tilaa muunlajisille toisille. Vapun tutkivan pyöräilyn menetelmä edistää kestävämpiä ja kunnioittavampia liikkumisen kulttuureita ja puuttuu siten itse liikenteen käsitteen ymmärrykseen. 

Vapun tutkimukseen voi tutustua taiteellisen tutkimuksen kausijulkaisussa Ruukussa:
“Utooppisten ruumiiden villi pyöräily”, Ruukku Journal 17/2021. https://doi.org/10.22501/ruu.1173187 

  

Tiina Syrjä
Yliopistonlehtori

Tiina Syrjän keskeiset tutkimusintressit kohdistuvat vieraalla kielellä näyttelemiseen ja äänen (sukupuolittuneeseen) ruumiillisuuteen.

Vieraalla kielellä näytteleminen voi auttaa opiskelijaa hahmottamaan myös oman äidinkielen musiikillisia ja ruumiillisia merkitystasoja sekä äänen ja kielen vaikutusta näyttelijän kehonkuvaan, keholliseen läsnäolokokemukseen ja itsetuntoon.

https://www.tuni.fi/fi/tiina-syrja