Tutkimuksella haetaan avauksia opettajankoulutuksen kehittämiseksi
Nuorisotutkimusseura palkitsi Mattilan gradun vuoden parhaaksi marraskuussa 2021. Gradu käsitteli saamelaisen aikakäsityksen huomiointia suomalaisessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Mattila on yllättynyt ja innoissaan myönnetystä palkinnosta. Mattila sanoo olevansa muutenkin jo motivoitunut, mutta kertoo myönnetyn tunnustuksen vahvistaneen entisestään hänen kokemustaan tutkimusaiheen tärkeydestä ja ajankohtaisuudesta.
“Mä en ole kuullut saamelaiskulttuurista tai saamelaisten ja suomalaisten välisestä historiasta juuri mitään peruskoulun, lukion tai edes yliopiston aikana. Niin sitten kun siitä oppi siellä harjoittelussa, niin kyllä siinä tuli ajatus, että tästä pitää puhua. En ole todellakaan ensimmäinen, joka tästä puhuu, vaan näen asian niin että osallistun jo meneillään olevaan isoon ja tärkeään keskusteluun, jota saamelaiset ovat käyneet jo vuosia.”
Mattila tutkii väitöskirjassaan, millaista tietoa saamelaisista on mahdollista saavuttaa suomalaisten yliopistojen opettajankoulutusohjelmissa. Väitöskirjatutkimus ei keskity perusopetukseen eikä saamelaisopetukseen valmistavaan opettajankoulutukseen vaan niin kutsuttuun valtavirtaopettajankoulutukseen.
Tutkimustaan varten Mattila analysoi opettajankoulutusten kirjallisia opetussuunnitelmia sekä haastattelee opettajaopiskelijoita ja opettajankoulutuksen henkilökuntaa. Hän kertoo etsivänsä avauksia, asenteita ja käsityksiä, jotka mahdollistavat tai vastaavasti rajoittavat tulevien opettajien saamelaistiedon saavuttamista. Väitöskirjaan tulee lisäksi kansainvälinen vertailu alkuperäiskansatietoudesta opettajankoulutuksissa.
“Australiassa, Kanadassa ja Norjassa ollaan aika paljon pidemmällä. Siellä on ollut paljon laki- ja opettajankoulutusuudistuksia nyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Opettajankoulutuksiin on sisällytetty paljon tietoutta alkuperäiskansoista. Tarkoitus on verrata, että millainen tilanne muissa maissa on, miten siellä on onnistuttu ja mitä vaihtoehtoja Suomella olisi nykytilanteelle”, Mattila kertoo.
Mattila on suunnitellut lähtevänsä tohtoriopintojensa aikana Kanadaan tai Australiaan vaihtoon. Näissä maissa keskustelu ja tutkimus alkuperäiskansoista on Suomea pidemmällä, ja hän on huomannut väitöskirjansa lähteiden painottuvan näille alueille. Mattila kertoo, että olisi rikastuttavaa tutustua eri vaiheissa oleviin tutkijoihin, heidän tutkimuskohteisiinsa, lähestymistapoihinsa ja tutkimuskysymyksiinsä.
Mattila haluaa osallistua kriittiseen keskusteluun
Suomessa on vuosia tehty laadukasta saamelaiskasvatuksen tutkimusta, mutta tutkimusala on yhä pieni ja kartoittamattomia tutkimusalueita paljon. Esimerkiksi juuri valtavirtaopettajankoulutuksen saamelaiskysymyksiä ei olla ennen tutkittu. Mattila näkee alkuperäiskansan ja valtakulttuurin välisenä yhtenä ongelmana juuri sen, ettei valtakulttuurissa tiedetä tarpeeksi: “Kansainvälisesti, muun muassa Kanadan suunnalta, on indikoitu sitä, kuinka tärkeää kaikkien opettajien koulutukseen on sisällyttää alkuperäiskansatietoa. Sieltä päin on tullut lupaavia todisteita siitä, kuinka hyvä Suomessakin olisi lisätä tietoutta valtavirtakoulutukseen. Eikä pidettäisi yllä enää sellaista asennetta, että suomalaisten ei tarvitse tietää mitään saamelaisista.”
Mattila avaa perfect stranger -käsitteen (Susan Dion 2007) avulla kansainvälistä ilmiötä opettajankoulutuksissa. Käsitteellä viitataan enemmistökulttuuria edustavien opettajien riittämättömiin tietoihin alkuperäiskulttuurista ja sokeuteen oman kulttuuritaustansa vaikutusta kohtaan. Enemmistökulttuuri voi olla niin vaikuttava, että siinä kasvanut opettaja ei kykene ilman apua näkemään omien, itsestäänselvyyksinä pitämiensä oletusten taakse tai huomaamaan, että hänelle tavanomaiset opetustavat ja -sisällöt sulkevat vähemmistön ulkopuolelle. Tästä lähtee liikkeelle dominoefekti, jossa tietovaje siirtyy seuraaville ja edelleen seuraaville sukupolville. “Korkeakoulutuksessa pitäisi ehdottomasti olla näkökulmia siihen, että kukaan ei lähtisi työelämään sokeana sille, mikä on oma kulttuuritausta”, Mattila summaa.
Mattila haluaa puuttua tietovajeen dominoefektiin ja herättää kriittistä keskustelua. Hän ottaa esille, ettei suomalaisen koulujärjestelmän kriittinen tarkastelu tai kyseenalaistaminen ole aina helppoa, ottaen huomioon kuinka kansainvälisesti ihailtu ja kansallinen ylpeydenaihe koulusysteemi ja opettajankoulutus Suomessa on. “Vaikka suomalaisessa opettajankoulutuksessa on tosi paljon hyviä asioita, niin epäilen, että siinä on myös aika iso epäkohta tässä kulttuurisen moninaisuuden ja inkluusion toteuttamisen kohdalla. Ja sitä juuri haluan tutkia, että onko kaikissa opettajankoulutuksissa Suomessa sitouduttu saamelaisiin liittyvän tietovajeen paikkaamiseen, vai ylläpidetäänkö sitä tietämättömyyttä”, Mattila pohtii.
Mattilalle on tärkeää tutkimuksen eettisyys. Hän kertaa tehneensä ison työn rakentaessaan tutkimusasetelmaansa niin, ettei hän tutki saamelaiskulttuuria, eikä tarkoitus ole tehdä kommentteja saamelaisten puolesta tai saamelaiskulttuurista. Mattila tutkii nimenomaan suomalaista opettajankoulutusta ja opettajankoulutusten opetussuunnitelmia. Hän kertoo olleensa tutkimussuunnitelmansa taholta yhteydessä Saamelaiskäräjiin, tiedustellen saamelaisyhteisön edustajien arviota tutkimuksen sopivuudesta, tärkeydestä ja eettisyydestä. Tutkimusaihe oli saanut Saamelaiskäräjiltä tukea ja kannustusta eikä tutkimuksen toteuttamiselle nähty olevan eettisiä esteitä.
Teksti: Essi Viertola
Kuva: Ella Mattila