LeGiT-tutkimusryhmän kesätervehdys

LeGit-tiimi kesäisissä tunnelmissa järven rannalla.

Kasvu ja oppiminen tiimeissä (Learning and Growth in Teams) -tutkimusryhmän toiminta on saatu vauhtiin kevään 2020 aikana monella tasolla. Yhteistyöverkostoja on kudottu niin kansainvälisesti, kansallisesti kuin TAMKissakin. Kansainvälisten verkostojen kiinnityspisteitä löytyy jo nyt Alankomaista, Belgiasta ja Norjasta. Kansallinen tutkimusyhteistyö on polkaistu käyntiin Åbo Akademin ja Jyväskylän yliopistojen kanssa, ja hankekentän kuvioita on alettu rakentaa yhteistyössä Haaga-Helian ja Arcadan kanssa.

Yliopistoyhteistyössä tehtävän kansallisen tarkastelun tavoitteena on selvittää, ovatko suomalaiset opettajat niin tuloksekkaita tiimityöntekijöitä kuin kansainvälinen tutkimus kertoo. Kontaktoimamme eurooppalaiset kumppanit ovat tutkimusalueemme keskiössä olevista ilmiöistä innostuneita ja halukkaita yhteiskehittämiseen kassamme. Tiimipelaajia olemme siis onnistuneet joukkueeseemme löytämään, ja myös kiinnittämään.

TAMKin opetus- ja ohjaushenkilöstölle keväällä 2020 tehdystä kyselystä olemme laatimassa artikkelia, mutta jo nyt voidaan todeta, että ymmärrys tiimeistä TAMKissa on hyvin monimääritteinen ja merkityksellisiä tiimejä on löydettävissä myös merkityksellinen määrä. Kiitos vielä kerran kyselyyn vastanneille aktiivisuudestanne!

Syksyn aikana toivottavasti voimme taas yhteisiä keskusteluja aiheen tiimoilta käydä – joko BYOC-tyyliin tai mieluusti jälleen kasvotusten.

Tutkimusryhmämme – Annukka Tapani, Timo Nevalainen, Vesa Joutsen ja Heikki Yli-Rämi – toivottaa kaikille yhteisöllisiä ja lämpöisiä kesäfiiliksiä – pidetään itsestä ja kavereista huolta.

Muista seurata meitä myös LinkedIn-kanavallamme!

Tiimioppimista suomalaisittain – TAMKJournal 4/2020

Tiivis ja aktiviinen ohjaus opintojen alkuvaiheessa tukee insinööriopintoihin ja alaan kiinnittymistä – TAMKJournal 5/2020