Uusi väitöskirjatutkija liittyy MOTIprojektiin: Elina Wolff

Lähikuva Elina Wolffista

Kesän alussa MOTiprojekti sai uuden väitöskirjatutkijan, kun Elina Wolff pääsi tohtorikouluun!

Elina Wolff  on alunperin kotoisin Vesilahdesta ja valmistui luokanopettajaksi vuonna 2024  Intercultural Teacher Education -ohjelmasta Oulun yliopistosta. Oulusta hänet saatiin mukaan MOTIprojektiin ja samalla paluumutttajaksi Oulusta Pirkanmaalle. Tervetuloa, Elina Tampereelle ja MOTIprojektiin!

Elinan väitöskirja on osana MOTIart-osuutta, sillä hänen tutkimuksensa keskittyy erityisesti Tampereen yhteiskoulun lukiolaisiin ja heidän elämänpäämäriinsä. Tutkimuksen taustoittamiseksi hän kuitenkin analysoi laajemminkin pirkanmaalaisnuorten elämänpäämääriä ja päämääräprofiileja. Elina päähuomio on TYKin lukiolaisnuorten päämäärien käsittelyssä taiteen kautta sekä opettajan roolissa nuorten elämänpäämäärien jäsentelyn tukemisessa. Elinaa ohjaa väitöskirjatyössään MOTIprojektin johtaja Elina Kuusisto ja Nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia Tampereen yliopistosta.

Elinan aiemmat opinnäytetyöt käsittelivät inklusiivista kasvatusta, opetussuunnitelmien analysointia sekä koulutusideologiaa. Lisäksi hänellä on projektityön kokemusta, sillä hän toimi tutkimusapulaisena “Antirasistinen pedagogiikka opettajankoulutuksessa (ANTO)” -hankkeessa.