HOPE tiedote ja tietosuojailmoitus

Tiedote tutkimuksesta: Kokemukset asumisen epävarmuudesta. Tutkimus tarkastelee asumista ja kokemuksia Sininauha Oy:n asumisyksiköissä. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa asumisen epävarmuuksista, keskittyen etenkin elettyyn arkeen sekä vähemmälle huomiolle jääneisiin näkökulmiin. Miten esimerkiksi sukupuoli ja ikä vaikuttavat asumisen epävarmuuksiin sekä mahdollisuuksiin neuvotella asuntotilanteesta; miten arkea ohjataan lakien, asetusten ja tapojen kautta; ja millaisia arjen tiloja asumisen epävarmuus tuottaa. Hanke luo uutta tietämystä asumisesta ja asunnottomuudesta. 1. Tutkimuksesta ei makseta palkkiota. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja tutkimukseen osallistumisen voi lopettaa silloin kun haluaa. Tällöin jo kerätty aineisto jää tutkijalle. 2. Tutkimus anonymisoidaan siten, että haastateltavien nimiä ei mainita missään vaiheessa. Asumisyksiköiden nimiä ei mainita julkaisuissa, eikä aineistoa käytetä julkaisuissa niin, että tutkittavien henkilöllisyys paljastuisi. 3. Aineistoa säilytetään Tampereen yliopistolla 6-15 vuotta hankkeen päättymisen jälkeen, jonka jälkeen ne hävitetään. Aineistoa käytetään vain tässä hankkeessa. Aineistoa voivat käyttää mahdollisesti myös hankkeen toiset tutkijat, jotka sitoutuvat näihin samoihin sääntöihin. Tutkimuksen suorittaja: FT Virve Repo virve.repo@tuni.fi Hankkeen vastuullinen johtaja: Professori Päivi Kymäläinen paivi.kymalainen@tuni.fi Projektin tiedot: ”Housing Precarity – HOPE 2024-2028” Tutkimuksen rahoittaja: Suomen Akatemia

Tietosuojailmoitus 10.3.2025

 Tieteellinen tutkimus

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU 2016/679) artiklat 12-14

1.Tutkimuksen nimi, luonne ja kesto

Tutkimuksen nimi: Housing Precarity (HOPE) 2024-2028

☒Kertatutkimus

☐Seurantatutkimus

Tutkimuksen kestoaika:  2025-2026

Henkilötietojen käsittelyaika: 2025-2030

  1. Rekisterinpitäjä

☒ Tutkimus tehdään työsuhteessa Tampereen yliopistona toimivaan Tampereen korkeakoulusäätiöön, jolloin rekisterinpitäjä on Tampereen korkeakoulusäätiö.

Tampereen korkeakoulusäätiö sr

33014 Tampereen yliopisto

Kalevantie 4, 33100 Tampere

Y-tunnus 2844561-8

Tampereen yliopiston tietosuojavastaava dpo@tuni.fi

☐ Kyseessä on opiskelijatutkimus (rekisterinpitäjä ei työsuhteessa Tampereen korkeakoulusäätiöön), jolloin rekisterinpitäjä on opiskelija. Lisää tähän opiskelijan nimi ja yhteystiedot

☐ Kyse on yhteisrekisterinpitäjyydestä. (Mikäli tutkimussuunnitelman ovat laatineet useammat tahot yhdessä esim. eri organisaatioista, muodostuu usein yhteisrekisterinpitäjyys henkilötietojen käsittelyn osalta).

  1. Tutkimuksen vastuullinen johtaja tai siitä vastaava ryhmä

Tutkimuksen vastuullinen johtaja on rekisterinpitäjän määräämä henkilö, joka vastaa tutkimuksen toteuttamisesta. Tutkimuksesta vastaavaksi tahoksi voidaan nimetä myös tutkimusryhmä.

Nimi Päivi Kymäläinen

Osoite Kalevantie 5, 30100 Tampere

Puhelinnumero 0405374265

Sähköpostiosoite paivi.kymalainen@tuni.fi

  1. Tutkimuksen suorittajat

Kirjaa tähän tutkimusta suorittavat henkilöt. Mikäli kyse on yhteisrekisterinpitäjyydestä, kirjaa tutkimuksen suorittajat organisaatiokohtaisesti.

Virve Repo, virve.repo@tuni.fi

  1. Tutkimusrekisterin tietosisältö

Lisää tähän kuvaus rekisterissä käsiteltävistä henkilötietotyypeistä tietoryhmittäin, esim.: nimitiedot; yhteystiedot jne.:

Ikä

Sukupuoli

Äänitiedostot

Asuinpaikka

  1. Henkilötietojen tietolähteet

Mistä tiedot saadaan tai mistä ne kerätään:

Henkilötiedot kerätään haastattelujen yhteydessä

  1. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

Henkilötietoja käsittelyn tarkoitus on tieteellinen tutkimus. Lisää tähän tarkempi kuvaus siitä, mihin tietoja käytetään: Henkilötietoja (ikä, sukupuoli) tarvitaan erilaisten subjektiviteettien vaikutusten tutkimuksessa suhteessa asumisen epävarmuuteen. Äänitiedostot muodostuvat haastatteluista aineiston keräämisen yhteydessä.

Kohdassa 2 luetellut organisaatiot toimivat tässä tutkimuksessa yhteisrekisterinpitäjinä, eli ne määrittelevät yhdessä henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot.

  1. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusta

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusta EU:n yleinen tietosuoja-asetus, artikla 6 kohta 1 sekä tietosuojalaki 4 §:

☐ Tutkittavan suostumus

☐ Rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattaminen

☒ Yleistä etua koskeva tehtävä/rekisterinpitäjälle kuuluvan julkisen vallan käyttö

☒   tieteellinen tai historiallinen tutkimus tai tilastointi

☐   tutkimusaineistojen ja kulttuuriperintöaineistojen arkistointi

☐ Rekisterinpitäjän tai kolmannen osapuolen oikeutettujen etujen toteuttaminen

Mikä oikeutettu etu on kyseessä:

☐ Muu, mikä:

  1. Arkaluonteiset henkilötiedot (erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvat tiedot ja rikostiedot)

☒ Tutkimuksessa ei käsitellä arkaluonteisia henkilötietoja

☐ Tutkimuksessa käsitellään seuraavia arkaluonteisia henkilötietoja:

☐  Rotu tai etninen alkuperä

☐  Poliittiset mielipiteet

☐  Uskonnollinen tai filosofinen vakaumus

☐  Ammattiliiton jäsenyys

☐  Geneettiset tiedot

☐  Biometristen tietojen käsittely henkilön yksiselitteistä tunnistamista varten

☒  Terveystiedot (Mikäli haastattelussa tulee ilmi terveystietoja, ne poistetaan, sillä ne eivät ole tutkimuksessa henkilötietojen käsittelyperuste)

☐  Luonnollisen henkilön seksuaalinen käyttäytyminen tai suuntautuminen

Tutkimuksessa käsitellään rikostuomiota tai rikkomuksia koskevia tietoja:

☐ Ei

☒ Kyllä (Mikäli haastattelussa tulee ilmi rikostietoja, ne poistetaan, sillä ne eivät ole tutkimuksessa henkilötietojen käsittelyperuste)

Arkaluonteisten henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusta EU:n yleinen tietosuoja-asetus, artiklat 9 (erityiset henkilötietoryhmät) ja 10 (rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyvät tiedot) sekä tietosuojalaki 6 ja 7 §:t

☐ Rekisteröidyn suostumus

☐ Käsittely koskee henkilötietoja, jotka rekisteröity on nimenomaisesti saattanut julkisiksi;

☒ Yleistä etua koskeva tieteellinen tai historiallinen tutkimus, tilastointi tai julkisen vallan käyttö

☐ Käsittely on tarpeen yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia varten

  1. Jos kyseessä on yhteistyöhanke ja yhteisrekisterinpitäjyys: Yhteistyöhankkeena tehtävän tutkimuksen osapuolet ja vastuunjako

Kuvaa tässä osapuolten välinen vastuunjako tiiviisti. Mitä kukakin tekee ja mitä henkilötietoja kukakin käsittelee tutkimuksensa yhteydessä:

Yhteyshenkilö. Kaikki tähän tutkimukseen liittyvät rekisteröidyn tarkastusoikeutta koskevat tietopyynnöt (mukaan lukien tietosuoja-asetuksen III luvussa tarkoitetut rekisteröidyn oikeuksien käyttämistä koskevat pyynnöt) toimitetaan alla olevalle yhteyshenkilölle (lisää myös yhteystiedot):

Yhteyshenkilö välittää pyynnön tarvittaessa myös muille yhteisrekisterinpitäjinä toimiville organisaatioille.

  1. Henkilötietojen siirto (siirto tarkoittaa esim, että tutkimustietoja toimitetaan käsiteltäväksi alihankkijalle, joka palauttaa tulokset tutkijalle)

☒ Henkilötietoja siirretään tutkimusryhmän ulkopuolelle.

Lisää kuvaus mahdollisesta henkilötietojen käsittelyn ulkoistuksesta (esim. alihankkija):

Äänitiedostot toimitetaan Tampereen yliopiston hyväksymään litterointipalveluun Tutkimustie Oy:lle käyttäen heidän datansiirtoalustaansa.

Mitä henkilötietoja luovutetaan, mihin niitä luovutetaan ja mikä on luovuttamisen oikeusperusta: Kirjoita tekstiä napsauttamalla tai napauttamalla tätä.

  1. Henkilötietojen siirto tai luovuttaminen EU:n/ETA-alueen ulkopuolelle

Siirretäänkö henkilötietoja kolmanteen maahan tai kansainväliselle järjestölle EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelle:

☒ Ei

☐ Kyllä, mihin: Kirjoita tekstiä napsauttamalla tai napauttamalla tätä.

Kuvaus käytettävistä suojatoimista (ota yhteys tietosuojavastaavaan): Kirjoita tekstiä napsauttamalla tai napauttamalla tätä.

  1. Rekisterin suojauksen periaatteet

Manuaalisen aineiston (esim. paperiaineisto) suojaaminen:

☐ Lukitussa tilassa

☒ Lukitussa kaapissa

☐ Muuten, miten

Digitaalisen aineiston suojaaminen (esim. tietojärjestelmät ja laitteet):

☒ käyttäjätunnus

☒ salasana

☐ kaksivaiheinen käyttäjän tunnistus (MFA)

☒ pääsynhallinta verkko-osoitteiden avulla (IP-osoitteet)

☐ käytön rekisteröinti (lokitietojen kerääminen)

☐ kulunvalvonta

☒ muu, mikä: kansioiden salaus

Suorien tunnistetietojen käsittely:

☒ Suorat tunnistetiedot poistetaan analysointivaiheessa

☐ Aineisto on pseudonymisoitu

☐ Aineisto analysoidaan suorin tunnistetiedoin, koska (peruste suorien tunnistetietojen säilyttämiselle): Kirjoita tekstiä napsauttamalla tai napauttamalla tätä.

Tietojen suojaus tietojen siirroissa:

☒ tiedonsiirron salaus (kuvaile miten): VPN-yhteydellä tai käyttäen esimerkiksi suojattua datansiirtoalustaa (Tutkimustie Oy)

☒ tiedoston salaus (kuvaile miten): Salasanan sekä Cryptomator-salausohjelman avulla

☐ muu, mikä

14.Henkilötietojen käsittely tutkimuksen päättymisen jälkeen

☒ Tutkimusrekisteri hävitetään

☐ Tutkimusrekisteri arkistoidaan anonymisoituna ilman tunnistetietoja

☐ Tutkimusrekisteri arkistoidaan tunnistetiedoin

Mihin aineisto arkistoidaan ja miten pitkäksi aikaa: Henkilötietoja sisältävä aineisto hävitetään kaksi vuotta hankkeen loppumisen jälkeen. Muu aineisto säilytetään Tampereen yliopiston serverillä 6-15 vuotta aineiston keräämisestä ja hävitetään sen jälkeen.

  1. Rekisteröidyn oikeudet ja niiden mahdollinen rajoittaminen 

Rekisteröidyllä on, ellei tietosuojalainsäädännöstä muuta johdu:

  • Tietojen tarkastusoikeus (oikeus saada pääsy henkilötietoihin)
    • Rekisteröidyllä on oikeus tietää, käsitelläänkö hänen henkilötietojaan vai ei, ja mitä henkilötietoja hänestä on tallennettu.
  • Oikeus tietojen oikaisemiseen
    • Rekisteröidyllä on oikeus vaatia, että häntä koskevat virheelliset, epätarkat tai puutteelliset henkilötiedot oikaistaan tai täydennetään ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi henkilöllä on oikeus vaatia, että tarpeettomat henkilötiedot poistetaan.
  • Oikeus tietojen poistamiseen
    • Rekisteröidyllä on poikkeustapauksissa oikeus saada henkilötietonsa kokonaan poistettua rekisterinpitäjän rekistereistä (oikeus tulla unohdetuksi).
  • Oikeus käsittelyn rajoittamiseen
    • Rekisteröidyllä on tietyissä tilanteissa oikeus pyytää henkilötietojensa käsittelyn rajoittamista siksi aikaa, kunnes hänen tietonsa on asianmukaisesti tarkistettu ja korjattu tai täydennetty.
  • Vastustamisoikeus
    • Henkilöllä on tietyissä tilanteissa oikeus henkilökohtaiseen, erityiseen tilanteeseensa perustuen milloin tahansa vastustaa henkilötietojensa käsittelyä.
  • Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen
    • Rekisteröidyllä on tietyissä tilanteissa oikeus saada häntä koskevat henkilötiedot, jotka hän on toimittanut rekisterinpitäjälle, jäsennellyssä, yleisesti käytetyssä ja koneellisesti luettavassa muodossa, ja oikeus siirtää tiedot toiselle rekisterinpitäjälle.
  • Oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle
    • Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus erityisesti vakinaisen asuin- tai työpaikkansa sijainnin mukaiselle valvontaviranomaiselle, jos hän katsoo, että henkilötietojen käsittelyssä rikotaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (EU) 2016/679. Rekisteröidyllä on lisäksi oikeus käyttää hallinnollisia muutoksenhakukeinoja sekä muita oikeussuojakeinoja.

Yhteystiedot:

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Käyntiosoite: Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki

Postiosoite: PL 800, 00531 Helsinki

Vaihde: 029 56 66700

Faksi: 029 56 66735

Sähköposti: tietosuoja@om.fi

Rekisteröidyn oikeuksien käyttämistä koskevissa pyynnöissä noudatetaan rekisterinpitäjän tietopyyntöprosessia.