Kirjallisuuskasvatuksen dosentti Kaisu Rättyä käsitteli Jyväskylän yliopistossa järjestettyjen Kasvatustieteen päivien (25.-26.11.2021) esitelmässään huolta lasten heikkenevistä lukutaidoista ja luokanopettajankoulutuksen opetussuunnitelmista. Esityksen pääsisältö tiivistetysti:
Suomalaisen koulutusjärjestelmän arvostus perustuu erityisesti lukutaidon ja matemaattisten aineiden osaamisen huipputuloksiin vuosituhannen vaihteen kansainvälisissä OECD–maiden vertailuissa PISAssa ja PIRLSissä. 2010–luvun PISA– ja PIRLS–tulokset ovat kertoneet alenevasta suuntauksesta lukutaidon osaamisessa. Tutkijat ovat etsineet syitä luokanopettajien koulutuksesta, ja hämmästelleet siihen kuuluvaa vähäisiä lukemisen opettamiseen liittyviä sisältöjä – onhan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaminen merkittävä osa luokanopettajan työtä (esim. Leino, Nissinen, Puhakka & Rautopuro, 2017). Tämä herättää kysymyksen siitä, mitä äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa, opettamisessa ja sen opettajaksi kouluttautumisessa on mahdollisesti muuttunut. Luokanopettajakoulutuksen rakenteiden muutoksia tarkastelevissa tutkimuksissa (Säntti & Salminen, 2014; Säntti, Puustinen & Salminen, 2018) on tuotu esiin, miten paljon luokanopettajaopinnoissa on tapahtunut sisällöllisiä muutoksia, erityisesti tutkimuspohjaisen opettajankoulutuksen vahvistuttua. Monista positiivisista puolistaan huolimatta voi kritisoida sitä, että tutkimusorientaatio on johtanut oppiaineiden opetukseen kohdentuvien opintojaksojen vähenemistä radikaalistikin, jopa viidesosaan aiempien vuosikymmenten opettajankoulutuksista (Säntti, Rantala, Salminen, & Hansen, 2014). Uudenlaista näkökulmaa tutkimusorientaatioon tarjoaa OVET–hankkeessa kehitetty Moniulotteinen opettajan osaamisen malli (MAP, Metsäpelto ym. 2020), jonka opetuksen ja opettamisen tietoperustaan liittyvista osa–alueista sisältötieto ja pedagoginen sisältötieto ovat merkityksellisiä, kun tarkastellaan luokanopettajan osaamista oppilaiden lukutaidon kehittäjänä.
Luokanopettajien opetettavana on tämänhetkisestä perusopetuksen opetussuunnitelman äidinkielen ja kirjallisuuden vuosiviikkotunneista valtaosa eli 32/42 vuosiviikkotuntia. Tässä esityksessä tarkastellaan, miten äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen opettamisen valmiuksia rakennetaan luokanopettajan koulutusohjelmien opintosuunnitelmissa 2000–luvulla. Opettajankoulutusten opetussuunnitelmien tarkastelussa hyödynnetään opetussuunnitelman koherenssin (Sullanmaa, 2020) käsitettä, jolla viitataan opetussuunnitelman yhtenäisyyteen ja johdonmukaisuuteen, kuten esimerkiksi siihen, miten opetuksen tavoitteet, sisällöt, arviointi ja työtavat ovat linjassa toistensa kanssa.
Tutkimusaineistona olivat nykyiset koulutusohjelmien opetussuunnitelmat yhdeksässä suomalaisessa yliopistossa. Opintojaksojen sisältöjä ja tavoitteita tarkasteltiin suhteessa koko koulutusohjelman opintojaksokokonaisuuksiin. Suomalaisten luokanopettajaopiskelijoiden maisterintutkinnon 300 opintopisteen opinnoissa oli 2010-luvun opetussuunnitelmissapakollisia äidinkielen ja kirjallisuuden opettamiseen kohdistettuja opintoja yliopistosta riippuen vain noin 2–3,3 prosenttia. Uusimmissa opetussuunnitelmissa (2021-2022) määrä on yhtä pieni samansuuntaisia, 5–10 opintopistettä 300 opintopisteestä.
