Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa toimiva Ainedidaktinen tutkimusryhmä on huolissaan lasten ja nuorten matematiikan ja kieliaineiden osaamisesta ja opiskelusta. Maalis- ja huhtikuun tutkimusseminaareissa ryhmän tutkijat keskustelivat luokanopettajakoulutuksen mahdollisuuksista vaikuttaa lasten ja nuorten osaamistason nostamiseen. Tutkijat ovat huolissaan siitä, miten vähän nykyhetken – vaalikentilläkin teemaksi nousseissa – keskusteluissa koulutuksen tärkeydestä puhutaan opettajista ja heidän monipuolisesta osaamisestaan. On aika nostaa tulevien opettajien osaaminen huomion keskipisteeseen ja korostaa luokanopettajien merkittävää roolia perustaitojen oppimisprosessissa. Opettajankoulutuksen tulisi varmistaa, että tulevilla opettajilla on riittävä osaaminen lukemisen, laskemisen ja muiden perustaitojen opettamiseen.
Perusopetusta rakennetaan opetussuunnitelmien pohjalta, mutta lasten ja nuorten oppimista eivät aikaansaa opetussuunnitelmat, oppimisympäristöt ja oppimateriaalit. Opetussuunnitelman toteuttaa ammattitaitoinen opettaja. Luokanopettajan koulutus on viisivuotinen koulutus, jossa opiskelijat suorittavan vähintään 300 opintopisteen laajuisen kasvatustieteen maisterintutkinnon. Koulutuksessa yksi opintopiste vastaa 27 tunnin työmäärää. Luokanopettajan vastuulla on etenkin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan opettaminen mutta myös sen pohjan luominen, jolla opiskellaan kaikkia oppiaineita vuosiluokilla 1–6 ja sen jälkeen aineenopettajien johdolla yläkoulussa ja toisella asteella aina korkeakoulutukseen asti.
Ainedidaktisessa tutkimusryhmässä rakennetaan tutkimushanketta, jossa tarkastellaan luokanopettajakoulutukseen kuuluvia opintoja, jotka kohdistuvat matemaattisten aineiden, äidinkielen ja muiden kielten sekä taideaineiden opettamiseen. Aiemmin on jo julkaistu Kaisu Rättyän selvitykset äidinkielen ja kirjallisuuden opettamiseen kohdentuvien pakollisten opintojen määrästä suomalaisissa yliopistoissa. Vuosina 2017 ja 2022 tehtyjen selvitysten mukaan lukutaidon ja kirjoittamisen opetukseen kohdistuvia äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan opintoja ovat suomalaiset luokanopettajaopiskelijat opiskelleet pääosin vain 5–10 opintopistettä 300 opintopisteestä, siis enimmilläänkin alle neljä prosenttia koko tutkinnon opintopistemäärästä. Taitoja on syvennetty vaihtelevasti opetusharjoitteluissa eri luokka-asteilla riippuen kunkin yksittäisen opiskelijan harjoittelusuunnitelmasta. Dosentti, äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan yliopistonlehtori Kaisu Rättyän mukaan tilanne ei ole muuttunut 2000-luvun aikana juurikaan. Dosentti, matematiikan didaktiikan yliopistonlehtori Jorma Joutsenlahden mukaan tilanne on matematiikan didaktiikan opintojen kohdalla vielä pienempi kuin äidinkielen ja kirjallisuuden didaktiikan kohdalla. Joissakin yliopistoissa tarjotaan mahdollisuus syventyä matematiikan opettamisen kysymyksiin sivuaineessa, mutta näissäkin tehdään karsintaa säästösyistä. Osa opiskelijoista lähtee omissa kandidaatin- ja pro gradu -tutkielmissaan myös paneutumaan aihepiiriin, ja tutkimusryhmässämme myös väitöskirjoihin asti. Joutsenlahti huomauttaa, että koko Suomessa on tällä hetkellä ainoastaan vain muutama matematiikan opetukseen kohdennettu professuuri.
Maaliskuun tutkimusseminaarissa pohdittiin syitä ainedidaktisten opintojen vähäiseen määrään. Musiikkikasvatuksen yliopisto-opettaja, väitöskirjatutkija Muusa Lehti kiinnitti huomiota musiikin ja muiden taideaineiden opintojen vähäisyyteen ja pieneneviin opettajaresursseihin luokanopettajakoulutuksessa sekä siihen, miten taide- ja taitoaineiden oppimiseen tarvitaan aikaa, harjoittelua ja taitojen omaksumista. Opettajankoulutus ei tähtää musiikkikasvatuksessa ammattimuusikoiden kouluttamiseen, mutta pystyäkseen syventymään musiikin oppimisen kysymyksiin, tarvitsee opiskelija omakohtaista musiikillista kokemusta, osaamista ja tietoa. Musiikin opintojen kompleksisuus syntyy, kun opiskelijoiden aiempi taito- ja taideosaaminen ja tietämys opettajankoulutukseen tultaessa on hyvin eri tasoista: opetustaitojen syventymisen sijaan opinnoissa joudutaan lähtemään liikkeelle musiikin perusteiden opettelusta. Taito- ja taideaineopettajan osaamisen ja identiteetin kehittyminen on haasteellista, kun oppiaineiden opettamisen kysymykset käsitellään kahden ensimmäisen opintovuoden – useimmiten muutaman periodin aikana.
Luokanopettajakoulutuksen rakenne on monessa suomalaisessa yliopistossa samanlainen ja peruskoulun oppiaineiden osuus koulutuskokonaisuudessa vähäinen. Äidinkielen ja kirjallisuuden, matematiikan, musiikin, kuvataiteen, käsityön, liikunnan, historian ja uskonnon sekä muiden opetettavien aineiden opettamiseen kohdistuvien pakollisten opintojen kokonaisuus on yhteensä 60 opintopistettä kolmestasadasta. Tuntiopettaja, väitöskirjatutkija Katja Kemppainen toi keskusteluun kieltenopettajan kokemuksen. Useamman vuoden eri kouluasteilla toimineena espanjanopettajana hän on nähnyt, miten vieraita kieliä opettaa varhennetussa kieltenopetuksessa usein luokanopettaja. Kielitietoisuus ja varhennettu kieltenopetus ovat saaneet paljon huomiota koulutuskeskusteluissa viime vuosina, mutta luokanopettajien koulutusohjelmissa aiheeseen kohdentuvia vieraan kielen tai ruotsin kielen opetuksen didaktisia opintojaksoja ei juurikaan ole ollut. Esimerkiksi Tampereella luokanopettajan pätevyyttä tuottavissa monialaisissa opinnoissa varhennettua kielten opetusta ja vieraiden kielten didaktiikkaa on pystytty käsittelemään muutamien luentojen ja harjoitusten verran. Tässä, kuten muidenkin oppiaineiden didaktiikassa, puuttuu syventävien opintojen tasoinen mahdollisuus kehittää ainedidaktista osaamista.
Yliopistojen luokanopettajakoulutusten opetussuunnitelmien laadinnan yhteydessä on Rättyän ja Joutsenlahden mukaan vuosikymmeniä jaettu vähästä opintopistemäärästä pieniä osuuksia oppiaineiden opetukseen. Harvassa ovat ne mahdollisuudet, jolloin luokanopettajaopiskelijat olisivat saaneet koulutuksessaan kaikille kuuluvia syventäviä opintojaksoja, jotka laajentavat osaamista – tai syventävät ensimmäisten lukuvuosien aikana avattuja näkökulmia. Lisäksi kelpoistavia sivuainemahdollisuuksia on vähennetty (esimerkiksi didaktinen matematiikka). Yliopistonlehtori Susanna Itäkare laajensi näkökulmaa varhaiskasvatukseen ja siihen, miten taitojen opettamisen tulisi kuulua jo varhaiskasvatuksenkin opintosuunnitelmiin ja miten vähäistä esimerkiksi musiikinopettamiseen liittyvä kontaktiopetus varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksessa voi olla.
Ainedidaktisen tutkimusryhmän jäsenet kiinnittävät huomion perustavanlaatuiseen pulmakohtaan suomalaisissa luokanopettajankoulutuksissa. Luokanopettajan pätevyyttä ohjaavissa asetuksissa perusopetuksessa opetettavien oppiaineisiin keskittyvien (nk. monialaisten pakollisten perusopetuksessa opetettavien aineiden) opintojaksojen minimimääräksi on kirjattu 60 opintopistettä. Lähtökohta opettajankoulutuksen opetussuunnitelmien päivityksessä tai uudistuksessa on tutkijoiden kokemuksen mukaan 2000-luvun ajan ollut ainoastaan tuo määrä, ja aiemmin ennen yliopisto-opetuksen niin kutsuttua Bolognan prosessia opiskelutuntien määrä oli muutamaa tuntia isompi (laskettiin opintoviikoissa). Lisäksi ainedidaktiikka on integroitunut huonosti opetussuunnitelmissa pääaineen teemojen kanssa ja on siksi jäänyt erilliseksi saarekkeeksi.
Dosentti Joutsenlahti on ollut mukana suomalaisten lasten ja nuorten osaamista selvittävissä arvioinneissa. Opettajankouluttajilla on näköalapaikka seurata, mitä perustaitojen muuttuminen on tarkoittanut uusien opettajankoulutukseen tulevien opiskelijoiden osaamisessa. 2010- ja 2020-luvun aikana tarve käsitellä opetuksessa tarvittavia opetussisältöjä on kasvanut. Monet opettajankouluttajat ovat kiinnittäneet huomiota tarpeeseen käsitellä ainedidaktiikan opintojaksoilla myös tiedonalan sisältöön kuuluvia asioita. Osaamistason lasku näkyy aikanaan myös opettajankoulutuksessa ja sen kehittämistarpeissa. Aikaresurssia sisältöjen kertaamiseen ei kuitenkaan ole nykyisissä opettajankoulutusohjelmissa, jossa vain muutaman prosentin verran on omassa luokanopettajan työssä tarvittavia perustaitoihin keskittyviä kursseja. Väitöskirjatutkija Eetu Mallat toi esille sen, miten luokanopettajaksi opiskelevien ja aloittavien luokanopettajien keskusteluissa alleviivataan tärkeiden aineenopetuksen sisältöjen vähäisyyttä.
Ainedidaktisen tutkimusryhmän tutkijat ovatkin kiinnostuneita selvittämään, miten rakenteita voisi muuttaa, ja onko mahdollista määrittää luokanopettajan pätevyyttä säätävissä asetuksissa uudella tapaa perusopetuksessa opetettavien oppiaineiden opiskelun määrä. Koulutuspoliittiset päätökset vaativat taustakseen niin historiallista kuin kansainvälistä vertailuakin sisältävää tutkimusta sekä ymmärrystä siitä, miten opettajan professio vaatii niin kasvatuksellisesta kuin opetettavien sisältöjen hallinnan, opetusmenetelmien ja arvioinnin näkökulmasta. Tutkimusseminaarien herättämänä tutkimusryhmä esittääkin kysymyksen, mitä huolelle lasten ja nuorten perustaitojen osaamiselle voidaan tehdä opettajankoulutuksessa. Onko Suomessa vielä varaa kouluttaa luokanopettajia, joiden opinnot eivät mahdollista parempaa, pidempää ja syvällisempää paneutumista akateemisten perustaitojen opetuksen kysymyksiin?