Tutkimusaiheet

MathFlip

Matematiikan opetuksen ”flippaus” eli opiskeleminen flipped learning menetelmällä aloitettiin Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella syksyllä 2019. Tutkimme menetelmän toimivimpia toteutustapoja yliopistomatematiikassa, flippauksen tuottamia oppimistuloksia verrattuna perinteisempään opettajajohtoiseen opiskeluun sekä opiskelijoiden opiskelutottumusten kehittymistä ja matematiikkakokemuksen muotoutumista flipatussa opiskelussa.

MathFlip-tutkimusprojektissa on mukana Teknologialla tuetun matematiikan opetuksen tutkimusryhmän ohella Professional Growth and Learning -tutkimusryhmä (Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta). Tutkimus liittyy läheisesti Tampereen, Turun ja Itä-Suomen yliopistojen FLIP&Learn-hankkeeseen.

Tutustu Flippaukseen Youtube-videoiden avulla: Flippaus teaser, Miksi Flippaus?, Miten flippaus toimii?

Arviointi ja palaute

Arviointiin ja palautteen antoon liittyviä kysymyksiä tutkimme useammassa eri yhteydessä. Niitä yhdistää kuitenkin tarkoitus selvittää toisaalta sitä, miten teknologian avulla voidaan mahdollistaa opiskelijan motivaatiota kasvattavat, personoidut tehtävät ja henkilökohtaisen palautteen antaminen​ ja toisaalta erilaisten arviointimenetelmien vaikutusta opiskeluun ja oppimiseen​. Tutkimme erityyppisten arviointi- ja palautemenetelmien kuten itsearvioinnin ja vertaispalautteen vaikutusta esimerkiksi oppimisen lähestymistapohin, minäpystyvyyteen ja tavoiteorientaatioihin. Alla on esiteltynä muutamia teknologiaa hyödyntäviä tutkimusaiheita:

MathCheck

MathCheck on verkkopohjainen kaavantarkastin, joka tarkastaa laskun eri välivaiheiden paikkansapitävyyden. Virhetilanteessa MathCheck näyttää vastaesimerkin avulla, missä kohdassa virhe on tapahtunut ja osaa kertoa, onko ratkaisu jo riittävän sievässä muodossa.

MathCheckin avulla opiskelija tarkastaa vastauksensa sekä ratkaisunsa välivaiheiden paikkansapitävyyden. Välittömän palautteen avulla opiskelija voi havaita virheet päättelyssään. Opettajan näkökulmasta MathCheck voi vähentää työkuormaa kurssin aikana.

MathCheckiin pääset perehtymään sen omilta sivuilta MathCheck .

STACK

Moodleen integroidut STACK-tehtävät mahdollistavat satunnaistettujen tehtävien luomisen. Tehtävät tarkastetaan automaattisesti ja opiskelija saa välittömästi palautteen suorituksestaan. Moodlen kautta voidaan eri alojen opiskelijoille kohdistaa yksilöityjä tehtäviä. Opintosuunnan mukaisen substanssin integroimisella matematiikan tehtäviin voidaan vaikuttaa opiskelijoiden asenteisiin matematiikkaa kohtaan.

Tampereen yliopisto on mukana usean korkeakoulun yhteisessä Abacus-projektissa, jossa luodaan laajaa STACK-tehtäväpankkia.

Abacus-projektiin voit tutustua täältä Abacus.

Sähköinen tentti EXAM

Ryhmän mielenkiinnon kohteena on sähköisen arvioinnin mahdollistama jatkuva arviointi ja arvioinnin kehittäminen paremmin oppimista tukevaksi asiaksi. Ryhmä tutkii myös sähköisen arvioinnin mahdollistamia uusia tehtävätyyppejä, esimerkiksi Matlab-tehtäviä. Uusia tehtäviä ja arviointia on testattu EXAM-järjestelmässä.

Kehittämishankkeita

Tutkimushankkeiden lisäksi ryhmämme osallistuu aktiivisesti myös erilaisiin opetuksen kehittämishankkeisiin.

INSO

Tutkimusryhmämme on mukana myös INSO-pilottihankkeessa (Intelligent Society), jossa pyritään löytämään monialaista yhteistyötä erilaisiin tutkimusaiheisiin. Työmme tässä hankkeessa käsittelee tehdasvalmisteisten Double-etäosallistumisrobottien käyttöä opetuksessa. Tutkimuksemme koskee erityisesti flipped classroom -opetuksen prime time -tilaisuuksia ja niiden etäosallistumismahdollisuuksia. Vertailemme tilaisuuksiin osallistumista fyysisesti paikan päällä sekä etäosallistumista robotin avulla ja Skypellä.

Teemme yhteistyötä Tampereen yliopiston Kielikeskuksen sekä Big Data Managementin tutkimusryhmien kanssa.

Matemaattisten aineiden verkkokurssit lukioon ja ammatilliseen koulutukseen

Tampereen yliopiston koordinoimassa hankkeessa “Matemaattisten aineiden verkkokurssit lukioon ja ammatilliseen koulutukseen” toteutetaan tulevan opetussuunnitelman (2021) mukaisia matematiikan, fysiikan, kemian ja tietotekniikan kaikille avoimia verkkomateriaaleja toisen asteen opiskelijoille.Materiaaleja on luotu keväästä 2019 alkaen dokumenttipohjaisessa TIM ympäristössä, joka tukee muun muassa automaattitarkisteisia MathCheck ja STACK -tehtäviä.Valmiina oleviin matematiikan materiaaleihin voit tutustua täältä TIM.

Projektioppiminen

Projektioppiminen-hankkeessa luodaan nykyisen opetussuunnitelman perusteita tukevaa projektipankkia yläkoulun matematiikan opetukseen. Hankkeen tavoitteena on havainnollistaa nuorille matematiikan merkitystä omassa arjessa ja tulevassa työelämässä sekä innostaa matematiikan opiskeluun. Työelämätaitojen, kuten ajanhallinnan, tietoteknisten taitojen ja ohjelmoinnin, harjoittelu on suunnitelluissa projekteissa keskeistä varsinaisen matematiikan oppimisen ohessa.