Autismikirjon häiriö
Autismikirjon häiriö on neurobiologinen kehityshäiriö, jonka piirteisiin kuuluvat vaikeudet sosiaalisessa kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa sekä rajoittuneet toistavat kiinnostuksen kohteet, käyttäytymismallit tai toiminnot (DSM-5, American Psychiatric Association, 2013).
Autismikirjon liittyvät sosiaalisen kommunikaation ja vuorovaikutuksen poikkeavuudet näkyvät esimerkiksi vähäisinä tai epätyypillisinä sosiaalisina aloitteina ja reaktioina sekä ei-kielellisen viestinnän kuten katseen ja kasvonilmeiden ymmärtämisen ja käytön vaikeutena.
Diagnostiikka
Autismikirjon diagnosointi perustuu kattavaan lapsen käyttäytymisen arviointiin useissa eri tilanteissa: kotona, päiväkodissa/koulussa ja tutkimustilanteessa. Autismikirjon diagnostiikkaan kuuluu lisäksi lapsen kehityshistorian selvittäminen ja kehitystason arviointi. Autismikirjon diagnosointi ja kuntoutus on haastavaa käyttäytymispiirteiden ja häiriön syytekijöiden moninaisuuden vuoksi.
Varhainen tunnistaminen
Vanhempien huoli lapsensa poikkeavasta kehityksestä herää yleensä, kun lapsi on noin 1-1,5 vuoden ikäinen, tästä huolimatta diagnoosi täsmentyy yleensä vasta kun lapsi on 3-4-vuotias.
Autistisen käyttäytymisen kehityshuolen varhainen tunnistaminen on keskeistä varhaisen tuen aloittamisen kannalta sekä vanhempien huolen ja stressin vähentämiseksi.
Katsekontaktin poikkeavuus autismikirjon häiriössä
Epätavallinen katsekontaktin käyttö on keskeinen piirre autismikirjossa. Poikkeavuus katsekontaktin käytössä on havaittavissa yleensä jo varhain.
Katseella on tärkeä rooli pienen lapsen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Katseen avulla saadaan tietoa esimerkiksi toisen henkilön tarkkaavuuden kohteesta, aikomuksista ja kontaktissa olosta. Katse toimii myös ei-kielellisen viestinnän välineenä, jolla voidaan muun muassa osoittaa läheisyyttä ja säädellä vuorovaikutusta.
Katseella on keskeinen merkitys myös muiden taitojen, kuten kielen oppimisen kannalta.
Kuntoutus
Autismikirjon kuntoutuksen tavoitteena on lapsen ja perheen mahdollisimman hyvän kehityksen ja toimintakyvyn vahvistaminen. Pienen lapsen kuntoutuksessa keskeisellä sijalla on vanhempien tukeminen niin, että he voivat toimia lapsensa kanssa parhaalla mahdollisella tavalla.
Sosiaalisen vuorovaikutuksen tukemisessa keskeistä on lapsen vuorovaikutukseen houkuttelu kyseiselle lapselle soveltuvin keinoin. Muita tärkeitä varhaisen tuen kohteita ovat säätelykäyttäytymisen tukeminen, kuten tunnesäätelyn, nukkumisen ja syömisen tukeminen.