Katse Taaperoon -tutkimusryhmän vuosi 2024 on ollut aineistonkeruun täyteinen. Olemme jälleen saaneet tutkimukseen mukaan paljon uusia taaperoita perheineen. Tutkimuksessa on tähän asti mukana jo yli 130 lasta, joilla osalla on autismi tai autismipiirteisyyttä ja osalla ei. Jo mukana olevien lasten seuranta jatkuu tässä vaiheessa ainakin 3-vuotiaaksi asti, joten ensi vuonnakin pääsemme taaperoita leikittämään! 🙂 Katse Taaperoon -tutkimuksen uusien lasten rekrytointi päättyy vuoden 2024 loppuun mennessä.
Suuret kiitokset tutkimuksessa mukana oleville perheille ja yhteistyötahoille! Arvostamme valtavasti sitoutumistanne!
Aineistonkeruun lisäksi tutkimusryhmämme on ehtinyt kuluneen vuoden aikana mm. käydä Psykologia-kongressissa sekä kansainvälisessä INSAR-kongressissa Australiassa esittelemässä alustavia tutkimustuloksia. Työn alla on useampi tieteellinen artikkeli sekä Pro gradu -tutkielmia. Näitä kävimme kesällä edistämässä Hyytiälän metsäasemalla kirjoittajaretriitillä. Uusi kirjoittajaretriitti on luvassa heti vuoden 2025 alussa loppiaisen jälkeen, mutta ennen sitä rauhoitumme joulun viettoon ja valmistaudumme ahkeraan kirjoittamiseen! Tutkimusprojektista valmistuneita julkaisuja sekä opinnäytetöitä pääsee lukemaan täältä.
Katse Taaperoon -tutkimusporukka toivottaa kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2025!
Kuva: https://pixabay.com/