Rasvan kantasolut muistavat lihavuuden – kyky hillitä tulehduksia palautuu vasta vuosien päästä painonpudotuksesta

Amna
Väitöskirjatutkija Amna Adnan selvitti painon vaikutusta rasvan kantasolujen kykyyn edistää immuunipuolustusta ja verisuonten muodostumista. Aiemmissa tutkimuksissa on hyödynnetty eläinmalleja ja useita eri yksilöitä, mutta Adnan keräsi soluja samalta henkilöltä. Tutkimus toteutettiin Tampereen yliopiston Aikuisen kantasolujen tutkimusryhmässä.Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Lääketieteellisiin syihin perustuvassa painonpudotuksessa huomio kiinnittyy usein sen positiivisiin terveysvaikutuksiin. Uusin tutkimus kuitenkin osoittaa, että lihavuuden aiheuttamasta yleisestä tulehdustilasta palautuminen voi kestää vuosia.

Kirjoittanut: Ella Lampela, kuvat: Jonne Renvall

Amna Adnanin tuore tutkimus valottaa, millaisia vaikutuksia painonpudotuksella on yksilön rasvan kantasolujen sielunelämään. Adnan tarkasteli rasvan kantasoluja, jotka on kerätty samalta henkilöltä ennen ja jälkeen lihavuusleikkauksen ja sitä seuranneen painonpudotuksen.

Lihavuusleikkauksessa potilaan mahalaukkua kavennetaan tai se ohitetaan, jolloin ruoka-annoksen koko on pidettävä pienenä. Tavoitteena on painonpudotus ja lihavuuteen liittyvien terveysongelmien, kuten tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien, parantaminen.

Rasvan kantasolut ovat tehokas regeneratiivisen terapian muoto. Rasvan kantasolujen ominaisuudet nopeuttavat paranemista, estävät immuunipuolustuksen vastareaktioita kudossiirteisiin ja edistävät kudosten uudismuodostustumista. Niiden käyttöä tutkitaan muun muassa nivelrikon, sydän- ja verisuonitautien, kroonisten haavojen ja Crohnin taudin hoidossa.

Rasvan kantasoluja voidaan kerätä esimerkiksi rasvaimujen yhteydessä ilman merkittävää haittaa potilaalle. Luovuttajan yksilölliset ominaisuudet, kuten painoindeksi ja aiempi historia painonpudotuksen suhteen, vaikuttavat kuitenkin solujen käytettävyyteen kantasoluterapioissa.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että solujen luovuttajan ylipaino tai lihavuus alentaa rasvan kantasolujen kykyä hillitä tulehdusreaktioita. Adnanin lähtöoletus oli, että tämä kyky palautuu painonpudotuksen jälkeen. Tulosten mukaan näin ei ole.

Kudosnäytteiden ja veren plasman analyysit osoittivat, että painonpudotuksen myötä elimistön yleinen tulehdustila laski. Solutasolla kuitenkin havaittiin, että rasvan kantasolujen tulehdusreaktioita säätelevät toiminnot eivät olleet palautuneet normaalille tasolle.

– Tulokset muovasivat käsitystämme rasvan kantasolujen ominaisuuksista painonpudotuksen jälkeen. Vaikka lihavuusleikkaus hyödyttää potilaan yleistä terveyttä, rasvan kantasolujen toiminnot eivät ole täysin parantuneet vielä 2–3 vuodenkaan jälkeen. Tämä tarkoittaa, että merkittävän painonpudotuksen läpikäyneet eivät välttämättä sovellu luovuttajiksi soluhoitoihin, jotka tähtäävät tulehdusreaktioiden hillintään, Adnan kertoo.

Professori Susanna Miettisen johtamassa Aikuisen kantasolujen tutkimusryhmässä kehitetään kudosviljelymallia rasvakudoksesta. Tavoitteena on tutkia terveen ja sairaan rasvakudoksen toimintaa sekä tukea lääketestausta ja yksilöllisemmän lääketieteen kehitystä. Tulevassa tutkimusprojektissa kasvatetaan rasvan kantasoluja ja verisuonisoluja kolmiulotteisella kudossirulla ja tutkitaan verisuonten muodostumiskykyä. Tutkimuksessa hyödynnetään kantasoluja, jotka on saatu normaalipainoisilta, ylipainoisilta ja sairaalloisen ylipainoisilta luovuttajilta. Ensimmäisiä tuloksia odotetaan syksyllä 2026.

Artikkeli Effects of Bariatric Surgery-Related Weight Loss on the Characteristics, Metabolism, and Immunomodulation of Adipose Stromal/Stem Cells in a Follow-Up Study julkaistiin Stem Cells International -aikakauslehdessä 13.5.2025. Tutustu artikkeliin

Juttu julkaistu myös yliopiston uutisissa.