Tutkimuksessa havaittiin, että rannekkeet tuottivat ryhmissä kategorisointeja aktiivisiin ja passiivisiin lapsiin. Aikuiset perustelivat haastatteluissa käsityksiään lapsista nojaamalla rannekkeen tuottamaan dataan. Käyttäjien suhde rannekkeen dataan oli ristiriitainen. Rannekkeen tuottaman datan huomattiin olevan jossain määrin epäluotettavaa. Tästä huolimatta toimintaa koskevia päätöksiä tehtäessä henkilöstö päätyi epäilemään itse tekemiensä havaintojen paikkansapitävyyttä mikäli ne eivät olleet yhteneviä rannekkeen datan kanssa.
Huomattuaan, että aikuiset kategorisoivat heitä rannekkeen datan perusteella, osa lapsista alkoi toimia niin, että ranneke antoi heille paremmat tulokset. Tämä saattoi tarkoittaa esimerkiksi pihalla käveleskelyä kavereiden kanssa keskustellessa. Kiinnostavaa on, että vaikka rannekkeen tavoitteena oli hengästyttävän liikunnan lisääminen, johti pelillistetty käyttöliittymä heidät ennen kaikkea tavoittelemaan hyvää tulosta mukana tulleessa liikuntasovelluksessa. Aktiivisuusrannekkeiden antamaa tietoa voitiin joissain tilanteissa käyttää tukena pedagogisessa työssä, esimerkiksi osoittamaan että ylivilkkaaksi epäilty lapsi vietti myös olemaan pitkiä aikoja paikallaan keskittyen. Näin henkilöstö käytti rannekkeiden tuottamaa tietoa myös ammatillisen reflektion välineenä.
Tutkimus korostaa, että kasvatuksen käytäntöihin tuoduilla teknologisilla laitteilla on usein ennakoimattomia ja odotuksista poikkeavia seurauksia. Laitteiden tuottama data vaikuttaa yllättävänkin voimakkaasti käyttäjien toimintaan ja päätöksentekoon vaikka dataa käyttävä henkilöstö tunnisti hyvin datan luotettavuuteen liittyvät ongelmat.
Tutkimus toteutettiin Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa osana Varhaiskasvatuksen arviointi datafikaation aikakaudella (VADA)– sekä Ed-tech and the privatization of public education -tutkimushankkeita. Tutkimusta ovat rahoittaneet Emil Aaltosen säätiö ja Suomen Akatemia. Artikkeli kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteessa