Pia Hautamäen tarina

Hei, olen Pia Hautamäki Tampereen ammattikorkeakoulusta. Toimin TAMKin myynnin tutkimusryhmässä tutkijana. Mielenkiintoni tutkijana liittyy kasvun johtamiseen ihmisen kautta. Lue lisää, jos haluat tietää mistä syystä minun sydämeni sykkii myynnille.

Minä olen myynnin tohtori Pia Hautamäki Tampereen ammattikorkeakoulusta. Ylpeydellä kirjoitan tätä esittelyä itsestäni, sillä luet tätä juuri meidän Sales Research Platformin nettisivulta eli olet jostain syystä löytänyt tiesi myös tänne. Toivottavasti sinunkin sydämesi sykkii myynnille, sillä uskon sen olevan kansakuntamme liiketoiminnan kasvun ydin.

Myynti tuli minun elämääni yllättäen. Vastavalmistuneena fysioterapeuttina huomasin melko pian olevani myyntityössä. 90-luvun laman jälkeen vastavalmistuneelle fysioterapeutille oli vähänlaisesti palkkatöitä tarjolla, joten löysin itseni myyntitöistä työergonomian parista. Ja sehän sopi. Myyntikoulu oli työn kautta paikallaan ja pian löysinkin itseni esimiesroolista, asiakkuusjohtajatehtävistä ja lopuksi myyntijohtajan tehtävistä. Koko työurani ennen korkeakoulu-uraa olen myynyt koulutuksia, konsultointia ja valmennuksia ja toteuttanut niitä itse. Jossain vaiheessa työuraa rekrytointitehtävistä aloin panna merkille, että yhä useampi tuleva kouluttaja tai konsultti ei halunnut tehdä myyntityötä ollenkaan. Sanoivat vain olevansa hyviä asiantuntijoita. Mutta eivät siis myyjiä…

Tämä jäi ihmetyttämään useammaksi vuodeksi ja halu ymmärtää tarkemmin sitä, että miksi jotkut asiantuntijat kuitenkin onnistuvat myynnissä ja toiset eivät ja millaisia odotuksia itseasiassa asiakkailla onkaan, jäi pohdituttamaan ja niinpä päädyin aihealueeni kanssa korkeakoulu-uralle B2B-myynnin valmentajaksi ja tutkijaksi.

Vuonna 2016 väittelin kauppatieteiden tohtoriksi myynnin johtamisesta ja asiakkaiden odotusten täyttämisestä ja tätä työtä saan ilokseni jatkaa tänäkin päivänä Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Sales Research Platform –tutkimustiimin jäsenenä. Tämän lisäksi toimin ROBINS-tutkimushankkeemme johtajana ja vastaan kansainvälisen myynnin ja myynnin johtamisen ylemmästä korkeakoulututkinnosta.

Tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti myynnin johtaminen digiajassa ja se, miten pk-yritysten kasvua tulisi johtaa. Kaiken kiinnostukseni ytimessä on ihminen ja se, miten kasvua tulisi johtaa ihmisten kautta. Eli miten voisimme auttaa toisiamme siinä, että kasvu edistäisi parhaalla tavalla jokaiselle arvon syntymisen kokemuksia.

Mikäli sinua kiinnostaa myynti, johtaminen ja arvon elementit ihmisen kautta, meidän pitää ehdottomasti verkostoitua ja jutella lisää!

Nappaa ohesta alta yhteystietoni ja ota yhteyttä!

Tutkimusterveisin,

KTT Pia Hautamäki