Keijo Viiri

in English

Tukea gluteenittomaan ruokavalioon: tavoitteena toimiva lääkehoito keliakiaan

Jos sinun pitäisi valita, kumman ottaisit: tinkimättömän erikoisruokavalion loppuelämäksi vai ei niin tiukan dieetin ja suojaavan lääkehoidon? Keliaakikoille vaihtoehtoja ei tällä hetkellä ole, sillä ainoa hoitokeino on jättää ruokavaliosta gluteenia sisältävät viljat kokonaan pois. Tilanne voi muuttua, jos akatemiatutkija Keijo Viirin vetämän tutkimusryhmän tavoitteet toteutuvat.

Akatemiatutkijana ja tutkimusryhmänjohtajana vuodesta 2017 työskennellyt Keijo Viiri vetää Tampereen yliopistolla Suoliston signalointi ja epigenetiikka -nimistä tutkimusryhmää. Epigenetiikka on molekyylibiologian osa-alue, joka tutkii geenien kytkeytymistä päälle ja pois ilman, että ihmisen DNA:ssa tapahtuu muutoksia. Näillä epigeneettisillä muutoksilla tarkoitetaan ympäristön aiheuttamia muutoksia geenien toiminnassa. Muutokset voivat periytyä sukupolvelta toiselle sukusolujen välityksellä: odottavan äidin ympäristön muutokset voivat vaikuttaa tulevan lapsen elämään sukusolujen muutosten kautta.

– Tutkimme, miten epigeneettiset säätelymekanismit säätelevät suolen epiteelin erilaistumista ja miten tämä on häiriintynyt sairauksissa kuten keliakia. Tutkimme myös miten suolen epiteeliltä erittyvät hormonit yhdessä haiman kanssa säätelevät veren sokeritasapainoa. Lisäksi tutkimme, miten virusinfektiot vaikuttavat keliakian puhkeamiseen, Viiri kertoo.

Tutkimusryhmä on mukana kansainvälisissä keliakian lääketutkimuksissa, ja jossa arvioidaan lääkkeiden tehoa molekulaarisilla eli geenien aktiivisuuksiin perustuvilla mittauksilla.


Keliakia vaurioittaa ohutsuolen suolinukkaa

Keliakia on parantumaton autoimmuunisairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä proteiini gluteeni aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla tulehdusreaktion ja vaurioittaa suolinukkaa. Keliakian oireet ovat monimuotoisia ja yksilöllisiä: niihin voi kuulua esimerkiksi erilaisia vatsavaivoja ja -kipuja, pahoinvointia, psykiatrisia oireita kuten väsymystä ja masennusta sekä vitamiinipuutoksia. Suolinukkavaurion takia ravintoaineet eivät imeydy elimistöön kunnolla. Keliakiaa ei voi ehkäistä, eikä siihen ole parannuskeinoa. Suomessa keliakiaa sairastaa noin kaksi prosenttia väestöstä.


Tavoitteena löytää paras mahdollinen lääke keliakialle

Keliakian ainoa hoito on tällä hetkellä gluteeniton ruokavalio, jossa vältetään kokonaan syömästä gluteenia sisältäviä viljatuotteita. Käytännössä ruokavaliosta jätetään kokonaan pois kaikki ruis, ohra ja vehnä. Ruokavaliota on noudatettava tarkasti koko loppuelämän ajan, sillä pienetkin määrät gluteenia saattavat vaurioittaa ohutsuolta ja aiheuttaa oireita.

– Gluteeniton ruokavalio on vaivalloinen ylläpitää ja eikä sekään aina poista oireita. Toivonkin, että ryhmämme ponnistukset auttavat löytämään keliakiaan parhaan mahdollisen lääkkeen. Lisäksi toivon, että työssämme selviää, miten suolen virusinfektiot mahdollisesti liittyvät keliakian puhkeamiseen, Viiri summaa.


Avainsanat
: keliakia, epigenetiikka, epigeneettiset säätelymekanismit, gluteeniton ruokavalio, suoliston virusinfektiot, Tampereen yliopisto, tutkijakollegium