Toimin tällä hetkellä väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa sekä rakennuttajakonsulttina Weladolla. Urapolkuni käynnistyi kesätöissä VR Trackilla työmaaharjoittelussa vuonna 2014. Seuraavana kesänä hain ja pääsin töihin Proxionille rautatieturvalaitesuunnitteluun, jota tein opintojen ohella seuraavat kaksi vuotta. Kun Proxionista irtaantui Welado Oy vuonna 2017, vaihdoin tehtävääni rakennuttajakonsultille, jossa olen edelleen. Vuonna 2018 tein diplomityön Tampereen teknilliseen yliopistoon, ja siitä innoittuneena jäin tekemään osa-aikaisena väitöskirjaa nykyiseen Tampereen yliopistoon.
Ensimmäinen kesätyöni oli pääasiallinen syy infra-alan valintaan. Työtilanne oli vuonna 2014 opiskelijalle haastava ja alkuvaiheen opiskelijan oli vaikea saada töitä alalta. Kun ensimmäisessä kesätyöpaikassa oli mukavaa, aloin seuraavana vuonna suuntaamaan opintojani infralle. Toki muitakin vaikuttavia tekijöitä oli, kuten infra-alalle yleinen sukurasite, joka ohjasi minua hakemaan ensimmäisiä työtehtäviä infra-alan suunalta.
Opintojen sisältö on tullut lähes kokonaisuudessaan jollain tavalla vastaan jo tässä uran alkuvaiheessa. Joiltain kursseilta on tullut vain knoppeja, kun taas toisilta jokapäiväistä ammattiosaamista, mutta yhtäkään kurssia vähempää ei olisi kannattanut käydä.
Jälkikäteen tuntuu siltä, että olisi kannattanut vielä enemmän opetella taustateoriaa ja perusilmiöitä mm. geotekniikasta. Oma perusteluni tälle on se, että alan käytännöt, ohjelmistot ja ohjeistus tulevat työssä hyvin nopeasti tutuiksi ja ne ovat jatkuvassa muutoksessa. Perusilmiöiden ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, mitä ylipäätään ollaan tekemässä, jolloin on mahdollista arvioida, mitä ohjeistusta aiheesta tulisi tuntea, mitä ohjelmistoja käyttää ja miten työtehtävissä toimia. Näitä perusilmiöitä on vaikeampaa opetella enää työelämässä.
Talo- ja rakennepuolen kurssit tuntuivat piinaavilta kaikkine laskuharjoituksineen, kun en nähnyt niille liityntäpintaa infra-alaan. Vaikkei rakenteiden mekaniikan laskukaavoja olekaan enää tarvinnut pyörittää itse, on työssä ollut tarpeen mm. osata tarkastaa betoniperustusten raudoituksia työmaalla. Ilman näitä rakenteiden mekaniikan kursseja perusymmärrys raudoituksista ja niihin liittyvistä periaatteista puuttuisi.
Opintojen loppuvaiheessa, kun ns. ammattiopintojen kurssikoot olivat pieniä ja aiheet vahvasti työelämään kytkeytyviä, opettajista muodostui käytännössä työkavereita, joilta saattoi kysyä neuvoa harjoitustöissä ja saada hyviä vinkkejä jo alkaneeseen työelämään. Tällöin vasta aloin ymmärtää sen, että yliopistossa ollaan itse hoksaamassa asioita ja muut ovat siinä auttamassa, kun vain osaa ja uskaltaa kysyä.
Työelämän tarjoamat tähänastiset haasteet sekä ovat että eivät ole vastanneet odotuksiani. Opintojen aikana en osannut hahmottaa, mitä diplomi-insinööri tekee päivittäisessä työssään. Tästä syystä kyselin usein vierasluennoitsijoilta, mitä työtehtäviä heille tai tähän aihealueeseen kuuluu. Usein sain vastaukseksi, että kaikennäköisiä tehtäviä ja ehkäpä vielä, että paljon kokouksia. Vastaus ei koskaan miellyttänyt, sillä halusin konkreettisesti tietää, mitä työssä tehdään. Nyt muutaman vuoden diplomi-insinöörinä olleena joutuisin varmaankin antamaan hyvin samankaltaisen vastauksen, sillä työtehtäviä on erittäin laaja kirjo ja on hyvin vaikeaa sanoa, mitä tyypillinen työpäivä sisältää.
Opiskeluaikana syntyneistä verkostoista ollut minulle erittäin paljon hyötyä. Valmistumisen jälkeen moni DI voi kohdata saman ongelman kuin minä: mitä muuta kuin töitä voi ajallaan tehdä? Opintojen aikana kerhot ja opiskelijakulttuuri täyttävät vapaa-aikaa ja niistä voi saada ponnahduslaudan sille, että löytää myöhemminkin työlle vastapainoa opiskeluaikana alkaneista harrastuksista. Lisäksi omista verkostoista kuulee yleensä aidoimmat arviot ja kuulumiset työnantajista ja avoimista työpaikoista.
Nykyisiä raksateekkareita tai sellaiseksi aikovia kehotan kokeilemaan kaikkea – varsinkin infraa!