Tiina Miettinen
Tampereen yliopisto
Keskiaikaan ja uuden ajan alkuun keskittyviä paikallishistoriallisia hankkeita sattuu yliopistossa työskentelevän historiantutkijan kohdalle yhä harvemmin. Itselläni on ollut mahdollisuus kirjoittaa palkattuna Satakunnan maakuntahistorian osia V ja VI. Lisäksi olen ollut kirjoittamassa yhtä pitäjänhistoriaa. Ne ovat väitöskirjaakin enemmän lisänneet tietämystäni Suomen historiasta, vanhemman ajan lähdesarjoista ja niiden käyttömahdollisuuksista. Hyvinkään historian (Hyvät, pahat ja Hyvinkääläiset. Hyvinkään seudun historia 2017) kirjoittanut FT Anu Lahtinen kiteytti taannoin paikallishistorioiden merkityksen Maaseudun tulevaisuus-lehdessä oivaltavasti: ”Suomen historiasta tunnettava kokonaiskuva perustuu aika harvojen alueiden ja aihepiirien tutkimiseen.”
Kysyntää suomenkieliselle vanhemman ajan historialle on valtavasti. Oikeastaan kysyntä lähes ylittää tarjonnan. Sain siitä yhden todisteen, kun pidin sukututkijoille suunnatun päiväkurssin Helsingissä. Sen aiheena olivat voudin- ja läänintilien asiakirjat ja niiden hyödyntäminen suku- ja henkilöhistoriassa. Kurssi myytiin loppuun. Minua odotti salillinen innokkaita harrastajia, joista suuri osa oli erittäin hyvin perehtynyt aihepiiriin. Hedelmällisiä keskusteluja syntyi – ja opettamisen ohessa kasvoi myös oma tietämykseni aikakauden lähteiden mahdollisuuksista.
Toisen todisteen vanhempien aikojen suuresta vetovoimasta sain viime kesänä. Vuosien varrella ja väitöskirjatyön ohessa pöytälaatikkoon on kertynyt kaikenlaista materiaalia, jota aloin hyödyntää perustamalla sille oman blogin, joka keskittyy Hauhon tienoon kartanoelämään 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella. Paikallisen kotiseutuyhdistyksen Hauho-Seuran kanssa virisi idea kartanokierroksesta, jossa tutustuttaisiin hauholaisiin kartanoihin yhden kesäisen päivän aikana. Retki myytiin nopeasti loppuun ja suuren kysynnän vuoksi se päätettiin järjestää uudelleen ensi kesänä. Toki tunnustan, että en vaatinut opastuksesta palkkiota. Tein sen tukeakseni kotiseutuyhdistyksen toimintaa.
Siitä päästäänkin kysymykseen rahasta ja rahoituksesta. Kaikkea ei voi – eikä saa – tehdä talkoilla. Ruotsin ajalle keskittyvä paikallishistoriallinen teos, kuten maakunta- tai pitäjänhistoria, ei synny ilmaiseksi. Sen tekeminen vie paljon aikaa. Lähteiden läpikäynti, käsialojen tulkinta ja vanhan ruotsin kielen kääntäminen eivät suju hetkessä. Rahasyistä, ja osin ehkä työmäärän suuruudesta tietämättöminä, paikallishistorioita on toisinaan teetetty myös muilla kuin historia-alan ammattilaisilla. Vanhempi aika kuitataan olemassa olevalla kirjallisuudella
Rahasta tinkivän tilaajan olisi syytä muistaa, että lukijoiden tiedontaso on noussut. ”Pihtiputaan mummot ja vaarit” alkavat olla tänä päivänä hyvin koulutettuja seniorikansalaisia, joille ei tarvitse vääntää rautalangasta ja puhua opettavaisesti. Heistä moni harrastaa sukututkimusta, joten Ruotsin aikaan kohdistuva korkeatasoinen ja asiakirjalähteisiin perustuva tutkimus kiinnostaa. Sekin kannattaa muistaa, että hyvä paikallishistoriallinen tutkimus maksaa itseään myös takaisin: parhaimmillaan se voi käynnistää paikkakunnalla monipuolisia matkailuun ja kulttuuriin liittyviä hankkeita.
Kansainvälisyyden keskellä suomen kielistä paikallishistorian kenttää ei saisi jättää pelkästään harrastajien haltuun. Harrastajien julkaisut eivät toki ole huono asia, koska joukossa on todella kovatasoisia ja tieteellisesti päteviä tekijöitä. Ongelma on lähinnä se, että vanhemman ajan Suomen historiaan liittyvien omakustanteiden joukkoon saattaa ilmaantua yhä enemmän omia näkemyksiään ”suomalaisuudesta” ajavia kirjoittajia, joille lähdekriittisyys on täysin toissijainen asia. Miten lukija erottaa jyvät akanoista? Vai katoavatko jyvät lopulta kokonaan?
Kommentit