Austenin kirjan suomentaja oli toimittaja ja kirjailija Otto Alexander Joutsen (1878–1936), joka oli aiemmin kääntänyt suomeksi muun muassa Charles Dickensiä ja Mark Twainia. Ylpeys ja ennakkoluulo ilmestyi Werner Söderströmin kustantamana sopivasti joulumarkkinoille syksyllä 1922. ”Suomalaisille lukijoille tyyten tuntematon kirjailija esitetään tässä ilmoitettavanamme olevassa romaanissa,” kuulutettiin lukuisissa kirjamainoksissa kautta maan.
Kiinnostus Austenia ja hänen teostaan kohtaan oli suurta, koska kyseessä oli kuuluisaksi tiedetty mutta tuntematon klassikko. Ruotsissakin se oli käännetty vasta kahta vuotta aiemmin. Lehtimainoksissa tuotiin esiin, kuinka kuuluisa brittiläinen poliitikko ja pääministeri Benjamin Disraeli (1804–1881) oli lukenut kirjan peräti 17 kertaa. Lisäksi mainonnassa lainattiin muiden tunnettujen kirjailijoiden kuten Walter Scottin ja kirjallisuushistorioitsija Edmund Gossen kiittäviä mainintoja Jane Austenista.
Entäpä sitten arvostelut? Uuden Suomen kirja-arviossa 18.11.1922 ylistettiin Austenin ihmiskuvausta todeksi ja eläväksi. Nimimerkki I.J.J. arvioi Karjala-lehdessä 24.12.1922 seuraavasti: ”Se sisältää viehkeätä lukemista joulunpyhien leppoisiksi iltapuhteiksi.” Teosta pidettiin tutustumisen arvoisena ”vaikka mitään erikoista ei Austen esitä, mutta hän sanoo sanottavansa niin liikuttavan rehellisesti ja tunnollisesti, että kirjaan täytyy kiintyä.” Ylpeys ja ennakkoluulo oli arvostelujen mukaan ”pirteä perheromaani” ja ”hauskanjännittävä menneitten vuosien siro rakkaustarina.”
Arvostelijoiden varovaisen myönteistä suhtautumista Jane Austenin teokseen voisi kuvailla myös hämmentyneeksi. Austenin luomien henkilöiden – ja varsinkin nuorten naisten – suorapuheisuus ja epähieno käytös olivat kirjallisuuden tuntijoille melkeinpä liikaa. Uusi Aura -lehden arvostelija toteaa, ettei nuoren tytön luulisi puhelevan rakkaalle tädilleen seuraavasti: ” – olet valmis näkemään hänet persoksi rahalle.” Elisabeth Bennetin lause liittyy keskusteluun siitä, miten herra Wickham oli Elisabethin sijaan ryhtynytkin piirittämään rikasta perijätärtä. Jopa kääntäjä O. A Joutsen tuo esiin alkupuheessaan paheksuntansa Bennetin sisarussarjan käytöstä kohtaan toteamalla, että ”Bennetin tyttöparvesta nuorimmat soisi lukija kenties näkevänsä poisjätetyiksi.” Austenin kuvaus teini-ikäisten Lydian ja Kittyn riehakkaasta käytöksestä oli liiankin realistinen ainakin osalle 1920-luvun sivistyneistöä.
Henkilökuvauksen terävyys, huumori ja ironia olivat ristiriidassa sen kanssa, että kirjailijan tiedettiin olevan suojattua elämää viettänyt naimaton papin tytär. Austen ja hänen kirjoitustyylinsä eivät sopineet siihen ihannekuvaan naimattomasta säätyläisnaisesta, joka vallitsi Suomessa 1920-luvulla. Aikakausi oli sama, jolloin esimerkiksi kirjailija Hilja Valtosen epäiltiin olevan salanimellä kirjoittava mies, koska naisten ei uskottu kykenevän humoristiseen ja sujuvaan dialogiin.
Jane Austenin kirjan menestykseen Suomessa ei täysin uskottu, koska kirjailijan katsottiin välttävän jännittäviä tilanteita, rikoksia ja tunnepurkauksia mitkä katsottiin tyypillisiksi aikakauden romaanikirjallisuudelle. Turun Sanomissa todettiin, että ”Nykyaikaiseen, kyynelherkkään ja liikatunteellisuutta palvovaan rakkausromaanikirjallisuuteen ihastuneen lukijan voi Jane Austenin rauhallinen lemmentarina jättää kylmäksi.” (Turun Sanomat 22.11.1922)
Austenin teosta tuntui olevan myös vaikeaa sovittaa mihinkään kategoriaan. Se julkaistiin WSOY:n sarjassa ”mainehikkaita romaaneja” yhdessä Charles Dickensin, W. M. Thackerayn ja F. M. Dostojevskin teosten kanssa, millä haluttiin korostaa Austenin vankkaa klassikon asemaa. Se saattoi kuitenkin karkottaa niitä potentiaalisia lukijoita, jotka arkailivat korkeaa kirjallisuutta. Toisaalta Austenia suositeltiin Kotiliesi -lehdessä sopivaksi tytöille yhdessä Louisa Alcottin ja L.M. Montgomeryn teosten kanssa. ”Tyttökirjaksi” nimeäminen ei sekään välttämättä lisännyt kiinnostusta ainakaan miesten silmissä. (Kotiliesi 1.3.1924).
Keskeinen syy sille, ettei Ylpeys ja ennakkoluulo saanut lukijoita, oli O. A Joutsenen suomennos. Se on lukijan näkökulmasta vaikeaselkoinen, sillä lauserakenteet ovat monimutkaisia ja joskus jää epäselväksi mitä edes tarkoitetaan. Vaikea kieliasu oli tosiasia jo 1920-luvulla, vaikka Joutsenta kiiteltiinkin ”siron naisellisen puhetavan tapaamisesta.” Uusi Aura -lehden arvostelija totesi tekstiä vaikeaksi ymmärtää, mutta arveli sen johtuvan ”vierasvivahteisesta” alkuperäistekstistä.
”Ylpeys ja ennakkoluulo” ei siis noussut Suomessa vielä 1920-luvulla menestysromaaniksi. Se sai kuitenkin uuden nosteen jatkosodan aikana, kun Suomen elokuvateattereihin saapui vuonna 1941 Austenin romaaniin perustuva Hollywood-elokuva ”Mies Elisabethille” (Pride and Prejudice 1940), jonka pääosissa olivat Greer Garson ja Laurence Olivier. Elokuvan innoittamana SDP:n työläisnaisliiton lehti Toveritar alkoi julkaista syyskuussa 1942 Austenin romaania jatkokertomuksena. Sen kuvituksena olivat elokuvan päätähdet.
Aika oli kypsä Jane Austenin uudelle tulemiselle. Vuonna 1947 Ylpeys ja ennakkoluulo julkaistiin uutena Sirkka-Liisa Norko-Turjan suomennoksena. Päivö Taubertin tarkistama kolmas suomennos ilmestyi jo vuonna 1949. Tosin Toini Havu moitti Helsingin Sanomissa uutta käännöstä mehuttomaksi ja latteaksi verrattuna O. A. Joutsenen käännökseen, jonka tyyliä Havu piti arkaaisen klassillisena, johon oleellisesti kuului hänen mukaansa vanhahtava juhlallisuus.
Joulun kirjamarkkinoilla vuonna 1950 tilanne oli toinen kuin vuonna 1922. Tarjolla oli Ylpeys ja ennakkoluulo uutena sujuvampana käännöksenä sekä Austenin toinen romaani Emma Aune Brotheruksen suomentama. WSOY saattoikin tiedottaa seuraavasti: ”Kuten saman tekijän toinen teos Ylpeys ja ennakkoluulo, on myös Emma saavuttanut suomalaisen yleisön suosion: romaaneja on myyty kaksi painosta kuukauden kuluessa ja kolmas painos on kaupoissa.
Jane Austen oli jouluna 1950 tehnyt lopullisen läpimurtonsa Suomessa.
Tiina Miettinen
Dosentti, yliopistotutkija, Historia, Tampereen yliopisto
Lisätietoa Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin eri suomennoksista: Marja Ruotsalainen 2020: Tyylikäs käännös. Jane Austenin romaanin Pride and Prejudice (1813) neljän erilaisen suomennoksen kerrontatyylin vertailu. Pro Gradu. Kieli- ja käännöstieteiden laitos. Turun yliopisto.
Lähteet:
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo. WSOY 1922 (Käännös O.A. Joutsen)
Hufvudstadsbladet, 21.8.1901 no 224, 10.07.1905 no 183.
Karjala 24.12.1922 no 298 (nimimerkki I.J.J.)
Keskisuomalainen 26.11.1922 no 272
Kotiliesi 1.3.1924 no 5.
H-u (Toini Havu): Jane Austen suomeksi. Helsingin Sanomat 14.9.1950 no. 247, s.8.
Toveritar: Suomen sos.-dem. työläisnaisliiton äänenkannattaja 01.09.1942 no 17–18 (Ylpeyttä ja ennakkoluuloa. Toverittaren jatkokertomus)
Turun Sanomat 22.11.1922, (Nimimerkki U.K:la)
Uusi Aura 24.12.1922 no 345. (Nimimerkki H.S.)
Uusi Suomi 18.11.1922 no 267. (Nimimerkki R.F)
Werner Söderströmin joulukirjallisuus 1950 no 1.