Paašipojat
Lasten osallistuminen kruunajaisseremoniaan alkoi heti kuningasparin saapuessa Westminster Abbeylle, sillä heidän kaapujensa laahuksia kannattelivat nuoret pojat. Yhtä laahusta varten oli yhteensä neljä kantajaa. Pojat toimivat tehtävässään paašipoikina (eng. ”page”) eli hovipoikina, jotka avustavat tietyissä tehtävissä. Kuningas Charlesin laahusta kantoivat hänen pojanpoikansa prinssi George sekä kolme läheisten tuttavaperheiden lasta. Myös kuningatar Camillan laahusta kantoivat hänen lapsenlapsensa ja lisäksi hänen veljensä lapsenlapsi. Paašipojat olivat 13–10-vuotiaita, ja heistä nuorin oli 10-vuotias prinssi George. Tavan mukaan kuninkaallisten laahuksia ovat kantaneet juuri pojat mutta kuningatar Elisabetin kruunajaisissa vuonna 1953 hänen laahustaan kantoivat poikkeuksellisesti naimattomat hovineidot. Elisabetin myöhempiin virallisiin tehtäviin osallistui kuitenkin vain hovipoikia
Vastaavalla tavalla antiikin Roomassa keisaria ja muuta eliittiä avustivat tietyissä uskonnollisissa tehtävissä heidän lapsensa. Näin oli erityisesti Arvaaliveljesten kulttimenoissa. Arvaaliveljien papisto koostui keisarista ja senaattoreista, joten kyse oli hyvin eksklusiivisen joukon rituaalitoiminnasta. Papiston voi ajatella jopa olleen jonkinlainen oman aikansa herrasmiesklubi, johon vain harvat ja valitut saattoivat päästä osallistumaan. Näin ollen olikin suuri kunnia tulla kutsutuksi yhdeksi neljästä rituaalimenoja avustavasta pojasta.
Nämä pojat vastaavat lukumääränsä ja statuksensa puolesta tuoreissa kruunajaisissa nähtyjä poikia. Heidän tehtävänään ei tosin ollut kantaa laahusta, vaan rituaalitarvikkeita alttarille ja myöhemmin tarjoilla papistolle banketissa. Tehtävät kuitenkin käytännössä vastasivat toisiaan avustavan luonteensa vuoksi. Lisäksi Charlesin ja Camillan laahusten kantaminen oli varmasti yhtä lailla suuri kunnia, joka enteili pojille valoisaa tulevaisuutta: onhan yksi heistä peräti kruununperimysjärjestyksessä toisena.
Vala
Alttarialueelle päästyään kuningas Charlesia vastassa oli nuori poika, joka pyysi tältä valaa valtakunnan lapsia varten. Kuningasta tervehtivä poika oli perinteen mukaisesti majesteettisen kappelikuoron (Majesty’s Chapel Royal) pitkäaikaisin kuorolainen. Tämä tulevan hallitsijan ja nuorukaisen kohtaaminen symboloi tulevaisuuteen katsomista.
Antiikin Roomasta ei löydy täysin samanlaista esimerkkiä, jossa hallitseva taho vannoisi myös lasten tulevaisuuden puolesta. Lasten näkyvyyden ja rituaalisen osallistumisen on ylipäätään ajateltu muistuttavan tulevaisuudesta ja osallistuvien lasten harteille on laskettu vastuu tulevasta. Tämä näkyi antiikissa esimerkiksi vuosisataisjuhlissa, jotka nimensä mukaan järjestettiin suunnilleen vuosisadan välein. Lapset osallistuivat niissä näkyvästi rituaalitoimintaan ja varmistivat jumalsuhteiden suotuisuuden uudella alkavalla vuosisadalla.
Kuoro
Keskeisessä roolissa koko kruunajaisseremoniaa säestämässä oli kuoromusiikki. Esiintynyt kuoro koostui pääosin lapsista, vaikka takariveistä löytyi myös muutama aikuinen laulamassa matalimpia säveliä. Kruunajaisia varten koottu kuoro koostui monesta eri kuororyhmästä. Eturivien poikakuorot olivat sekä Westminster Abbeyn oma kuorosta että majesteettisesta kappelikuorosta. Taaempien rivien tytöt kuuluivat taas Belfastin metodistikoulun kappelikuoroon ja Truron katedraalikuoroon.
Antiikin roomalaisissa rituaaleissa lapsikuorot olivat yhtä lailla erityisessä asemassa, ja heidän esiintymistään vaadittiin tietyissä rituaaleissa, kuten tasavallan aikaisissa lepytyksissä. Olen kirjoittanut lapsikuorojen perinteestä Triviumiin blogiin aiemmin. Roomalaisille rituaaleille oli tyypillistä, että kuoroissa oli vain tyttöjä tai sekä poikia että tyttöjä. Sittemmin erityisesti kristinuskon parissa vain pojista koostuvat kuorot ovat muodostuneet niin tyypillisiksi, että niistä on muodostunut oma traditionsa. Tämän vuoksi olikin erityisen ilahduttavaa, että Charlesin kruunajaisten kuorossa oli sekä tyttöjä että poikia.
Antiikin Roomassa lapset osallistuivat uskonnolliseen toimintaan monista syistä. He olivat siellä oppimassa uskonnonharjoittamisesta ja edustamassa tulevaisuuden sukupolvia. Lapset olivat myös omalla tavallaan rituaalisesti erityisiä, mikä teki heistä parhaita toimijoita ihmisten ja jumalten välillä tietyissä rituaalisissa yhteyksissä. Mikä sitten on nykypäivän seremonioissa lasten merkitys? Charlesin kruunajaisten lapsiosallistujien kerrotaan osallistuneen perinteiden vuoksi. Esimerkiksi hallitsijan laahusta kantavat paašipojat ovat jo melkein ikiaikainen traditio. Nuoret hovipojat saavat näkyvyyttä ja harjoitusta tulevaisuuden varalle tehtävissään. Toisaalta lyhyemmät hahmot laahuksen äärellä varmistavat hallitsijan näkyvyyden ja aseman fyysisestikin korkeammalla, kuten perinteiseen hierarkkiseen kuvastoon sopii. Ehkä lapsiin myös yhä liitetään jotain erityistä, minkä vuoksi heidän läsnäolonsa tuo menoihin lisää painoarvoa.
Roosa Kallunki
Tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto
Kirjoittajan väitöskirjatutkimus käsittelee lasten uskonnollista osallistumista antiikin Roomassa.
Lähteitä ja kirjallisuutta:
https://www.royal.uk/news-and-activity/2023-05-06/the-coronation-service-order-of-service
https://www.bbc.com/news/uk-65342840
Mantle, I. C. (2002): ”The Roles of Children in Roman Religion” in Greece and Rome vol. 49, no. 1, pp. 85–106.
Paladino, I. (1988): Fratres Arvales: storia di un collegio sacerdotale romano. Roma: ”L’erma” di Bretschneider.
Scheid, J. (1990): Romulus et ses Frères. Le Collège des Frères Arvales, Modèle du Culte Public dans la Rome des Empereurs. Rome: Ecole française de Rome.