Heavensward täyttää monia keskiaikafantasian perinteisiä vaatimuksia ja stereotypioita. Ishgardin asukkaat ovat pitkäkorvaisia haltijoita, maailmassa taikuus on arkipäiväistä, Ishgardia suojaavat temppelinritarit (The Temple Knights), ja Ishgardin maallisessa ja hengellisessä johdossa on kirkko. Ishgard on kivinen, goottilaisarkkitehtuurinen kaupunki, jonka yhteiskunta on jakautunut ylä- ja alaluokkaan. Kirkon inkvisitio kitkee yhteiskunnasta pois lohikäärmeitä palvovia harhaoppisia, jotka tuomitaan ilmeisesti teloitettavaksi. Historialliset vaikutteet sekoittuvat fantasiaan lähes huomaamatta, muodostaen yhtenäisen kuvan keskiaikaisvaikutteisesta yhteiskunnasta.
Ishgardin ortodoksinen kirkko peilaa monin tavoin keskiaikaista katolista kirkkoa. Sen johdossa istuu arkkipiispa Thordan VII, jonka vaatetus ottaa selkeitä innoitteita katolisten piispojen ja paavien asustuksesta. Kirkko palvoo vain yhtä jumalaa, Halonea, ja kunnioittaa pyhimyksiä, muodostaen inkvisitioiden lisäksi yhteyden katoliseen kirkkoon. Ishgardin kirkkoon liitetään pelissä paljon negatiivisia piirteitä, ja sen rooli on lopuksi antagonistinen pelaajaa kohtaan. Mikä tahansa kirkon doktriinien vastainen käytös voi johtaa harhaoppisyytökseen, joka on myös pelaajaa uhkaava kohtalo. Thordan VII itse nousee lisäosan loppuvastukseksi, hyväksikäyttäen valta-asemaansa havitellessaan lohikäärmesodan lopullista voittoa. Kristinuskon ja kirkon näkyvä rooli yhteiskunnassa ovat perinteisiä keskiaikaan liitettyjä elementtejä myös medievalismin populaarikuvastossa. Samalla juoni täyttää ”pimeiden aikojen” populaarikuvalle tyypillisiä negatiivisia arkkityyppejä: pahat piispat johtavat harhaan hyväuskoista kansaa, ja raskain ottein toteutettu inkvisitio kitkee toisinajattelijat pois nakertamasta kirkon valtaa.
Vaikka pelaaja pääsee puolustamaan itseään virheellisiltä syytöksiltä, ei pelin päätarinassa nouse esiin ainuttakaan merkittävää yksittäistä inkvisiittorihahmoa. Inkvisitio jää juonen taustalle vaanivaksi, kasvottomaksi uhaksi. Vaikka lohikäärmeitä palvovien harhaoppisten ja kirkon ideologisia eroja puidaan juonen aikana, ei konfliktin konkretisoitumista inkvisitioksi koskaan kyseenalaisteta narratiivin sisäisesti — aivan kuin kyseessä olisi ollut seuraava, looginen askel kirkon ja toisinajattelijoiden skismassa. Inkvisiittoreiden toimintaa ei avata kuin yhden, nopeasti kuolleen sivuhahmon muodossa. Harhaopista saatavat tuomiotkin voivat ilmeisesti vaihdella, mutta ympäröivän hahmopuheen vakavoitunut sävy implikoi, että tuomiosta harvemmin selviää pelkällä sakolla. Ainut varmistettu tuomio on teloitus, jossa syytetty heitetään rotkoon.
Inkvisitio ja inkvisiittorit ovat pelissä eräänlainen historiallinen itsestäänselvyys. Ne tuntuvat kuuluvan asiaan samoin kuin eriarvoisuus ja lohikäärmeet, ja näin peli ei koe tarvetta selittää niitä auki pelaajalle, jonka oletetaan jakavan tämä käsitys inkvisitioista väkivaltaisena, instituutiomaisena kirkon ylivallan muotona. Vaikka historiantutkimuksessa inkvisitioita ei pidetä minään deterministisenä lopputuloksena tai välttämättömyytenä, ne tuntuvat kuuluvan olennaisesti osaksi Ishgardin yhteiskuntaa ja pelin tarinaa ilman syvempiä oikeutuksia. Pelin inkvisition instituutiomaisuus ja väkivaltaisuus näyttää ammentavan 1500-luvun Espanjan inkvisition populaarikuvasta, joka on jäänyt elämään eräänlaisena inkvisitioiden arkkityyppinä. Kuitenkin inkvisitiot pelin inspiraatioajankohtana sydänkeskiajalla noin 200 vuotta aiemmin näyttivät varsin erilaiselta. Pelin inkvisitio ei myöskään pohjaa loppujen lopuksi uskonnolliseen pelkoon tai sielunpelastukseen, vaan inkvisitiot esitetään ennen kaikkea kirkon vallankäytön välineenä.
Kuitenkin FFXIV tarjoaa ortodoksian ja heresian välisestä skismasta monisyisemmän kuvan kuin mitä aiemmin kirjoittamani pohjalta voisi kuvitella. Harhaoppiset eivät myöskään ole sankareita. Vaikka heitä ajaa narratiivin mukaan ”oikeat” moraaliset periaatteet, harhaoppiset silti joutuvat pelaajan vastuksiksi yhtä usein kuin kirkkokin. Pelaajan sivuhahmokumppanit sympatisoivat harhaoppisten tarkoituksia, mutta tuomitsevat jyrkästi heidän toimensa, jotka saattavat viattomia siviilejä toistuvasti vaaraan.
Pelin kuva Ishgardista, inkvisitiosta ja harhaoppisista yhdistelee medievalismille tyypilliseen tapaan erilaisia historiallisia elementtejä yli aikakausirajojen — sekä täysin historiasta irrallista fantasiaa. Vaikka peli ei pyri muodostamaan realistista kuvaa historiasta, se silti pyrkii eräänlaiseen autenttisuuteen maailmassaan; Ishgardin täytyy tuntua uskottavalta, ja oikean maailman historia on helppoa tarttumapintaa. Lohikäärmeet, uskonto, yhteiskunnallinen epätasa-arvo, goottilainen rakennusestetiikka, paha arkkipiispa ja Espanjan inkvisition käsitteistö muodostavat yhtenäisen ”pimeään keskiaikaan” perustuvan fantasiasekoitteisen kokonaisuuden.
Medievalistisesta maailmankuvasta huolimatta peli hyödyntää tätä historiaan pohjaavaa fantasiaa käsitelläkseen monisyisempiä sodan ja uskon teemoja. Pelaajan tappamaksi joutuu niin pahoja pappeja, harhaoppisia kuin myös väkivallasta humaltuneita lohikäärmeitä — mikään osapuoli ei ole täysin oikeassa, vaikka onkin toimintaansa jotenkin oikeutettu. Pelkästään Thordan VII:n kuolema ei tuonut rauhaa Ishgardiin, vaan myös lohikäärmeiden ja harhaoppisten täytyi lopettaa aggressiot. Vaikka kirkko käytti Ishgardin kansaa hyväkseen, kerrotaan kansalaisten saavan todellista lohtua ja apua uskostaan.
Aino Hynönen
Kirjoittaja on historian maisteriopiskelija Tampereen yliopistossa. Kirjoituksen pohjana on keväällä 2025 järjestetyn ”Historia peleissä”-kurssin loppuessee.
Kirjallisuutta:
Arnold, John H., Inquisition and Power: Catharism and the Confessing Subject in Medieval Languedoc. University of Pennsylvania Press: Philadelphia, 2001.
Ames, Christine C., “The Spiritual Foundations of Christian Heresy Inquisitions”. Teoksessa Prdulo, D. (toim.), A Companion to Heresy Inquisitions. Brill: Leiden, 2019.
Brown, Harry J., “The Consolation of Paranoia: Conspiracy, Epistemology, and the Templars in Assassin’s Creed, Deus Ex, and Dragon Age”. Teoksessa Kline, Daniel T. (toim.), Digital Gaming Re-Imagines the Middle Ages. Routledge: Lontoo, 2018.
Black, Daisy, “Malevolent and marginal: The feminized ’Dark Ages’ in modern card game cultures”. Teoksessa Alvestad, Karl & Houghton, Robert (toim.), The Middle Ages in Modern Culture: History and Authenticity in Contemporary Mediavilsm. Bloomsbury Academic: Lontoo, New York, 2021.
Margolis, Nadia, “Heresy”. Teoksessa Emery, Elizabeth & Utz, Richard (toim.), Medievalism: Key Critical Terms. D. S. Brewer: Cambridge, 2014.