Mikäli Mello olisi järjestetty 400 vuotta aiemmin vuonna 1625, olisi kuningas Kustaa II Aadolfin (1594–1632) ollut helppo valita KAJ-yhtye edustamaan Ruotsia Euroopan iskelmätaistelukentille. Pohjanmaan Vöyri oli ollut osa valtakuntaa jo satojen vuosien ajan. Isänmaallinen valinta siis. Skånen Lund oli puolestaan verivihollisen Tanskan perinteisiä ydinalueita, jonka liittäminen osaksi Ruotsia oli myös ’Pohjolan Leijonan’ unelma. Se toteutui vasta Vaasa-suvun valtakauden jälkeen, mutta ei ulkomaalainen edustaja olisi ollut ihmeellinen asia 1600-luvullakaan. Vähäväkinen ja köyhä jatkuviin sotiin resurssinsa kuluttava Ruotsi käytti määrätietoisesti ulkomaisia asiantuntijoita kaupan, varhaisen teollisuuden, tieteen ja taiteen osaamisen kehittämiseen päästäkseen samalle tasolle eurooppalaisten kilpailijoidensa kanssa. Taitava skånelainen viihdetaiteilija Zelmerlöw olisi näin voinut hyvinkin edustaa Ruotsia vuoden 1625 Euroviisuissa. Todennäköisimmin kotimaiselle KAJ-yhtyeellä olisi kuitenkin haettu kilpailija aikakauden tapaan muilta protestanttisilta alueilta, eikä pahimman vihollisen leiristä.
Vertailemalla Pohjanmaan ja Skånen ruotsalaisuutta on helppo havaita, että nykyisyydestä käsin ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, mitä kulloinkin on kuulunut ruotsalaisuuteen ja millä perusteella. Myös ajatusleikki vuoden 1625 laulukilpailusta on puhtaasti kuvitteellinen. Valtakuntien kulttuurista paremmuutta toisiinsa nähden ei uuden ajan alussa arvotettu laulun, tanssin ja lavaesiintymisen perusteella. Se perusteltiin antikvarismin avulla.
1400-luvun Italiassa humanistisen renessanssin osa-alueena kehittynyt muinaisuuden tutkimus, antikvarismi, sisälsi klassisesta antiikista säilyneiden tekstien lisäksi myös aineellisten jäänteiden tulkinnan perusteella rakennettua historiankirjoitusta. Antiikin ihannoinnista tuli poliittista välittömästi. Klassisen kreikkalaisen ja roomalaisen kulttuurin saavutuksia pyrittiin yhdistämään jo renessanssiajan Italiassa yksittäisten kaupunkien ja alueiden historiaan. Filologian ja yleisen antiikin tutkimuksen rinnalle syntyi paikallisia antikvarismeja, toisia antiikkeja – other antiquities, joissa myyttien ja genealogian avulla hallitsijat ja valtakunnat lisättiin osaksi antiikin kulttuurien jatkumoa. Strategia oli itsessään klassisen kaavan mukainen. Jo Rooman perustamismyyttiin liitettiin vanhempia kreikkalaisia myyttejä vallan troijalaisesta alkuperästä. Mitä pidemmälle Välimereltä siirryttiin, sitä enemmän paikalliset myytit ja säilyneet muinaisuuden jäänteet sekoittuivat antiikin perintöön ja vaikuttivat tuotettuun kertomukseen kunniakkaasta menneisyydestä.
Törmään usein päätelmiin, jotka olettavat varhaismodernin olleen ainoastaan modernin kehittymätön esiaste. Aina ei oteta huomioon aikakauden maailmankuvaa. Ruotsissa siihen sisältyi luterilaisen opin lisäksi huomattavasti mystiikkaa ja esoteerista tieteellistä ajattelua, jotka valistus ja moderni tieteellinen ajattelu on siirtänyt vähin äänin aatteiden hautausmaalle. Aikakaudesta käytetyt nimitykset ’varhaismoderni’, ’uuden ajan alku’, ’Early Modern Period’ ja ’tidigmoderna tid’ johtavatkin harhaan. Ne itsessään jo asettavat odotushorisonttiin modernin maailman ja luovat illuusion suoraviivaisesta evoluutiosta kohti kehittynyttä nykyisyyttä. Oman tutkimusaiheeni kannalta tuota murroksen aikakautta kuvaisivatkin paremmin termit ’aika ennen modernia’ tai ’vanhan ajan loppu’.
Näkemykseni mukaan merkityksellisintä ei ole nykyisyydestä tutuksi koettu, vaan outo ja se, mitä ei voi enää helposti edes ymmärtää järjelliseksi ajatteluksi. Ruotsalaisen antikvarismin perusta on viimeisen katolisen arkkipiispa Johannes Magnuksen (1488–1544) postuumisti vuonna 1554 julkaistu Historia de omnibus Gothorum Sveonumque regibus. Teoksesta muodostui luterilaisen valtion ideologinen perusta huolimatta siitä, että Magnus vastusti kuningas Kustaa Vaasaa (1496–1560) ja luterilaisuutta. Kuninkuuden johtaminen Raamatun myyttisiin sankareihin tuki kuninkaan asemaan kirkon johtajana ja perusteli Ruotsin erityisaseman Jumalan valittuna valtakuntana.
Kaikkien gööttien ja svealaisten kuninkaiden historia oli ruotsalainen vastaus Saxo Grammaticuksen (n. 1150–1220) keskiajalla kirjoittamalle tanskalaisten urotekojen historialle. Gesta Danorum painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1514 juhlistamaan kuningas Kristian II:n (1481–1559) asemaa Kalmarin unionin johdossa. Gottskálk Jenssonin mukaan tavoitteena oli myös estää ruotsalaisten irtautuminen unionista, mutta Tukholman verilöyly vuonna 1520 teki tyhjäksi nämä haaveet. Kuin kostoksi ryösti Magnus Saxon kuningasluettelon oman historiansa pohjaksi ja johti myyttiset kuninkaat aina Vanhaan testamenttiin asti. Ensimmäinen kuningas, Nooan pojanpoika Magog, perusti maailman vanhimman vedenpaisumuksen jälkeisen valtakunnan yhdistämällä Sveanmaan, Götanmaan ja Suomenmaan (Sueonia, Gothia & Finningia). Magog purjehti gööttien maahan hallittuaan ensin Euroopan puoleista Skyyttiaa, jota kutsutaan Suomeksi. Goottien uroteot yhdistyivät näin Ruotsin valtakuntaan muuttamalla Tacituksen gootit ja Jordanesin geetit gööteiksi.
Ruotsalaisen antikvarismin kehitys alkoi siis täydellisestä välirikosta Tanskan kanssa. Magnuksen mukaan göötit liittoutuivat svealaisten kanssa vapauttaakseen Skånen, Blekingen ja Hallandin Lundin arkkipiispan vallan alta. Uppsalan ja Lundin katolisten arkkihiippakuntien keskiaikainen valtataistelu jatkui reformaation jälkeen luterilaisten kuningaskuntien välisenä antikvaarisena nokitteluna. Ruotsin saatua hallintaansa Magnuksen unelmoimat eteläiset maakunnat vuonna 1658 antikvaarinen tutkimus tehostui. Sen tavoitteeksi muodostui Tanskalta vallattujen maakuntien ruotsalaisuuden todistaminen saagojen avulla. Todisteita etsittiin ja löydettiin myös nykyisen Suomen alueelta.
Löytääkseni vastauksia väitöskirjani päätutkimuskysymykseen, olen tutkinut Suomeen antikvaariseen kartoitustyöhön vuosiksi 1671–1672 lähetetyn ylioppilas Elias Brennerin (1647–1717) toimeksiantoa. 1800-luvun tutkijat C.A. Gottlund ja Eliel Aspelin yrittivät rakentaa pohjanmaalla syntyneestä antikviteettiarkiston asessori Brenneristä kansallisromanttisten ihanteiden mukaista suurmiestä. Heidän mukaansa matkalla kerätystä aineistosta suurin osa oli kadonnut, arvokkaat käsikirjoitukset myyty ja esimies Johan Hadorph (1630–1693) oli vienyt vielä kunnian ja rahat. Tutkijat eivät onnistuneet löytämään todisteita ’suomalaisen kansan’ kunniakkaasta muinaisuudesta ja syyttivät siitä Hadorphia. Brenneristä ei edes löydy nykyaikaista tutkimusta. SKS:n Kansallisbiografian artikkelin pohjana on Aspelinin tutkimus ja fennomaaniset tulkinnat. Svenskt Biografiskt Lexikon luottaa myös Aspeliniin ja 1900-luvun alun germaanirodun ylemmyyttä korostaviin tutkimuksiin suurvalta-ajasta. Metodologisen nationalismin ja kansallisromantiikan avulla luotu kuva antikvarismista ja Brenneristä vaikuttaakin aivan yhtä mielikuvitukselliselta ja tarkoitushakuiselta kuin varhaismoderni gööttiläinen näkemys muinaisuudesta.
Tutkimalla Brenneriä olen siis onnistunut kaivautumaan syvälle modernin nationalismin suohon, josta en taida päästä ylös muuta kuin kirjoittamalla uutta tutkimusta ilman kansallisromanttisia kuvitelmia. Onneksi Riksantikvarieämbetet on julkaissut viime aikoina valtavan määrän antikviteettiarkiston aineistoja digitoituna. Alkuperäislähteet ovat nyt helposti saatavilla ja niiden avulla pääsen tekemään omat tulkintani Brennerin tutkimusmatkan tavoitteista ja sen tuloksista.
FM Jussi Eerola
Historian väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Kirjoittaja tutkii väitöskirjassaan varhaismodernia ruotsalaista antikvarismia, eli historian ja myyttisen muinaisuuden hyväksikäyttöä osana valtakunnan patrioottista historia- ja identiteettipolitiikkaa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa suomalaisuudesta osana ruotsalaisuutta ennen kansallisromantiikan ja modernin nationalismin vaikutusta kysymällä: Millainen kuva nykyisen Suomen alueen muinaisuudesta pyrittiin rakentamaan 1660–1690-lukujen aikana, jolloin suurvalta-Ruotsi keskittyi aktiivisesti Tanskalta valloitettujen maakuntien ruotsalaistamiseen ja suurvaltaidentiteetin luomiseen?
Kirjallisuus ja lähteet
Acciarino, Damiano. 2022. ”Atlas of Renaissance Antiquarianism”. Teoksessa Lexis Supplementi: Studies in Greek and Latin Literature, 6:11–404. Lexis Studies in Greek and Latin Literature 3. Venezia: Fondazione Università Ca’ Foscari.
Aspelin, Elias. 1896. Elias Brenner: Tutkija ja taiteilija Kaarlein ajalta. Helsinki: Otava.
Christian, Kathleen, ja Bianca De Divitiis. 2019. Local antiquities, local identities: Art, literature and antiquarianism in Europe, c. 1400–1700. Manchester: Manchester University Press.
Eerola, Jussi. 2024. Jättiläiset ja pakanalliset muinaiskuninkaat luterilaisen isänmaan sankareina. Antikvarismi uuden ajan alun Ruotsissa. Tampere: Julkaisematon historian pro gradu -tutkielma, Tampereen yliopisto.
Gottlund, Carl Axel. 1831. Otawa eli Suomalaisia Huvituksia. Tukholma: M. G. Lundberg.
Jensson, Gottskálk. 2019. ”Hypothesis Islandica, or Concerning the initially supportive but ultimately subversive impact of the rediscovery of medieval Icelandic literature on the evaluation of Saxo Grammaticus as a historical authority during the heyday of Danish antiquarianism”. Teoksessa Boreas rising: Antiquaniarism and national narratives in 17th- and 18th-century Scandinavia, toimittanut Bernd Roling ja Bernhard Schirg, 13–60. Berlin: De Gruyter.
Johannesson, Kurt, ja Hans Helander. 2018. Goternas och Svearnas historia, Vol II Kommentar. Stockholm: Kungl. Vitterhets Historie och Antikvitets Akademien.
Magnus, Johannes. 1558. Historia de omnibus Gothorum Sveonumque regibus. Basilea.
Ottenheym, Konrad. 2019. ”On Romans, Batavians and giants: the quest for the true origin of architecture in the Dutch Republic”. Teoksessa Local antiquities, local identities: Art, literature and antiquarianism in Europe, c. 1400–1700, toimittanut Kathleen Christian ja Bianca De Divitiis, 261–85. Manchester: Manchester University Press.
Pitkänen, Olli. 2023. ”Esoteria filosofian poissuljettuna toisena”. niin & näin 22 (4): 29–37.