Suomen kielen tutkijasta saattaa tulla mieleen ihminen, joka pohtii työkseen kielioppia ja lauserakenteita, tarttuu yhdyssanavirheisiin ja pilkkuvirheisiin. Kaarina Hippiin mielikuva sopii huonosti.
”Vaikka asiatekstissä toki haluan, että kielenkäyttö on viimeisteltyä, en tutki lainkaan sellaisia asioita. Sosiolingvistiikassa olemme kiinnostuneita kielellisistä ilmiöistä: mitä kielestä ajatellaan, millaisia asenteita ihmisillä on kielenkäyttöön liittyen ja miten ne vaikuttavat arjessa”, Hippi kertoo.
Sosiolingvistiikan tutkijaa kiinnostaa, miten kieli elää ja miten vaihtelevasti sitä käytetään. Onkin sanonta, jonka mukaan kielet ovat tasa-arvoisia ainoastaan Jumalan ja kielentutkijoiden edessä.
Kielet ovat tasa-arvoisia ainoastaan Jumalan ja kielentutkijoiden edessä.
”Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa kieliin ja kielenkäyttäjiin kohdistuvia arvostuksia ja niiden syitä. Kielestä puhuminen ja tutkimukseen tutustuminen voi auttaa avartamaan käsityksiä”, Hippi toteaa.
Hippi ei ole kielipoliisi eikä halua kontrolloida ihmisten kielenkäyttöä. Hän kiinnostuu, kun havaitsee uusia, yllättäviä tapoja käyttää kieltä.
Arkisuomet-hanke kutsuu kansalaiset mukaan kielentutkimukseen
Arkisuomet-hankkeessa Hippi haastattelee ihmisiä heidän kielenkäyttöön liittyvistä asenteistaan, mutta myös osallistaa kansalaisia mukaan tekemään tutkimusta. Keväällä 2024 alkaa yhteistyössä Helsingin työväenopiston kanssa kurssi, jossa osallistujat pääsevät tekemään kielentutkimusta tutkijoiden kanssa.
Työ: Suomen kielen apurahatutkija, Tampereen yliopisto.
Koulutus: Filosofian tohtori 2013, filosofian maisteri 2000, suomen kielen dosentti 2021, Helsingin yliopisto.
”On virkistävää päästä vuorovaikutukseen tavallisten kielenkäyttäjien kanssa. He eivät ole kielitietelijöitä, joten todennäköisesti saamme heiltä uudenlaisia näkemyksiä. Kurssilla laitamme ihmiset keskustelemaan ja suunnittelemaan tutkimusta”, Hippi kertoo.
Ideana on, että kurssille osallistuvat saavat itse haastatella muita, havainnoida kielen ilmiöitä erilaisissa arjen ympäristöissä, kertoa ajatuksiaan sekä pohtia, mitä kielenkäyttöön liittyviä asioita pitäisi seuraavaksi tutkia.
”Tällainen kansalaistieteellinen lähestymistapa sopii hyvin kielenkäytön tutkimiseen, sillä kieli elää ja hengittää yhdessä sitä käyttävien ihmisten kanssa”, Hippi toteaa.
Kymrin kieli sai kiinnostumaan vähemmistökielistä
Kaarina Hippi oli jo nuorena kiinnostunut kielistä. Hän hakeutui lukion jälkeen opiskelemaan suomen kieltä, mutta kiinnostus ei rajoittunut vain siihen. Opiskeluaikana Erasmus-vaihdossa Walesissa Hippi opetteli kelttiläistä kymrin kieltä, mikä lisäsi kiinnostusta vähemmistökieliä kohtaan.
Kymrin kielen käyttö oli Walesissa romahtanut 1800-luvulla, kun englanti oli yleistynyt ja kymrin käyttö oli kielletty kouluissa rangaistuksen uhalla. Sitä pidettiin vuosisatojen ajan alempiarvoisena kielenä, mutta vuonna 1993 se asetettiin Walesissa viralliseksi kieleksi englannin kielen rinnalle ja käyttö jälleen elpyi.
Kokemus pani Hipin pohtimaan kieleen ja sen käyttöön liittyviä asenteita. Suomeen palattuaan hän teki pro gradun inkerinsuomalaisten, bosnialaisten ja vietnamilaisten maahanmuuttajavanhusten kieli-identiteetistä, sosiaalisista verkostoista ja motivaatiosta oppia suomen kieltä.
”Ilmeni, että tarvittaisiin enemmän mukautettua, käytännönläheisempää suomen kielen opetusta. Yksilölliset erot motivaatiossa oppia kieltä olivat suuret. Inkerinsuomalaisilla oli erityisen voimakas halu parantaa kielitaitoaan ja integroitua Suomeen.”
Kieleen voi liittyä myös häpeää
Hippi valmistui S2-opettajaksi eli opetti suomea toisena kielenä puhuvia. Hän pääsi Pietariin suomen kielen ulkomaanlehtoriksi ja keräsi aineistoa väitöskirjaan inkerinsuomalaisten suomen kielen käytöstä ja kieliasenteista.
”Inkerinsuomi on saanut aina vaikutteita venäjästä, mutta suomalaisyhteisöjen hajottua neuvostoaikoina venäjän vaikutus voimistui. Käytännön syistä usein kieli vaihdettiin kokonaan venäjäksi”, Hippi kertoo.
Suomen kieltä oli totuttu häpeämään neuvostoaikana ja seka-avioliitot olivat olleet yleisiä. Kävi myös ilmi, ettei inkeriläismurteita arvostettu — vaikka nuorempi sukupolvi saattoikin tosinaan lainata puheeseensa joitain murresanoja hupailumielessä.
Suomen kieltä oli totuttu häpeämään neuvostoaikana.
”Mikäli suomen kieltä oikeasti haluttiin käyttää, sen piti olla ”puhdasta” suomen kieltä eli sitä samaa kieltä, mitä Suomessa käytetään. Inkeriläismurteita ei haluttu säilyttää”, Hippi kertoo
Ihminen haluaa kuulua joukkoon
Hipin mukaan kielenkäyttöön liittyvien asenteiden tutkiminen on mielenkiintoista, sillä taustalta löytyy niin monenlaisia sosiaalisia ja ideologisia tekijöitä. Kielen käyttöön liittyy vahvasti myös tunnepuoli.
”Kieli voi yhdistää tai erottaa ihmisiä. Ihmiset haluavat kokea kuuluvansa joukkoon, ja se vaikuttaa kielenkäyttöömme”, Hippi toteaa.
Voi esimerkiksi olla, että ihminen luopuu sosiaalisista syistä oman murteensa käytöstä, kun päätyy eri murrealueelle. Poikkeavasta kielenkäytöstä saatetaan huomautella. Joukosta erottuminen ja itsensä erilaiseksi kokeminen voi tuntua pahalta.
”Kielellä on myös valtaa. Tämän vuoksi joskus valitaan käyttöön tietty kieli tai tietty puhetyyli, joiden avulla voidaan vahvistaa omaa asemaa.”
Suomalaisia kiinnostavat kielen ilmiöt
Hipin mukaan suomalaiset ovat yleisesti kiinnostuneita kielenkäytöstä ja kielen ilmiöistä. Kielentutkijoiden kannalta se on positiivinen asia.
Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että monet tekevät tarkkojakin havaintoja suomen kielen käytöstä erilaisissa arjen tilanteissa eli esimerkiksi siitä, millaisia piirteitä kuuluu millekin alueelle.
Mielenkiinnolla odotan, millaisia ajatuksia tutkimuksen tekemiseen saamme tavallisilta kielenkäyttäjiltä.
”Mielenkiinnolla odotan, millaisia ajatuksia tutkimuksen tekemiseen saamme tavallisilta kielenkäyttäjiltä kielentutkimuskurssin myötä. Uskon, että saamme uutta aikaiseksi, kun tutkijoiden ja tavallisten kielenkäyttäjien näkemykset laitetaan yhteen ja molempien tietämystä ja näkökulmia kunnioitetaan.”
Teksti: Mari Heikkilä
