Moni asiantuntija on viime aikoina joutunut yllättäen varsinaisen työnsä ohella paneutumaan ihan uuteen työtehtävään: videoiden tekstittämiseen. Tämä johtuu vuonna 2019 voimaan tulleesta digipalvelulaista, jonka mukaan yli 14 vuorokautta julkisesti esillä oleva video pitää saavutettavuusvaatimusten mukaisesti tekstittää. Myös suljetulla alueella näkyvillä oleva video, esimerkiksi opetusvideo, pitää tekstittää, jos sitä hyödynnetään yli yhden lukuvuoden ajan. Suomen kielen väitöskirjatutkija Helmi Marttila selvitti pro gradu-tutkielmassaan, miten tekstittämiseen suhtautuvat Tampereen yliopiston asiantuntijat, jotka eivät ole kieliammattilaisia, eli puhutaan ns. paraprofessionaaleista tekstittäjistä: millaisia kielellisiä ratkaisuja he tekstittämisen yhteydessä tekevät.
— Tutkin, mitä videolla oli sanottu ja vertailin sitä tehtyyn tekstitykseen: mitä oli jätetty pois ja mitä kirjoitettu eri tavalla. Tekstityksissä oli esimerkiksi poistettu puhekielen ilmaisuja ja kirjoitettu sanat kirjakieliseen muotoon, esimerkiksi punainen ”punasen” sijaan. Oli myös poistettu yksittäisiä sanoja ja karsittu toistoa, Marttila kertoo.
Voisi melkein sanoa, että jos laittaa tekstiin yhden kirosanan, vaikka voi vittu, sillä on sama voimakkuus kuin sanottuna ja kuultuna noin viidellä kirosanalla.
Marttilan mukaan asiantuntijoiden tekemät ratkaisut olivat hyvin linjassa ohjelmatekstityksen laatusuositusten kanssa. Pyrkimys kirjakielen käyttöön oli ymmärrettävää, sillä nyrkkisääntö on, että puhekielen ilmaisut ovat kirjoitettuna paljon voimakkaampia.
— Jos esimerkiksi asiantuntija sanoo ”mä teen” tai ”musta tuntuu”, se ei puheessa kiinnitä huomiota. Jos sama kirjoitetaan tekstitykseen, tulee ajatus, että olipa rennosti sanottu eikä tuollainen puhetapa sovi asiantuntijan suuhun.
Kirosanat ovat niin ikään esimerkki siitä, miten puhekielen sanat vahvistuvat tekstissä.
— Ohjelmatekstitykseen liittyvissä ohjeissa ei kielletä kirosanojen tekstittämistä, mutta pitää ottaa huomioon, että ne ovat paljon voimakkaampia kirjoitettuina kuin puhuttuina. Voisi melkein sanoa, että jos laittaa tekstiin yhden kirosanan, vaikka voi vittu, sillä on sama voimakkuus kuin sanottuna ja kuultuna noin viidellä kirosanalla, Marttila toteaa.
Työ: suomen kielen väitöskirjatutkija, Tampereen yliopisto
Koulutus: viittomakielen tulkki AMK 2016, Humanistinen Ammattikorkeakoulu, suomen kielen maisteri 2022, Tampereen yliopisto
Ei mitään tutkijankammiossa pakertamista
Kielet ovat kiinnostaneet Marttilaa jo lapsuudesta saakka. Hän hakeutui lukion jälkeen ammattikorkeakouluun viittomakielen tulkin opintoihin.
— Mietin, että haluan tehdä kieliin liittyvää työtä ihmisten parissa. Minulla oli käsitys, että jos ryhtyisi kielten tutkijaksi, se tarkoittaisi sulkeutumista omaan työhuoneeseen ja yksinäistä ahertamista. Sitä en ehdottomasti halunnut.
Marttila erikoistui viittomakielen opinnoissaan kirjoitustulkkaukseen. Hän huomasi jo opintojen loppuvaiheessa, että eniten häntä kiinnostivat kieleen, viestintään ja saavutettavuuteen liittyvät asiat, ei varsinaisesti työ viittomakielen tulkkina. Tuumaustauon jälkeen hän päätti lähteä lukemaan viestintää ja suomen kieltä Tampereen yliopistoon.
Kipinä tutkimukseen oli jo syttynyt.
— Opintojen aikana maisterivaiheessa minulle välähti, että pystyn yhdistämään kaiken koulutukseni ja osaamiseni, kun keskityn kielelliseen saavutettavuuteen.
Tutkimustyön pariin Marttilan innosti professori Johanna Vaattovaara, joka gradun jälkeen ehdotti tohtorikoulutuspaikan hakemista. Vaikka Marttila oli aikoinaan ajatellut, ettei ainakaan halua tutkijaksi eikä opettajaksi, mieli muuttui.
— Ajatusta ei tarvinnut minulle enää gradun jälkeen kauheasti myydä. Kipinä tutkimukseen oli jo syttynyt. Tutkijana on valtavan hienoa, kun saa perehtyä asioihin, lukea, etsiä lähteitä, ratkaista ongelmia ja tuottaa jotain uutta. Eikä tämä tosiaankaan ole mitään yksin tutkijankammiossa pakertamista, Marttila hymähtää.
Lainsäädäntö kiristyy edelleen tänä vuonna
Parhaillaan Marttila tutkii väitöstyössään, miten tekstittämiseen liittyvä työ on järjestetty erilaisissa julkisen sektorin organisaatioissa ja miten tekstitystä tekevät asiantuntijat siihen suhtautuvat. Tutkimus on jatkoa Marttilan gradussaan tekemälle kyselylle, joka toi esiin Tampereen yliopiston asiantuntijoiden kokemuksia. Yliopistossa oli päätetty, että henkilökunta tekstittää opetusvideonsa itse. Se aiheutti osin myös tuohtumusta.
— Resurssien puute nousi graduun liittyvässä kyselyssä vahvasti esiin. Asiantuntijat ovat jo valmiiksi kiireisiä ja tämä on yksi ylimääräinen työtehtävä lisää. Osa myös koki, että tekstitys on haastavaa kielityötä, joka ei kuulu omaan toimenkuvaan. Osa suhtautui asiaan kevyemmällä asenteella, mutta koki silti, että tekstittäminen vie liian paljon aikaa, Marttila kertoo.
Toivon, että tutkimukseni kautta voisin edistää kielellistä tasa-arvoa, saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta.
Haasteena on, että lainsäädäntö, joka velvoittaa julkiset organisaatiot tekstittämiseen, tuli melko nopealla aikataululla. Taustalla ovat EU-direktiivit. Kesäkuussa 2025 lainsäädäntö edelleen kiristyy ja sen piiriin tulevat myös verkkokaupat, sähkökirjat, osa henkilöliikenteen ja pankkien palveluista sekä audiovisuaaliseen sisältöön pääsyn tarjoavat palvelut ja viestintäpalvelut.
— Monien mielestä tilanne on epäreilu: lainsäädäntö kiristyy, mutta mitään lisäresursseja ei ole luvassa organisaatioille. Vaikka automaatio ja tekoäly voivat auttaa hieman, ne eivät poista tarvetta ihmisen tekemälle työlle.
Tekstittäminen ei ole sama asia kuin litterointi, Marttila muistuttaa. Tekstityksessä täytyy osata karsia ja muokata tekstiä, jotta se ehditään lukea siinä ajassa, kun se on ruudussa.
— Ammattitekstittäjä osaa kiinnittää huomiota myös tekstin jaksotukseen: yksi merkityskokokonaisuus kerrallaan, tekijä ja verbi ruudussa samaan aikaan. Vaikka puheentunnistus toimisi miten hyvin, se ei ota huomioon jaksotusta, milloin lauseet alkavat ja loppuvat. Jos ruudulla näkyy samaan aikaan esimerkiksi neljä sanaa kahdesta eri virkkeestä, lukijan on vaikea pysyä perässä.
Jos tekstitystä on vaikea seurata eikä kieltä ole siistitty, voi olla, ettei saavutettavuus parane.
— Toivon, että tutkimukseni kautta voisin edistää kielellistä tasa-arvoa, saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta. On tärkeää tuoda esiin, miten tekstittämistä voitaisiin parantaa ja tehostaa eri organisaatioissa, jotta se olisi helpompaa ja laadukkaampaa, Marttila toteaa.
Arkisuomet-hanke
Koneen Säätiön vuosina 2023-2025 rahoittamassa Arkisuomet-hankkeessa (Arkisuomien kielitietoisuudet ja muutos) tutkijat selvittävät, miten suomea äidinkielenään ja sitä toisena kielenään käyttävät eritaustaiset suomalaiset hahmottavat suomen kielen vaihtelua arjessaan, niin kasvokkaisissa kohtaamissa kuin digitaalisissa ympäristöissä. Tutkijat kartoittavat kielellisen vaihtelun dynamiikkaa ja kielenmuutoksen suuntia valtakunnallisen kyselyn avulla sekä erilaisin kokeilevin, osallistavin menetelmin. Samalla kehitetään yhdessä kielenkäyttäjien kanssa kansalaistieteellistä kielitietoisuus- ja asennetutkimusta. https://research.tuni.fi/arkisuomet/
Jaa kielikokemuksesi ja osallistu tutkimukseen!
Onko sinulla omia kokemuksia tekstityksestä? Tai onko huomiosi kiinnittynyt johonkin jännään puhekielen ilmiöön? Oletko huomannut videota katsoessasi tekstityksessä jotain kiinnostavaa? Tai onko sinulla jokin ihan muu kielikokemus, jonka haluaisit jakaa? Kerro oma kielikokemuksesi! Arkisuomet-hankkeessa keräämme kielikokemuksia suomea arjessaan käyttäviltä. Ideana on kerätä kieleen liittyviä havaintoja tai kokemuksia erilaisissa kohtaamisissa ja ajatuksia niistä. Katso myös muiden kielikokemuksia blogista: https://blogs.tuni.fi/kielikokemukset/
Teksti ja kuva: Mari Heikkilä
