Tampereen yliopiston Arkisuomien kielitietoisuudet ja muutos -hankkeessa keräämme kielikokemuksia suomea arjessaan käyttäviltä. Ideana on kerätä kieleen liittyviä havaintoja tai kokemuksia erilaisissa kohtaamisissa ja ajatuksia niistä.
Kirjoita kielikokemuksesi ja jaa se meille oheisen lomakkeen kautta. Kokemus voi olla lyhyt tai pidempi kertomus (max. 8000 merkkiä) esimerkiksi omista havainnoistasi kielen muuttumisesta, kielien sekoittumisesta tai murteista. Tai voit vaikkapa kertoa, miten olet selvinnyt jossain tilanteessa vähäisellä kielitaidolla tai millaisia hauskoja/kurjia kielenkäyttöön liittyviä kokemuksia sinulla on. Tarjolla on valmiita kategorioita, mutta voit halutessasi myös otsikoida kertomuksesi vapaasti.
Käytämme tarinoita kielikäsitystutkimuksessa ja luvallasi jaamme tekstin nimelläsi, nimimerkilläsi tai nimettömänä hankkeen verkkosivuilla. Suostumuksia kysytään osana lomaketta, jonka kautta pääset jakamaan kirjoituksesi. Alla on muutamia lyhyitä esimerkkejä kielikokemuksista ja Kielikokemukset-blogista pääset lukemaan lisää toisten tarinoita. Ennen kuin jaat tarinasi, luethan tutkimuksen tietosuojailmoituksen. Hanketta rahoittaa Koneen Säätiö.
Seuraa meitä myös Instagramissa ja Facebookissa @kielikokemukset!
’Parisuhteessa on useasti tullut tilanteita, jotka ovat johtaneet väärinymmärrykseen aivan tavallisessa puheessa. Vaikka olemme kotoisin samasta kaupungista, olen tottunut käyttämään usein sanaa ” kai” tai ” varmaan ” vaikka tiedän esimerkiksi jonkin asian olevan niin, kuin sanon. Vaimon sanavarastoon nämä eivät ole kuuluneet,vaan hän on todennut asian suoraan. Olen pohtinut, että tämä tulee osittain ehkä siitä, että haluan jotenkin pehmentää esitettävää asiaa.’ Nimim. Täs mää olen
’Olin tilaisuudessa, jossa mukana oli myös ulkomaalaisia henkilöitä. Jäykkä tunnelma kaikkosi, kun ulkomaalaistaustainen isäntä kohotti lasia ja sanoi ”kohotkaamme maljakkomme”.’
’Suhteeni kirjoittamiseen, äidinkielen käyttöön on ollut monimutkainen. Olen aina nauttinut äidinkielestä, tarinoiden lukemisesta, kirjoittamisestaja keskustelusta. Pienenä halusin olla kirjailija tai runoilija aina silloin kun muotisuunnitelu ja astronautin ura eivät olleet päällimmäisenä mielessä. Koulussa kuitenkin tähän tuli vastaan kielioppi. Miten ilmaista tekstiä järkevällä tavalla? Missä kohtaa ne pilkut ja kaikki muut hienoudet laitetaan? Myös kynällä kirjoittamisessa oli hankaluuksia. Miksi täällä on isoja ja pieniä kirjaimia sekaisin kysyi äiti? En osannut vastata, tämä tapa nyt vain sattui olemaan se minkä osaan. Eli sisäistettynä koulussa ei kiinnostanut oppia kieliopillisesti oikeita asioita, vaan niitä millä pääsisin läpi. Pyysin opettajaa tarkistamaan äidinkielen kokeeni ennen koe tilasta poistumista, ”kunhan pääsen läpi” sanoin. ”Voitko laskea pisteet yhteen ja kertoa sainko yli 8 pistettä”, mikä oli vaatimus läpi pääsyyn. Se riitti minulle. Myöhemmin aloin kirjottamaan tarinoita ja päiväkirja tekstejä, luin ahkerasti. Äidinkieli oikeasti kiinnosti minua, akateeminen menestys ei.’
’Kun tulin maaseudulta opiskelemaan Helsinkiin, monet sanat olivat minulle vieraita. Onneksi sanan yhteydestä voi usein ymmärtää sen merkityksen. Kun ekan vuoden opiskelukaverini kyseli, mikä mun ”dösä” on, arvasin hänen alkaessaan luetella numeroita, että kyse on linja-autosta. En tietenkään tunnustanut hänelle, että sana oli uppo-outo. Myöhemmin muistan vieraan kielen opettajan sanoneen, että vierasta sanaa ei kannata/tarvitse katsoa sanakirjasta ennen kuin on kuullut sen kymmenen kertaa eri yhteyksissä, muttei vieläkään tiedä sen merkitystä. Konteksti paljastaa yleensä sanan merkityksen.’