Betonin lujuus rakenteissa

Tutkimuksessa tarkastellaan betonin lujuuden määrittämiseen vaikuttavia lujuuskoekappaleiden ominaisuuksia ja muita lujuuden määritykseen liittyviä ilmiötä. Tutkimuksessa on keskitytty erityisesti infrakohteissa käytettävien huokostettujen betonien käyttäytymiseen. Tutkimuksen kokeellinen osuus on laaja, käsittäen yli 1 500 lujuuden määritystä.

Tutkimuksen tarve ja tausta

Betonin puristuslujuus halutaan selvittää olemassa olevasta rakenteesta esimerkiksi korjaus- ja muutostöiden yhteydessä tai mikäli betonin lujuudesta halutaan arvio, jossa mukana on myös kuljetuksen, valutyön ja jälkihoidon vaikutus. Tällöin luotettavin arvio lujuudesta saadaan rakenteesta poratuista rakennekoekappaleista. Rakennekoekappaleille on ominaista usean eri ominaisuuden vaihtelu. Ominaisuuksien vaikutusta näytteestä saatavaan lujuuteen ei ole selvitetty nykyisillä suomalaisilla betonilaaduilla.

Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää kokeellisesti eri kokoisten rakennekoekappaleiden lujuuksien suhdetta standardikoekappaleiden lujuuksiin ja samalla saada lisätietoa myös koekappaleiden kosteuden, näytteen päiden tasausmenettelyn ja käytettävän porakaluston kunnon vaikutuksesta näytteestä saatavaan lujuuteen sekä ainetta rikkomattomien ja ainetta rikkovien lujuudenmääritysmenetelmien menetelmien eroista. Lisäksi tavoitteena on selvittää huokostuksen vaikututusta betonin toimintaan taivutetussa rakenteessa lyhyt- ja pitkäaikaiskuormitusten avulla sekä verrata betonin lujuutta taivutustilanteessa rakennekoekappaleista saataviin lujuuksiin.

Hankkeen vaiheet

Esiselvitysvaihe

Tutkimuksen esiselvitysvaiheessa on selvitetty kirjallisuustutkimuksen keinoin sitä, miten rakennekoekappaleiden lujuustuloksista päädytään
betonin mitoituslujuuteen. Tavoitteena on ollut myös tunnistaa betonin lujuustestaukseen liittyvät oleelliset tekijät. Esiselvityksen lähdemateriaalina on käytetty koti- ja ulkomaisia alan standardeja sekä kirjallisuudesta löytyviä tutkimustuloksia.Haavisto, J., Laaksonen, A., Betonin puristuslujuus – Esiselvitys: Tausta ja määrittäminen koetuloksista (Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä, 2018)

Rakennekoekappaleiden ominaisuudet ja niiden vaikutus lujuuteen

Betonin lujuuskoekappaleiden säilytysTutkimusvaiheessa on valettu neljästä eri betonilaadusta suuri määrä lujuudenmääritykseen käytettäviä lieriöitä, joista osasta on porattu keskeisesti eri kokoisia rakennekoekappaleita. Tutkimuksen tavoitteena on ollut saada lisätietoa rakennekoekappaleiden kokovaikutuksesta ja korrelaatiosta standardikoekappaleisiin sekä eri testaus- ja näytteenotto-ominaisuuksien vaikutuksista saatavaan lujuustulokseen. Yhteensä tutkimusvaiheen aikana on tehty lähes 1 500 lujuuden määritystä.

JOURNAL-ARTIKKELI: [pdf] Haavisto, J., Husso, A. & Laaksonen, A., Compressive strength of core specimens drilled from concrete test cylinders (Structural Concrete, 2020)

DIPLOMITYÖ: Husso, A., Betonin puristuslujuus rakennekoekappaleissa (2019)

Huokostetun betonin toiminta taivutetussa rakenteessa

Teräsbetonipalkkien pitkäaikaiskuormitusTutkimuksessa on pitkäaikaiskuormitettu kahdesta eri betonilaadusta valmistettuja teräsbetonipalkkeja neljällä eri suuruisella kuormitustasolla. Betonilaaduista toinen oli huokostettu ja toinen huokostamaton. Tutkimuksen tavoitteena on ollut saada lisätietoa huokostetun betonin vaikutuksista jännitysten jakautumiseen pitkä- ja lyhytaikaisessa taivutuksessa sekä betonin lujuuden eroista taivutustilanteessa ja rakennekoekappaleista määritettynä.

DIPLOMITYÖ: Viljanen, H., Betonin lujuus ja pitkäaikaisvaikutukset taivutetussa rakenteessa (2020)

Tutkimusaiheen yhteyshenkilöt

Jukka Haavisto

  • projektipäällikkö, dipl.ins.
  • Rakennetun ympäristön tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • +358401981885
  • jukka.haavisto@tuni.fi
Anssi Laaksonen

Anssi Laaksonen

  • Professori, tekn. toht.
  • Betoni- ja siltarakenteet
  • Rakennetun ympäristön tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • +358505403231
  • anssi.laaksonen@tuni.fi