Esijännitettyjen betonipilarien toiminta

Tutkimuksessa perehdytään esijännitetyn betonipilarin rakenteellisen toimintaan laskennallisia ja kokeellisia tutkimusmenetelmiä käyttäen. Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on laatia jännitettyjen betonipilarien suunnittelu- ja mitoitusmenettely kansalliseen käyttöön.

Tutkimuksen tarve ja tausta

Esijännitettyjen betonipilarien tehokkuus tulee esiin etenkin pitkissä ja hoikissa rakenteissa. Näiden rakenteellisesta toiminnasta löytyy kirjallisuudesta kuitenkin suhteellisen vähän tutkimusta, ja koekuormituksia ei ole tehty juuri lainkaan. Esijännitetylle betonipilarille ei ole Suomessa vakiintunutta suunnittelumenettelyä. Tämä on rajoittanut rakenteen käyttöä rakennuskohteissa.

Hankkeen vaiheet

Esiselvitysvaihe

Esiselvitysvaiheen tavoitteena on ollut selvittää kirjallisuustutkimuksen keinoin jännitettyjen betonipilareiden etuja ja mahdolliset puutteita sekä tehdä vertailuja teräsbetonipilareihin. Lisäksi tavoitteena on ollut soveltaa kirjallisuudessa esitettyjä esijännitettyjen pilarien mitoitusmenettelyjä suomalaiseen käytäntöön.

Esiselvitysvaiheen tutkijana on toiminut Olli Kerokoski ja vaiheen on rahoittanut Betoniteollisuus ry:n elementtivaliokunta.

Kokeellinen tutkimus

Betonipilarin nurjahduskoe

Tutkimuksessa on kehitetty esijännitetyille pilareille toisen kertaluvun siirtymiin perustuva analysointimenetelmä teräsbetonipaaluille aiemmin laaditun menettelyn pohjalta. Menettelyn toimivuutta on varmistettu täyden mittakaavan koekuormituksin.

Kuormituskokeissa on testattu 10-metrisiä esijännitetyjä betonipilareita ja vertailuna myös teräsbetonipilareita. Yhteensä kuormituskokeet on järjestetty 16 pilarille. Kuormituskokeet on suunniteltu siten, että määräävä murtotapa olisi rakenteen nurjahdus.

Tutkimusvaiheen tutkijoina toimivat Antti Filatoff ja Jukka Haavisto. Tutkimusvaiheen on rahoittanut Betoniteollisuus ry:n elementtivaliokunta.

DIPLOMITYÖ: Filatoff, A., Hoikan esijännitetyn pilarin rakenteellinen toiminta: nurjahduskoe ja siirtymäperustainen laskenta (2020)

Haavisto, J., Filatoff, A., Kerokoski, O. & Laaksonen, A., Esijännitetty betonipilari – lisää kapasiteettia puristamalla pilaria ennalta (Betoni-lehti 4/2019)

Käsinlaskentaan soveltuvat menetelmät

Tutkimuksen viimeisessä vaiheessa tavoitteena on laatia suunnitteluun soveltuva käsinlaskentamenettely esijännittyjen betonipilarien mitoittamiseksi.

 

Tutkimusaiheen yhteyshenkilöt

Jukka Haavisto

  • projektipäällikkö, dipl.ins.
  • Rakennetun ympäristön tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • +358401981885
  • jukka.haavisto@tuni.fi
Olli Kerokoski

Olli Kerokoski

  • yliopistonlehtori, tekn. toht.
  • Rakennetun ympäristön tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • +358408490297
  • olli.kerokoski@tuni.fi

Antti Filatoff

Anssi Laaksonen

Anssi Laaksonen

  • Professori, tekn. toht.
  • Betoni- ja siltarakenteet
  • Rakennetun ympäristön tiedekunta
  • Tampereen yliopisto
  • +358505403231
  • anssi.laaksonen@tuni.fi