Diplomityön laatiminen osana tutkimusryhmää

Diplomityössä laadittu jäykkyydeltään paloittain jatkuvan palkin välituen tukireaktion ratkaiseminen ykkösvoimamenetelmällä.
Pukkilan diplomityössä laadittu jäykkyydeltään paloittain jatkuvan palkin välituen tukireaktion ratkaiseminen ykkösvoimamenetelmällä.

Tuomas Pukkilan diplomityö jatkuvista jännitetyistä piharakenteista on valmistunut. Tässä artikkelissa Pukkila kertoo kokemuksistaan diplomityön kirjoittamisprosessista osana Betoni- ja siltarakenteiden tutkimusryhmää.

”Aloitin tekemään diplomityötä betoni- ja siltarakenteiden tutkimusryhmässä marraskuussa 2022. Diplomityön aiheeksi valikoitui ”Jatkuvat jännitetyt pihakansirakenteet”, koska aihe kiinnosti itseä sekä siihen liittyen oli tekeillä väitöskirja. Diplomityöprosessi työsuhteessa tutkimusryhmään meni sujuvammin kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Ajattelin, että tutkimusryhmän sisällä tehtävän diplomityön aihe laajenisi liikaa, eikä itse työn kirjoittamiselle jäisi aikaa. Tämä uskomus osoittautui kuitenkin vääräksi, vaan todellisuudessa tutkimusprosessin 6 kuukauden aikana ehdittiin tutkia aihetta monipuolisesti eri näkökulmista sekä kirjoittaa tutkimuksessa esiin tulleita asioita itse työhön ilman jatkuvaa kiireen tuntua ja mikä tärkeintä saada työ kansiin sovitussa aikataulussa.

Koen, että suurin syy diplomityöprosessin sujuvuuteen on tutkimusryhmässä saatava jatkuva ohjaus sekä tutkimusryhmän jäsenten ammattitaito ja kokemus, jonka avulla osataan arvioida etukäteen kuinka paljon sisältöä diplomityöhön kannattaa ottaa ja prosessin edetessä karsia tai lisätä sisältöä tarpeen mukaan. Tutkimusryhmän sisällä saatava päivittäinen ohjaus mahdollistaa myös avun saamisen aina tarvittaessa sekä osana tutkimusryhmää toimiminen mahdollistaa uusimman tutkimustiedon hyödyntämisen diplomityössä.

Diplomityöprosessin perusteella voin suositella lämpimästi kaikille diplomityön tekemistä osana tutkimusryhmää ja kehotan olemaan yhteydessä tutkimusryhmään ja tuomaan omat mielenkiinnonkohteensa esille, mikäli diplomityön aihe on etsinnässä. Koen tämän olevan paras tapa ottaa tutkinnon viimeisestä suorituksesta kaikki oppi ja kokemus irti, minkä jälkeen voi hyvillä mielin suunnata katseet valmistumisen jälkeiseen työelämään niin yksityisellä, julkisella kuin akateemisellakin uralla.”

Tuomas Pukkila

 

Tuomas Pukkilan diplomityö ”Jatkuvat jännitetyt pihakansirakenteet” on ladattavissa täältä.