Tutkimusaiheemme

Enviwell-ryhmämme tutkii elvyttäviä ympäristöjä kaupungissa ja luonnossa.

Olemme erikoistuneet arkipäivän mielipaikkojen rooliin tunne- ja itsesäätelyssä. Tutkimme henkilön ominaisuuksien kuten paikkakiintymyksen ja muistojen roolia mielipaikassa tapahtuvassa elpymisessä.

Tutkimme myös (kaupunki)luonnon työkuormituksesta palauttavaa vaikutusta, liikunnan hyvinvointivaikutuksia erilaisissa ympäristöissä (luonto, rakennetut ja sisäympäristöt) sekä psykologisten harjoitteiden merkitystä luontokokemuksessa.

 

Ajankohtaista

Luonnostaan Toimiva (LuonTo): hyvinvoinnin ja ympäristöystävällisen käyttäytymisen edistäminen työikäisillä ympäristökriisien
aikakaudella, 2022-2026

Tutkimuksen tietosuojaseloste on nähtävissä tässä tieteellisen-tutkimuksen-tietosuojailmoitus_LuonTo_AWN

Tutkimuksen ensimmäisen kyselykierroksen vastaajapalkinnot (50 e lahjakortti) on arvottu 25.3.2023. Voitot menivät Espooseen, Joensuuhun, Merikarvialle, Sastamalaan, Vantaalle ja Varkauteen.

Tutkimuksen toisen kyselykierroksen vastaajapalkinnot (50 e lahjakortti) on arvottu 18.6.2024. Voiton sai kuusi kyselyyn vastannutta henkilöä.

Rahoittaja Suomen Akatemia. Konsortion johtaja prof. Kalevi Korpela ja konsortiopartneri dos., PsT Katriina Hyvönen, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu (JAMK), Kuntoutusinstituutti. Tutkimusyhteistyö: Dr. Eleanor Ratcliffe, Surreyn yliopisto, Iso-Britannia; dos. Katriina Hyvönen ja projektitutkija Jane-Veera Paakkolanvaara, JAMK; projektitutkija PsT Kirsi Salonen, TAU & Green Care Suomi; prof. Janne Kotiaho, Resurssiviisausyhteisö, Jyväskylän yliopisto; TkT Eemeli Tsupari, VTT .

TUTKIMUKSEN Act with Nature (AWN) LuoVa -OHJELMA, KUTSU 29.5.2024

PLANETAARINEN HYVINVOINTI Sinun ja muun luonnon hyvinvointia

Jos olet kiinnostunut voimaan paremmin ja elämään ympäristöystävällisemmin, tämä mahdollisuus on
sinulle! Luonnostaan toimiVa-, eli LuoVa-ryhmässä pääset käsittelemään ympäristötunteitasi (toivoa, iloa,
huolta, pelkoa, ahdistusta jne.) ja -kokemuksiasi LuoVa-ohjaajiksi koulutettujen terveysalan ammattilaisten
(psykologi tai fysioterapeutti) avulla.
Aloitamme syksyllä 2024 ja keväällä 2025 Tampereen yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun
yhteiset Luonnostaan toimiva (LuoVa) -ryhmät. Haemme nyt tutkimukseen vähintään 18-vuotiaita
henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään omaa hyvinvointiaan ja ympäristövastuullisuuttaan.

MITÄ ON LUVASSA?

LuoVa-ohjelman avulla ja yhdessä muiden osallistujien kanssa vahvistat omaa hyvinvointiasi luonnon
tarjoamilla keinoilla. Lisäksi voit löytää juuri sinulle sopivia, konkreettisia keinoja arjen ympäristötekoihin.
Arjen ympäristöteoilla kannamme vastuuta lastemme, tulevien sukupolvien ja planeettamme elinoloista!
Tapaamisissa saat tukea, konkreettisia keinoja ja vinkkejä omaan hyvinvointiin ja ympäristötekoihin. Lisäksi
saat käyttöösi LuoVa-verkkoalustan, josta löydät tietoa ympäristöteoista ja lisää luontoharjoituksia
(audiotiedostoina joustavasti käyttöösi).

KÄYTÄNTÖ Miten tutkimus ja ryhmät toteutetaan?

Koska kyseessä on tutkimus, jaamme osallistujat satunnaisesti koe- ja kontrolliryhmään. Käytännössä se
tarkoittaa sitä, että puolet osallistujista pääsee kokeilemaan LuoVa-ohjelmaa heti syksyllä. Toinen puolikas
odottaa osallistumisvuoroaan kevääseen 2025, eli jatkaa elämäänsä normaalisti, mutta vastaa kahteen
kyselyyn syksyn mittaan. Ohjelma kestää kolme kuukautta (noin syys-marraskuu 2024 tai maalis-toukokuu
2025).
Ryhmät toteutetaan joko:
– viikoittain toteutuvina luontotapaamisina (1–2 h kerrallaan kasvokkain tai etänä) tai
– osallistujien omien aikataulujen mukaan siten, että yhteisiä tapaamisia (kasvokkain tai etänä) on kolme
Kasvokkain tapaamiset järjestetään Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä sovituissa luontokohteissa.
Osa ryhmistä järjestetään kokonaan etänä siten, että osallistujat ovat omissa, itsevalitsemissaan
luontokohteissa. Osallistuminen on siis mahdollista mistä päin Suomea hyvänsä.

ILMOITTAUTUMINEN

Mikäli kiinnostuit LuoVa-ohjelmasta, voit antaa meille yhteystietosi alla olevan linkin kautta 11.8.24
mennessä – olemme sinuun yhteydessä ja kerromme lisää. Vastaamme mielellämme kysymyksiisi ja
annamme lisätietoa sähköpostitse tai puhelimitse!

Ilmoita kiinnostuksestasi tätä linkkiä klikkaamalla:
https://link.webropolsurveys.com/EP/3072EFBD6ACE6E86

YHTEYSTIEDOT Vastaamme mielellämme kysymyksiin

Jane-Veera Paakkolanvaara, 050 3074869, jane.paakkolanvaara@jamk.fi, Jyväskylän
ammattikorkeakoulu, projektitutkija
Julija Chichaeva, 0504628081, julija.chichaeva@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, projektitutkija
Kirsi Salonen, 050 3250632, kirsi.salonen@tuni.fi, Tampereen yliopisto, tutkijatohtori
Katriina Hyvönen, 050 5170986, katriina.hyvonen@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, vanhempi
tutkija
Kalevi Korpela, 050 3186130, kalevi.korpela@tuni.fi, Tampereen yliopisto, professori

LISÄTIETOA Hankkeen nettisivut

https://research.tuni.fi/enviwell/projects/
https://www.jamk.fi/fi/projekti/luonnostaan-toimiva-luova

Ajankohtaista

TIEDOTE 15.12.2021

Tervetuloa kuulemaan, kuinka luonnosta saa virtaa!
15.12.2021 12:27:41 | Tampereen yliopisto

KELAn rahoittaman Luontolähtöinen interventio kuntoutusmuotona masennuspotilailla -tutkimushankkeen keskeiset tulokset esitellään hankkeen päätösseminaarissa perjantaina 17.12. Tampereella.

Tampereen yliopiston järjestämässä tilaisuudessa tutustutaan Luonnosta Virtaa (LuoVi) -kuntoutusmenetelmiin myös käytännössä Pyynikin metsässä.

Koronarajoitusten takia seminaariin ei voi enää ilmoittautua paikan päälle, mutta luento-osuutta klo 15.30 alkaen voi seurata Teams-etäyhteydellä. Etäyhteyslinkin saa ilmoittautumalla sähköpostitse tutkijatohtori Kirsi Saloselle, kirsi.salonen@tuni.fi

Ohjelma:

Klo 15.30–17.30 Hankkeen tulokset Alkusanat, professori Kalevi Korpela.

1) Toimiko LuoVi-Interventio? Satunnaistetun interventiokoeasetelman tulokset, vanhempi tutkija Katriina Hyvönen

2) Kenelle LuoVi toimii? Depressio- ja elpymisprofiilitulokset, väitöskirjatutkija Jane-Veera Paakkolanvaara

3) Miltä LuoVi tuntui? Osallistujien palaute interventiosta, tutkijatohtori Kirsi Salonen

Tilaisuudessa esiintyvät:

Kalevi Korpela, PsT, psykologian professori, johtaa Tampereen yliopistossa EnviWell-tutkimusryhmää, joka tutkii luontoympäristöjen hyvinvointivaikutuksia. Jäsenenä kansainvälisissä organisaatioissa the International Association for Nature and Forest Welfare (NaFoW) ja the International Society of Nature and Forest Medicine (INFOM).

Katriina Hyvönen, PsT, dosentti, psykoterapian erikoispsykologi, työskentelee vanhempana tutkijana Jyväskylän ammattikorkeakoulun Kuntoutusinstituutissa. Keskeisinä tutkimuskohteina psykologisten interventioiden käyttökelpoisuus ja tuloksellisuus työhyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämisessä.

Kirsi Salonen, PsT, psykoterapeutti, työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa. Osaamisalueet keskittyvät luontointerventioihin ja koettuihin hyvinvointivaikutuksiin luonnossa. Green Care Finland ry:n hallituksen asiantuntijajäsen ja laatulautakunnan puheenjohtaja.

Jane-Veera Paakkolanvaara, PsM, väitöstutkija, työskentelee projektitutkijana Jyväskylän yliopistossa. Psykologiliiton Eko- ja ympäristöpsykologian ammatillisen työryhmän puheenjohtaja sekä Green Care Finland ry:n hallituksen ja laatulautakunnan jäsen.

TIEDOTE 14.8.2020

Pelkoa ja huolta vähemmän koronaepidemian myöhemmässä vaiheessa

Koronakevään aikana tehty kysely osoittaa, että koronaan liittyvä huolestuneisuus ja pelko oli vähäisempää toukokuussa vastanneiden kuin maaliskuun lopussa vastanneiden keskuudessa.
Avoimeen verkkokyselyyn vastasi 714 suomalaista ajanjaksolla 27.3.-31.5.2020. Asteikolla 1 (ei lainkaan) – 5 (täysin) huolta oli maaliskuussa jossain määrin (ka=2,9) ja toukokuussa vähän (ka=2,5).

Maaliskuussa vastanneiden aikaan aloitettiin toimet, joilla ”Suomi suljettiin” 16.3.2020. Tällöin mm. museot, liikuntatilat, teatterit ja kirjastot suljettiin ja siirryttiin laajalti etätöihin. Toukokuussa taas toimien purkaminen alkoi olla näköpiirissä ja mm. kirjojen uloslainaaminen aloitettiin, yli 70-vuotiaiden eristäytymistä lievennettiin ja oppilaat palasivat peruskoulujen lähiopetukseen.

– Koronasairaudesta saatu lisääntynyt tieto sekä suositukset koronalta suojautumiseksi varmaankin helpottivat niin, että epidemian myöhemmässä vaiheessa vastanneet olivat vähemmän huolestuneita kuin alkuvaiheessa vastanneet, arvelevat kyselyn tehneet Tampereen ja Jyväskylän yliopiston psykologian tutkijat Kirsi Salonen, yliopisto-opettaja Katriina Hyvönen ja professori Kalevi Korpela.

Huolestuneisuuden vähäisemmästä määrästä toukokuussa huolimatta kysely osoitti, että konkreettiseen, omaan näköpiiriin tulevaan uhkaan, kuten koronaan, suhtaudutaan vakavammin kuin epäselvemmin näkyvään uhkaan, kuten ilmastonmuutokseen. Vertailu SITRAn 2019 suomalaisille tekemään ilmastotunne -kyselyyn osoitti, että molemmista oltiin huolissaan, mutta koronasta johtuvat pelkotilat, epätoivon tuntemukset, oman toimintakyvyn heikkenemiseen liittyvät huolet ja univaikeudet olivat vahvempia kuin ilmastonmuutoksesta johtuvat vastaavat huolet.

Luonnossa liikkumisen kohteet ja tavat monipuolistuivat koronakevään aikana

Luontoliikuntansa arvioi lisääntyneen 74 % vastaajista. 69 % vastaajista arvioi koronaan liittyvän huolen tai ahdistuksen helpottuvan luontokäyntien avulla. Yli kolmasosa kertoi liikkuneensa nimenomaan uusilla, aiemmin heille tuntemattomilla alueilla. Luontoalueiden hakeminen ja tuntemus on siis lisääntynyt ja tulos tuo esille sen myönteisen reservin, mitä moninaiset ja monet luontoalueet asuinalueiden läheisyydessä tarjoavat ihmisille myös poikkeustilanteessa, arvioivat tutkijat. Luonnossa liikkuessa koettiin vahvimmin rauhoittumista ja rentoutumista, tilaa hengittää ja olla sekä luonnon parantavaa vaikutusta.

Neljännes vastaajista kertoi monipuolistaneensa luonnossa liikkumisen ja olemisen tapoja. Ihmiset hakivat siis esimerkiksi kävelyn rinnalle uusia tapoja olla luonnossa. Vajaa puolet kertoi, että luonnossa liikkumiseen tapoihin ei ollut tullut muutoksia epidemian aikana.

Autoilu tai alkoholin käyttö ei välttämättä lisäänny

Muiden toimintojen ei kerrottu lisääntyneen luontoliikunnan tavoin: noin puolet arvioi puheluiden ja some-aktiivisuutensa lisääntyneen vähintään jossain määrin. Vastaavasti 43 % arvioi lukemisen tai tv:n katselun, 7 % arvioi alkoholin tai päihteiden käytön ja 10 % autoilun lisääntyneen koronaepidemian aikana vähintään jossain määrin.

Kyselyyn vastaajista 85 % oli naisia ja 15 % miehiä. Koko- tai osa-aikatyössä käyviä tai yrittäjiä oli 59 %, opiskelijoita 17 %.

Vastaajista 85 % kertoi tuntevansa toisinaan pakottavaa tarvetta mennä luontoon eli vastaajien enemmistö oli myönteisesti luontoon suhtautuvia, mikä varmasti näkyy luontoliikunnan suosiona, arvioivat tutkijat.

Vastaajat olivat vapaaehtoisia eikä heitä valittu satunnaisella, edustavalla väestöotoksella, joten tuloksia ei voi suoraan yleistää kaikkiin suomalaisiin.