Tutkija Inkeri Rissanen tutkii muovautuvuususkomusten merkitystä opettajien ja oppilaiden ajattelussa psykologisesta ja sosiaalipsykologisesta tutkimuksesta ammentaen. Hän on kiinnostunut ihmisten ja kulttuurien ominaisuuksia ja niiden muovautuvuutta koskevien ydinuskomusten vaikutuksesta transformaation tavoitteluun. Erityisesti hän on tehnyt opettajiin ja opettajuuteen, mutta myös nuoriin ja lapsiin liittyvää tutkimusta.
Perustavanlaatuiset uskomukset siitä, missä määrin ihmisyksilöt ja -ryhmät voivat muuttua ja kehittää ominaisuuksiaan vaikuttavat motivaatioon ja oppimiseen sekä ryhmien välisiin suhteisiin. Rissanen haluaa tutkia, miten tällaiset uskomukset vaikuttavat ympäristötoiminnan motivaatioon.
Muovautuvuusajattelu toimijuuden taustalla
Rissasen päällimmäinen näkökulma ympäristökasvatuksen kansainvälisen ja kansallisen tutkimuksen kehittämiseen on opettajien syvätason orientaatioihin vaikuttaminen. Suomalaisia ja saksalaisia opettajia sekä opettajaopiskelijoita tutkiessaan hän on löytänyt vahvoja yhteyksiä siitä, että jos opettaja uskoo ihmisryhmien ja kulttuurien risteävyyteen ja muovautumiseen, näkee hän vahvemmin omaksi tehtäväkseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisen.
Rissasta kiinnostaisi jatkossa tutkia, millä keinoin opettajien ja muiden kasvattajien transformaatioajattelua ja transformaatioon tähtäävää toimijuutta voisi tukea, ja kehittää siihen liittyviä opettajainterventioita tai opettajankoulutuksen tapoja. Myös ympäristökasvatuksessa voidaan tukea oppilaiden ja opettajien motivaatiota ja toimijuutta.
Rissanen johtaa kansainvälisen CCC-CATAPULT-tutkimuskonsortion Suomen osahanketta, jossa tarkastellaan kulttuuritietoisen ja katsomustietoisen ilmastokasvatuksen kehittämistä. Tässä eurooppalaisten nuorten ilmastokasvatushankkeessa hän on tarkastellut nuorten muovautuvuususkomusten yhteyttä ilmastotoimintaan. Yksi löytö on ollut, että matala usko ihmisten ja ihmisryhmien muovautumiseen on yhteydessä siihen, että nuoret toimivat vähemmän ilmaston eteen. Silloin nuori on myös vähemmän motivoitunut toimimaan kestävän maailman rakentamiseksi.
Katsomuksen ja ympäristön rajapinnassa
Rissasen mukaan katsomuksella voidaan tarkoittaa sekä organisoituja katsomuksia että yksilöllistä katsomuksellista ajattelua. Organisoituihin katsomuksiin kuuluvat uskonnot, mutta myös uskonnottomat katsomukset. Ihmiset ammentavat katsomuksista ja uskonnollinen yhteisö saattaa olla tärkeä toiminnan kanavoinnin väylä tai väline. Uskontoa voidaan tarkastella myös resurssina: miten erilaisista uskonnollisista ja katsomuksellista lähtökohdista voidaan sitoutua yhteisiin tavoitteisiin.
Yksi tärkeä kysymys on yksilöiden katsomuksellinen identifioituminen suhteessa ympäristöhuoleen tai ilmastotoimijuuteen. Katsomusajattelu onkin Rissasen mukaan ympäristökysymysten kohdalla oleellista ja ympäristökasvatuksen tulee olla katsomustietoista.
– Uskonnollisesti ja katsomuksellisesti moninaisessa yhteiskunnassa on välttämätöntä ajatella, että yhteisiin tavoitteisiin ja aktiiviseen kansalaisuuteen sitoudutaan erilaisista katsomuksellisista lähtökohdista käsin. Yhteisiä arvoja saatetaan tulkita eri tavalla, mutta tavoitteista voidaan päästä yhteiseen ymmärrykseen, jos sallitaan moninaisuutta pohjimmaisissa käsityksissä siitä, minkä vuoksi jotakin on tarpeen tehdä.
Rissasen ja kollegojen tutkimusten perusteella uskontolukutaito on Suomessa puutteellista. Uskontolukutaidolla tarkoitetaan kykyä uskontojen moninäkökulmaiseen tarkasteluun, jolloin se ymmärretään yksilöllisenä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Pyrkimys nähdä uskonnon positiiviset yksilölliset ja yhteisölliset merkitykset, mutta myös uskontojen kriittinen tarkastelu, on tärkeää: miten uskontoja voidaan käyttää agendojen ajamiseen, milloin uskonto on keskustelussa oleellinen ja milloin ei.
Kulttuuri- ja katsomustietoista ympäristökasvatusta
Rissanen näkee, että uskontolukutaito on sekä kansalaistaito että myös tärkeä ammatillisen ja kulttuurienvälisen kompetenssin osa-alue kaikilla kasvattajilla. Sitä tarvitaan ympäristö- ja kestävyyskasvatuksessa, jotta kulttuuri- ja katsomussidonnaisuus ei tule ohitetuksi. Uskontolukutaidon avulla voidaan tunnistaa uskonnollisten identiteettien yhteydet ympäristö- ja luontosuhteisiin sekä vaikutukset niihin ja käsitykseen ihmisen asemasta. Rissanen pohtii, mitä kulttuuritietoinen ja katsomustietoinen ympäristökasvatus on:
– Opettajalla täytyy olla aika hyvä ymmärrys erilaisista katsomuksellisista ja kulttuurisista ajattelutavoista, jotta ympäristökasvatus oikeasti tavoittaa oppilaan elämänpiirin.
Eurooppalaisen CCC-CATAPULT-tutkimushankkeen tulosten mukaan ilmastokasvatus tavoittaa nuorten erilaiset arkitodellisuudet ja ajattelutavat huonosti. Ympäristökasvatuksessa on mukana paljon kasvattajien omaa katsomuksellista ajattelua, ympäristöön liittyviä kulttuuri- ja arvolatautuneita kysymyksiä. Tulevia kasvattajia voidaan kuitenkin tukea näiden kohtaamisessa.
Rissanen koittaa tuoda esiin ympäristökasvatuksen näkökulmia katsomusaineiden didaktiikan opetuksessaan. Jatkossa hän pyrkii tuomaan opetuksessa vielä enemmän esiin ympäristöä ja ympäristösuhdetta katsomuksellisena kysymyksenä. Myös tämänhetkisen opetussuunnitelmatyön kautta voidaan paremmin suunnitella ja toteuttaa tätä risteymää.
Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja yhteistyö tärkeää
Rissanen näkee yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tällä alueella luontevana ja tarpeellisena, ja yhteistyön koulujen, opettajien ja muun kasvatuskentän kanssa keskeisenä. Hänen mielestään tutkijan tulee osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja siten lisätä näkökulmia ja ymmärrystä näistä usein vaikeina nähdyistä aiheista.
– Minua kiinnostaa tutkimuskohteena myös se, minkälaista kasvatusta uskonnollisissa yhteisöissä tarjotaan. Suomessakin valtaosa nuorista käy rippikoulun, ja ilmastokasvatushankkeessamme tuli ilmi, että osalle nuorista rippikoulu on se paikka, jossa ilmastonmuutokseen tai ympäristöön liittyvät asiat on koettu merkitykselliseksi ja kiinnostavaksi, koska niitä onkin tarkasteltu nimenomaan katsomuksellisesta näkökulmasta. Koulun ilmastokasvatusta pidetään usein toisteisena ja tylsänä, Rissanen sanoo.
CCC-CATAPULT-hankkeen yhteistyöryhmässä on mukana toimijoita evankelisluterilaisen kirkon organisaatioista, ja Rissanen haluaisi tehdä enemmänkin yhteistyötä myös muiden uskonnollisten yhteisöjen suuntaan kasvatuksen näkökulmasta. Kulttuurienvälisen kasvatuksen, katsomus- ja ympäristökasvatuksen risteymän tutkimusta tarvitaan eri konteksteissa, ja sitä voisi olla paljon enemmän myös suomalaisessa kontekstissa. Risteymä on ollut esillä erityisesti hankkeiden kehittelytyössä.
Tieteidenvälisyys uusien ratkaisujen löytämisen edellytyksenä
Rissanen näkee hyvänä, että on selkeitä asiantuntijuuden aloja niiden yhdistymisen tai raja-aitojen hälventymisen sijaan. Tieteidenvälisyys toimii, kun eri alojen, kuten kulttuurienvälisen kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen asiantuntijat tuovat oman asiantuntijuutensa mukaan yhteistyöhön. Näin eri alojen toimijat voivat hyödyntää ja rikastaa toistensa näkökulmia.
– Opettajien merkitys näiden niin sanottujen viheliäisten ongelmien ratkaisemisessa on ihan äärimmäisen tärkeä. Jos haluamme kasvattaa opettajia, joilla on halu työnsä kautta olla kokonaisvaltaisesti ratkaisemassa näitä asioita, niin tarvitsemme siihen tieteenalat ylittävää yhteistyötä.
Näissä risteymissä, kuten kulttuurienvälisen kasvatuksen ja ympäristökasvatuksen risteymässä, voi Rissasen mukaan syntyä ratkaisuja. Hän kokee, että eri aloja törmäyttämällä voidaan synnyttää jotain uutta, luovaa ja oivaltavaa. Hän pitää sitä välttämättömänä tilanteessa, jossa halutaan keksiä ratkaisuja, joita ei vielä ole.
Teksti: Outi Ahola