Johanna Kuokkala
Tampereen yliopisto
Uuden ajan alussa oli viisasta solmia hyvä avioliitto. Puolisoehdokkailta odotettiin niin hyvää yhteiskunnallista asemaa, hyvämaineista sukua kuin myös taloudellista vaurautta. Aristokraattisuvut liittoutuivat keskenään, koska kukaan ei ollut mahtava yksinään, vaan voima piili suvussa, sen yhteyksissä, yhtenäisyydessä ja omaisuuden tuomassa turvassa, vauraudessa ja käskyvallassa.
Ylhäisaateliset suvut eivät avioituneet itseään alemmassa asemassa olevien kanssa. Sukujen kullanhohtoiseen sisäpiiriin pääsi liittymään vain muutama alempaan aateliin kuuluva, muista säädyistä kukaan ei päässyt lähellekään aristokratian huippua. Jos joku sukujen jäsenistä oli vaarassa hairahtua solmimaan epäedullisen avioliiton, kiirehti suku yksissä tuumin estämään aikeet. Se, joka uskalsi uhmata totuttuja tapoja, tunsi nahoissaan lievimmillään paheksuntaa ja pahimmillaan tuntuvia seurauksia.
Avioliitoistaan kuuluisa oli myös 1600-luvulla elänyt aristokraattinainen Margareta Brahe, joka syntyi vuonna 1603. Hän avioitui kolme kertaa, mutta jäi lapsettomaksi. Erityisen kiinnostavia ovat Margareta Brahen toinen ja kolmas avioliitto, jotka hän solmi itseään selvästi nuorempien miesten kanssa. Nämä liitot herättivät aikalaisissa hämmästystä ja suoranaista närkästystä. Myös sukulaiset olivat liittoja vastaan.
1600-luvulla ei avioliiton solmiminen aateliston parissa ollut aivan yksinkertaista. Avioliittoa olivat järjestämässä hääparin lisäksi monet muut; perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät. Mielipiteet eivät aina käyneet yksiin ja puolisoehdokkaiden sopivuudesta kiisteltiin puolin ja toisin. Avioliittojen kautta muodostettiin tärkeitä liittolaisuuksia ja siirrettiin huomattavia omaisuuksia. Avioituminen oli monimutkainen tapahtuma, koska solmitun liiton tuli olla mahdollisimman sopiva.
Margareta Brahe avioitui ensimmäisen kerran 30-vuotiaana. Sulhanen oli 42-vuotias vapaaherra Bengt Oxenstierna, joka oli tunnettu lukuisista kaukaisille maille suuntautuneista matkoista, joille kuningas hänet lähetti. Pari kihlautui vuonna 1630, mutta häitä päästiin tanssimaan vasta heinäkuussa 1633.
Avioliitto kirvoitti aikalaisista vain hyväksyviä nyökkäyksiä. Liitto oli kaikin puolin sovelias aristokraattiperheen tyttärelle; sulhanen kuului arvostettuun sukuun, hänellä oli loistelias ura ja morsiamen suku oli kovin mieltynyt häneen. Avioliitto mukaili ylhäisaatelin avioliittojen peruskaavaa. Margaretan ja Bengtin liitto kesti lähes kymmenen vuotta aina Bengt Oxenstiernan kuolemaan 9. kesäkuuta 1643 saakka.
Leskirouva Margareta Brahen elämä sai uuden käänteen, kun loppuvuodesta 1646 eräs Johan Oxenstierna lähestyi häntä kosiokirjeellä. Hän oli rakastanut Margaretaa jo nuorena miehenä eivätkä tunteet olleet hiipuneet vuosien kuluessa. Molempien jäätyä leskeksi hän näki viimein tilaisuutensa koittaneen. Aristokraattisissa piireissä herätti hämmästystä se, että Johan Oxenstierna oli kokonaista kahdeksan vuotta mielitiettyään nuorempi.
Johanin isää valtakunnankansleri Axel Oxenstiernaa pojan suunnitelma ei miellyttänyt; kaikkein eniten häntä arvelutti Margareta Brahen ikä. Sen paremmin Johanilla kuin Margaretallakaan ei ollut perillisiä ensimmäisistä avioliitoistaan ja lapsenlapsia toivovasta isästä oli vahinko että hänen poikansa tahtoi avioitua naisen kanssa, joka luultavasti oli liian vanha saamaan lapsia. Johan Oxenstierna tarvitsi perillisen, joka perisi omaisuuden hänen jälkeensä. Aristokratialle suvun jatkuminen oli kaikki kaikessa; ilman miespuolisia jälkeläisiä suvut sammuivat.
Johan Oxenstiernan toinen avioliitto osoittaa kuinka paljon vanhempien mielipide vaikutti lasten avioliitoihin, olivat nämä sitten miehiä tai naisia, nuoria tai jo kertaalleen avioituneita leskiä. Valtakunnankansleri myöntyi lopulta poikansa toiveeseen ja Margareta ja Johan vihittiin kaikessa hiljaisuudessa 20. elokuuta 1648.
Johan Oxenstiernan ja Margareta Brahen avioliitto kukoisti. Tuore aviopari vakuutteli kaikille tyytyväisyyttään toisiinsa ja avio-onni jatkui myös tulevina vuosina. Alkuvuodesta 1657 Johan alkoi sairastella, pariskunnan yhteinen aika oli loppumassa; Johan Oxenstierna menehtyi sairauden uuvuttamana 5. joulukuuta 1657.
Margareta Brahe oli lähes kuusikymmenvuotias kaksinkertainen leski, joka kärsi huonosta terveydestä. Moni luuli hänen vetäytyvän viettämään hiljaiseloa kotilinnaansa, ja sukulaiset olettivat hänen huomattavan omaisuutensa lankeavan tuota pikaa heidän ojennettuihin käsiinsä. Margareta onnistui kuitenkin yllättämään kaikki. Kuumin vuonna 1661 Tukholmassa kulkenut juoru kertoi Margareta Brahen aikovan avioitua kolmannen kerran.
57-vuotias Margareta Brahe solmi 8. toukokuuta 1661 kolmannen avioliittonsa 28-vuotiaan Fredrik av Hessen-Homburgin kanssa. Fredrik oli sodassa vasemman jalkansa menettänyt vähävarainen, vaikkakin korkeaa syntyperää oleva, entinen sotilas. Hän ei ollut millään muotoa valtakunnan tavoitelluin poikamies. Pariskunta muutti asumaan Hesseniin, jossa Margaretan sukulaisia vieraili harvakseltaan. Ruotsiin hän ei toiveistaan huolimatta päässyt enää matkustamaan. Avioliittokaan ei osoittautunut niin seesteiseksi kuin pariskunta oli kenties toivonut. Lähes kahdeksan vuotta kestänyt liitto päättyi Margareta Brahe kuolemaan 15. toukokuuta 1669.
Naisilla oli mahdollisuus toimia aktiivisesti oman avioliittonsa puolesta, mutta se ei pelkästään riittänyt. Yksilön oma tahto, päättäväisyys ja keinot vastustaa suvun mielipidettä ovat merkittävässä asemassa päätöksenteossa. Suvun ja erityisesti voimakastahtoisen isän mielipiteellä oli suuri merkitys, kuten Margaretan ja Johanin avioliiton kohdalla kävi. Margareta tuleva appiukko Axel Oxenstierna vastusti kaikella mahdillaan suunniteltua liittoa, mutta hän joutui lopulta taipumaan väkevämmän voiman edessä; valtakunnankanslerin käskyvalta ei päihittänyt pariskunnan keskinäistä kiintymystä.
Usein vanhemmat ajattelivat vilpittömästi lapsensa parasta, mutta heidän ja jälkikasvun mielipiteet avioliiton solmimisesta eivät aina osuneet yksiin. He pyrkivät vaihtelevalla menestyksellä estämään sellaiset liitot, jotka voisivat olla suvun valta-aseman ja verenperinnön kannalta vaarallisia. Sukulaisten ja perheenjäsenten mielipiteet olivat kuitenkin tärkeitä sekä naisille että miehille. Avioliitto solmittiin loppuelämäksi, toisen puolison kuolemaan asti. Näin merkittävän askeleen ollessa kyseessä ei päätöstä kannattanut hätiköidä.
Margareta Brahe oli varsin poikkeuksellinen aatelisnainen omana aikanaan. Hän teki elämässään epätavallisia ratkaisuja, joista osa oli onnistuneempia kuin toiset, eikä hän aina sopinut siihen muottiin, johon 1600-luvun aristokraattinainen haluttiin asettaa. Keskiverrosta poikkeavien ratkaisujen tekemisessä auttoi epäilemättä hänen sukutaustansa ja huomattava omaisuutensa. Tarpeeksi ylhäisen ja varakkaan oli helpompaa elää oman tahtonsa mukaan, siinä missä vähäisemmän oli taivuttava yleisen mielipiteen alla.
Myös Margareta Brahea sitoi 1600-luvun maailma, ja sen monet jäykät, sovinnaiset ja taipumattomat säännöt. Hän on kuitenkin virkistävä osoitus siitä, että myös uuden ajan alun Ruotsissa naisen oli mahdollista tehdä erilaisia ratkaisuja; loikkia normien yli ja seurata sydämensä ääntä.
Kommentit