Elämme nykyään mielestämme rationaalisessa tuottavassa taloudessa. On yleisesti tunnettua, että taloudellisen hyödyn etsinnän juuret ovat pidemmät kuin moni taloushistorioitsijakaan huomaa. Yhtä usein on väitetty – ainakin kaikkien muiden kuin talouden tutkijoiden joukossa, on, että ajattelu on eri historian vaiheissa, viimeaikaisissakin, ollut myös taikauskoisempaa kuin moni haluaisi myöntää.
Taikasauvat kuuluvat nykyään Harry Potterien fantasiamaailmaan, jossa niillä on omanlaisensa voima ja tietoisuus, mutta jossa ne tottelevat absoluuttisesti oikeaa omistajaansa. Historiallisen Euroopan noitaoikeudenkäynneissä taikasauvoja ei juuri näy.
Taikasauva on silti ollut osa länsimaista – myös suomalaista – kulttuuria ainakin antiikista asti. Sauvat sinänsä – valtikat, piispansauvat, puheenjohtajan nuijat – ovat tärkeitä voiman ja vallan symboleita. Noin 1400-luvulta lähtien tavallisten talonpoikien ja porvarien kulttuuriin levisi kuitenkin toisenlainen sauva, taikavarpu, jolta sai käskyvallan sijaan tietoa. Miksi talonpojat ja porvarit sitten halusivat tietoa, eivätkä valtaa? Koska sääty-yhteiskunnassa he eivät kuitenkaan olisi voineet käyttää enempää valtaa kuin heillä jo oli, mutta tieto oli vaurautta – ainakin kun se koski kadonneita ja piilotettuja tavaroita, aarteita, malmeja tai edes vettä.
Ensimmäiset tiedot taikavarpujen käytöstä löytyvät svaabialaisista loitsuista 1400-luvun jälkipuolelta. Loitsu käskee neljää pähkinäpuun vitsaa näyttämään neljän evankelistan ja kolme viisaan tietäjän nimissä, missä todellinen aarre piilee, niin kuin tietäjille näytettiin Jeesus-lapsi heidän edelleen kulkeneen tähden avulla. 1500-luvulla taikasauvoista aletaan puhua enemmän.
1500-luvun Saksan lukuisat pikkuruhtinaat halusivat päästä osallisiksi uuden kaivosteollisuuden tuomasta varallisuudesta, ja myönsivät ennennäkemättömän määrän lupia kokeelliselle kaivostoiminnalle. Mineraalien etsinnästä tuli erittäin houkuttelevaa ja sillä alalla Martti Lutherin isä Hans Luderkin vaurastui. Houkuttelevalla teollisuuden alalla oli kuitenkin pahoja teknisiä ongelmia, joista suurin oli se, että kannattavalla tavalla kaivettavissa olevia malmisuonia oli kovin vaikea löytää. Taikavarvut vastasivat tähän pulmaan. Kaiken kadonneen sijasta niillä alettiin etsiä nimenomaan malmia. Varpuja ei pidä ymmärtää vain maagisena korvikkeena tilanteessa, jossa oikeaa teknologiaa ei ollut, pikemminkin ne olivat, kuten antropologi John Beattie esittää, ritualistinen ja symbolinen, mutta aikalaisia tyydyttävä tapa ilmaista sellaisen teknologian tarve. Teknologian tehon ja ilmaisuvoiman ero ei ollut aikalaisille relevantti. Ehkä ajatus vastaa nykykaivosten ympäristölupia, joiden tärkein tehtävä näyttää olevan symbolinen sanoma siitä, että jotain olisi hyvä valvoa.
Teollisen kaivostoiminnan käynnistymisen myötä –siis noin 1500-luvun alun Euroopassa. – myös teoreettiset yliopistomiehet alkoivat kiinnostua vitsojen käytöstä malmin etsintään. Monet toki kritisoivat sauvojen käyttöä – eivät kuitenkaan aina siksi, että sitä olisi pidetty huuhaana. Monien, kuten Martti Lutherin, huoli oli, että sinänsä keino hyvinkin tehokas keino oli todella taikuutta ja sai tehonsa paholaisesta. Toiset puolustivat varpuja väittäen, että niiden teho oli luonnollinen ja tieteellinen, siksi sallittu.
Miten sauvojen sitten ajateltiin löytävän malmia? Useimmat sauvojen käytön puolustajat ja käyttäjät – aarteenetsijöitä kulki paikkakunnalta toisella tarjoten taitojaan maksusta kuin kulkukauppiaat – selittivät varpujen toiminnan jonkinlaisella magnetismilla. Jotkut esittivät, että malmit ja mineraalit ”hengittivät” ja erittivät kaasuja tai höyryjä. Sauvat tunnistivat aarteiden eritteet ilmasta. Metallia, lasia tai ”markasiittia” olleet tai erilaisista maagisista aineista (metalleista, elohopeasta) kootut sauvat muuttuivat polttavan kuumiksi, toiset hyppivät koti aarretta. Ilmiötä verrattiin yleisesti magnetismiin, ja useimmat asiasta kirjoittaneet esittivätkin, että taikavarpu reagoi johonkin mineraalien tai veden vetovoimaan.
Kaikki eivät olleet hienoista sauvoista vakuuttuneita: vuonna 1700, Johann Gottfried Zeidler tutki erilaisia taikavarpuja, ja totesi, ettei niiden muodolla tai materiaalilla ollut juuri väliä. Aarteen etsintään voisi yhtä hyvin käyttää nakkimakkaraa, kirjoitti Zeidler, sillä sauvan liike ei johtunut sauvasta, eikä etsitystä aineesta, vaan hankalasta tavasta, jolla sauvaa pidettiin käsissä niin, että kenen tahansa kädet alkoivat täristä.
Taikavarvun käyttö ei helposti menettänyt suosiotaan, ja kaivoja, vesisuonia ja energialinjoja ”katsotaan” nykypäivänäkin. Tavallisessa talonpoikais- ja porvariskulttuurissa maaginen taikasauva oli yleensä vain jokaisen ulottuvilla ollut y-kirjaimen muotoinen oksa, sentään ”Jumalan nimeen” leikattu. Vitsat olivat halpoja ja kaikkien ulottuvilla. Niiden käyttö ei ollut vaikeaa eikä edellyttänyt pitkää koulutusta. Kuten lottovoitto, rikkaus tulisi nopeasti ja siksi lyhyellä työllä. Tämän hieman ilkeän ajatuksen lisäksi maagisia sauvoja tutkinut Johannes Dillinger esittää että sauvojen ja aarteenetsinnän muodon saaneen kaivosinnostuksen suosion taustalla oli ajatus että aarteita löytämällä voisi kiertää toisenkin talouden oletetun perusperiaatteen: vaikka uuden ajan alussa muuten vielä ajateltiin, että maailmassa oli tietty vakiona pysyvä määrä varallisuutta, ja vain sen jakautumista voitiin muuttaa, antoi aarteenetsintä ja kaivostoiminta yhden ensimmäisistä mahdollisuuksista tuottaa uutta, yhteisön ulkopuolelta tulevaa vaurautta. Sen haaliminen itselle ei ollut muilta pois, siksi se oli sallittua.
1700-luvun kuluessa tieteellisyyttä tavoittelevia taikavarpujen puolustuksia esiintyi enää harvoin. Toisenlainen teknologia korvasi ne ja kaivostoimintakin sai rinnalleen varmempia vaurauden tuottajia. Itse en silti huijannut, kun rautalanganpätkät kääntyivät käsissäni anoppilan takapihalle kaivetun talokaapelin päällä. Mutta se onkin eri juttu ja ihan nykytiedettä: kun virtajohtimessa kulkee sähkövirta, se muuttuu magneettiseksi ja jos magneetin lähellä pidellään tarpeeksi höllästi jotain magneettista metallia, kuten rautalankaa, se käyttäytyy kuin kompassi. Ihan tosi. Katsokaa vaikka peruskoulun fysiikankirjasta.
Kommentit