Anu Korhonen & Marko Lamberg
”Sillä oli saviruukun muoto ja sen pinta oli laikukas ja se tuli ikkunasta ja se asettui minun päälleni. Kohta sillä oli pää ja kädet ja jalat, ja se alkoi muistuttaa ihmistä tai pikemminkin paholaista. Se yritti kiskoa minua ylös ennen kuin se katosi katon läpi.”
Suunnilleen näin kuvaili yöllistä kokemustaan porvarivaimo Beata Persdotter – tai ehkä Petrin- tai Pekantytär, sillä hän oli suomenkielisestä perheestä – jouduttuaan viettämään yön keväällä 1689 Pietarsaaren vankityrmässä noituudenharjoituksesta epäiltynä. Beatan kokemus voidaan tulkita ahdistavan tilanteen laukaisemaksi painajaiseksi, jolla nykyisin ymmärretään pahaa unta. Beatan elinaikana painajainen tarkoitti ensi sijassa painajaisolentoa, ruotsalaisittain maraa, joka saapui öisin ja sananmukaisesti painoi ja joskus kuristikin nukkuvaa. Maraan liittyvässä perinteessä on piirteitä, joiden perusteella monet kokemukset voidaan tulkita unihalvaukseksi eli tilaksi, jossa ihminen on jossain määrin tietoisessa tilassa mutta kykenemätön liikuttamaan kehoaan.
Suomessa historiantutkimus on pitkään jättänyt unet vähemmälle huomiolle. Historioitsijat ovat tietenkin todenneet, että aikalaiset antoivat niille toisinaan suurenkin painoarvon, kun selviteltiin esimerkiksi pyhimyksen ihmetekoja (esim. Sari Katajala-Peltomaan analyysi Nicholas Tolentinolaisen kanonisaatioprosessista) tai kun pohdittiin noidaksi epäillyn syyllisyyttä. Beatankin unikokemus kirjattiin muistiin oikeuspöytäkirjoihin, koska se vahvisti käsityksiä hänen ja paholaisen välisestä kanssakäymisestä. Myös kansanuskossa unilla ja näyillä on todettu olleen ainakin ajoittain oma tärkeä roolinsa, kuten Anna Kuismin osoittaa tarkastelussaan 1800-luvun suomalaisten taivas- ja helvettiunista. Ville Kivimäki on puolestaan tutkinut toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeenkin koettuja unia. Sotaan liittyviä unia on tarkasteltu myös suomalaisessa psykologisessa tutkimuksessa, viimeisimpien näytteiden joukossa Nils Sandmanin väitöskirja Nightmares – Epidemiological Studies of Subjective Experiences (2017). Muutoin terveystieteissä on tutkittu enemmän nukkumista ja unihäiriöitä kuin kontekstoitu unien sisältöä. Folkloristiikan kentillä Annikki Kaivola-Bregenhøj on pyrkinyt esittämään synteesiä nykysuomalaisten näkemistä unista teoksessaan Kerrotut ja tulkitut unet – kulttuurinen näkökulma uniin (2010).
Tunnusomaista tähänastiselle unia koskevalle suomalaiselle tutkimukselle on ollut keskittyminen yhteen historialliseen ajanjaksoon kerrallaan. Pitkän aikavälin vertailevan tutkimuksen puuttuessa ei ole ollut mahdollista tavoittaa unien näkemiseen mahdollisesti liittyviä jatkumoita ja muutoksia eikä myöskään unikuvastoissa esiintyvää mahdollista alueellista eikä yhteiskuntaryhmäsidonnaistakaan vaihtelua. Myös eri aikakausille ominaisissa unia koskevissa käsitteellistyksissä ja ymmärrystavoissa ja niiden kotimaisissa ja kansainvälisissä konteksteissa on edelleen pohdittavaa.
Suomen Akatemian rahoittama, syyskuussa 2019 käynnistynyt tutkimushankkeemme ”Northern Nightmares, 1400–2020” tutkii nimensä mukaisesti suomalaisten painajaisia pitkällä aikavälillä. Projekti kiinnittyy Helsingin yliopiston Kulttuurien osastoon, ja sitä johtaa professori Anu Korhonen. Tutkimusryhmän ytimen muodostavat Kaarina Koski, Kirsi Kanerva ja Marko Lamberg – kokoonpanossamme ovat siis edustettuina historiatieteen ohella folkloristiikka ja kulttuurintutkimus. Lisäksi projektimme tekee tiivistä yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa, heidän joukossaan myös Triviumin jäseniä ja muitakin Tampereen yliopiston tutkijoita.
Humanistis-yhteiskuntatieteelliselle unien tutkimukselle tyypillistä on unien merkityksen ja kontekstin pohdinta, ja tähän sitoutuu myös oma tutkimushankkeemme. Tulkitsemme, että unien saamat kokemukselliset muodot sitoutuvat ajan ja paikan tarjoamiin kulttuurisiin tulkintaresursseihin ja nousevat siitä historiallisesta merkitysmaastosta, jossa unien näkijät elävät. Tällöin tutkimisen arvoista on sekä se, millaisia unia ihmiset kertovat näkevänsä, että se, miten he omia ja toisten unia selittävät ja tulkitsevat. Unien sisältöä tutkittaessa on muistettava, että me ihmistieteilijät voimme käytännössä tutkia vain kerrottuja unia, emme itse unen tapahtumaa. Kuvattu uni onkin aina jo merkityksellistetty uni, johon vaikuttavat niin ajan unikäsitykset, kertojien tavoitteet, historialliset olosuhteet kuin kerronnan konventiotkin. Tämä lähdekriittinen ongelma on kuitenkin jo vanhastaan tuttu niin meille kuin muillekin merkityksen ja kokemuksen tutkijoille. Ennemmin kuin ”ihmisten pään sisälle” historiallis-kulttuurinen tutkimus pyrkiikin unien kontekstin ja niille annetun merkityksen hienovaraiseen ymmärtämiseen, jolla on toki myös yksilön elämysmaailmaan kurkottavat ulottuvuutensa.
Vaikka keskitymmekin vain yhteen maantieteellisesti ja kulttuurisesti rajattuun alueeseen eli Suomeen, pyrimme tuomaan esiin Suomen sisäistä kulttuurista variaatiota ja tietenkin peilaamaan havaintojamme ja metodejamme muissa maissa tehtävään tutkimukseen ja hieman myös aineistoon. Ulkomailla unitutkimusta tehdään jo enemmän, myös historiatieteissä.
Pyrkimystämme vuoropuheluun ja vertailevaan tutkimukseen kuvastaa Helsingissä vastikään (19.–20.9.2019) järjestämämme starttikonferenssi ”Dream Cultures – Multidisciplinary Perspectives”. Aidosti monitieteinen ja kansainvälinen tapaaminen toi esiin sen monimuotoisuuden, jolla unia parhaillaan tutkitaan eri tieteenaloilla ja eri maissa. Psykologian ja lääketieteen tutkijoiden osallistumista vähensi kuitenkin Vancouverissa samaan aikaan järjestetty World Sleep 2019 -konferenssi.
Konferenssin keynote-puhujiksi olimme kutsuneet professori Alessandro Arcangelin Veronan yliopistosta ja professori Catharina Raudveren Kööpenhaminan yliopistosta. Arcangeli käsitteli esitelmässään renessanssikulttuurin monimuotoisia unikäsityksiä sekä niitä koskevia uusia tulkintoja ja toi hyödyllisellä tavalla esiin muutakin kuin englanninkielistä tutkimustraditiota. Raudvere puolestaan tarkasteli pohjoismaisia mara-uskomuksia ja niiden yhteyksiä muuhun kansanperinteeseen. Esitelmät täydensivät luontevalla tavalla toisiaan keskittyessään Euroopan eri alueisiin ja niin oppineeseen perinteeseen kuin kansankulttuuriin.
Lisäksi kuultiin 17 keskenään hyvin erilaista esitelmää, joiden kattamat ajanjaksot ylsivät historiallisen ajan alusta nykykulttuuriin, aina mesopotamialaisista yödemoneista chileläisten nykynuorten unissaan käsittelemään väkivaltaan. Metodit ja fokus vaihtelivat paljon, kuten arvata saattaa. Siinä, missä jotkut keskittyvät yhteen uniteoreetikkoon tai tekevät laadullista kontekstoivaa analyysiä pienehköllä mutta silti runsasta aivotyötä vaativalla aineistolla, toiset purkavat kymmeniätuhansia kirjallisia unikuvauksia tekstianalyysityökaluilla ja rakentavat virtuaalitodellisuusohjelmia, joilla yritetään rekonstruoida nähtyjä unia. Viime mainitun suunnitellaan palvelevan varsinkin toistuvista traumaattisista unista kärsiviä.
Tunnusomaista useimmille esityksille oli keskittyminen yhteen melko rajattuun tutkimusajanjaksoon. Varsinkin nyky- ja lähihistoriaan keskittyvä ei-historiatieteellinen tutkimus näyttää helposti sivuuttavan kaukaisemman menneisyyden merkityksen, vaikka historioitsija löytäisikin sen läsnäolosta jäänteitä. ”Northern Nightmares” -projektille on siis uskoaksemme tilausta tai ainakin oma tutkimuksellinen lokeronsa. Saimmekin kehotuksen liittyä unitutkimushankkeiden laajaan kansainväliseen verkostoon (http://www.culturaldreamstudies.eu/).
Yhteistä kutakuinkin kaikille esitelmille ja niiden taustalla käynnissä oleville tai olleille tutkimushankkeille oli kontekstin painottaminen, unikuvausten tai uniteorioiden liittäminen omaan historialliseen ja kulttuuriseen kehykseensä. Vaikka unien sisältöä ei ole aina helppo selittää ja vaikka unia koskevien teoretisointien välillä on suuria eroavaisuuksia, unista ja niiden tulkinnoista voidaan todella löytää yhteyksiä valvemaailmaan ja sen rakenteisiin. Unien tutkiminen on siis ihmisen toiminnan ja kulttuurin kokonaisvaltaista tarkastelua. Konferenssin kuluessa tuli myös todistettua unitutkimuksen aineistojen moninaisuus ja yllättävyyskin: unikertomuksia on kerätty niin ensimmäiseen maailmansotaan lähteneitä isiään kaipaavilta pikkulapsilta kuin sotavangiksi jääneiltä toisen maailmansodan upseereilta, niin noitaoikeudenkäyntien todistajilta kuin konfliktien keskellä toimivilta rauhantutkijoiltakin.
Rehellisyyden nimissä on todettava, että konferenssin keskustelutuokiot toivat esiin myös tieteidenvälisen ajatustenvaihdon ajoittaisen vaikeuden: vaikka aihepiiri pysyy koko ajan suurin piirtein samana, ei ole aina helppoa kommentoida esitystä, jossa kollega lähestyy teemaa aivan toisesta näkökulmasta tai aivan erilaisilla menetelmillä. Keskustelujen kautta löytyi kuitenkin myös innostavia ja yllättäviä yhteyksiä eri aikakausia ja kulttuuripiirejä tutkivien välille, ja kriittinen debatti herätti niin puhujia kuin kuulijoita täsmentämään ja rikastamaan omia tutkimustehtäviään. Vaikka konferenssien päättäjäiskonventioihin kuuluvat aina monensuuntaiset ja moninkertaiset kohteliaisuudet ja kiitokset, kukaan tuskin poistui kaksipäiväisestä aivomyrskystä todella mitään uutta omaksumatta.
* * *
”Dream Cultures – Multidisciplinary Perspectives” -konferenssin ohjelma ja abstraktit ovat luettavissa osoitteessa https://www.helsinki.fi/en/conferences/dream-cultures-multidisciplinary-perspectives. ”Northern Nightmares, 1400–2020” -projektin kotisivut avautuvat loppuvuodesta 2019.
Kommentit