Varoituksen sanoja menneisyyden tutkijoille

Jukka Tuominen
Tampereen yliopisto

Monen britin jouluun kuuluvat M. R. Jamesin kummitustarinat. Toisin kuin esimerkiksi Charles Dickensin Saiturin joulu Jamesin kertomukset eivät sisällöltään ole erityisen jouluisia, vaikka monet niistä lienevätkin syntyneet joulunajan viihdykkeeksi kirjailijan lähipiirille. Nyky-yleisölle Jamesin kaunokirjallinen tuotanto on tullut tutuksi myös television välityksellä. BBC esitti 1971–1975 jouluisin sarjan tv-sovituksia Jamesin kertomuksista, ja niihin perustuvia tv-elokuvia ja kuunnelmia on tehty sittemmin lukuisia. Myös jouluna 2017 BBC:n ohjelmistoon kuului Jamesin novelleja tv- ja radiosovituksina sekä Christopher Leen lukemana. James on menneisyyden parissa työskentelevälle kiinnostava kirjailija kahdella tapaa: hän oli itse arvostettu varhaisen kristinuskon ja keskiajan tutkija, ja hänen kertomustensa päähenkilöt tapaavat olla vanhoihin teksteihin ja esineisiin perehtyneitä tiedonjanoisia yliopistomiehiä hekin.

Montague Rhodes James syntyi pappisperheeseen 1862 ja varttui Kaakkois-Englannin maaseudulla. Etevän nuorukaisen opintie kulki isän tavoin Etonin kautta Cambridgen King’s Collegeen, missä hän erikoistui klassisiin kieliin ja keskiaikaan. Jamesin akateeminen ura jatkui koticollegessa ja huipentui sen johtajana 1905–1918 sekä koko yliopiston varakanslerina 1913–1915. Hän toimi myös Cambridgen Fitzwilliam-museon johtajana 1893–1908. Cambridgesta James siirtyi takaisin rakastamaansa Etoniin rehtoriksi ja hoiti tätä tehtävää kuolemaansa vuonna 1936 saakka.

Jo koululaisena Jamesilla oli mahdollisuus tutustua Etonin kirjaston käsikirjoitusaarteisiin, ja hänen merkittävimpiä saavutuksiaan tutkijana oli Cambridgen eri collegejen sekä muiden keskiaikaisten käsikirjoituskokoelmien seikkaperäinen luettelointi. Hän erikoisalaansa olivat etenkin apokryfiset tekstit, ja hänen toimittamansa The Apocryphal New Testament (1924) säilyi alan englanninkielisenä perusteoksena vuosikymmenten ajan. James oli kiinnostunut myös keskiajan kirkkotaiteesta ja ikonografiasta, ja julkaisi lukuisia tutkimuksia eri kirkkojen ja luostareiden koristelusta. Tieteellisen tuotantonsa lisäksi James kirjoitti myös muun muassa suurelle yleisölle suunnattuja opaskirjoja sekä humoristiset muistelmat (Eton and King’s, 1926).

Käsikirjoitusten ohella James oli jo nuorena kiinnostunut kummitustarinoista. Aikuisiän alkujaan kollegoille ja oppilaille luetuista kauhunovelleista ensimmäiset julkaistiin aikakauslehdissä 1890-luvulla. Vuosina 1904–1925 ilmestyi yhteensä neljä painettua kokoelmaa ja 1931 kokoomateos, joka sisälsi myös muutaman aikaisemmin julkaisemattoman tarinan. Oxford University Press on 2011 julkaissut tämän vuoden 1931 laitoksen erinäisin täydennyksin Oxford World Classics -sarjassaan. Järin tuottelias James ei maineestaan huolimatta tällä saralla kuitenkaan ollut, vaan kolmisenkymmentä julkaistua tarinaa olivat tieteelle omistautuneelle tutkijalle vain pieni vaikkakin mieluisa harrastus tärkeämpien kirjoitustöiden lomassa.

Jamesin novelleissa on toistuvia piirteitä, ja häntä onkin pidetty antikvaarisen kauhukertomuksen lajityypin uranuurtajana. Tapahtumat sijoittuvat usein maaseutukyliin ja rakennuksiin, joilla on pitkä, vaiheikas historia. Päähenkilö on tyypillisesti pidättyväinen, pikkutarkka ja sangen oppinut, mutta kenties hieman naiivi tutkija. Hän saa käsiinsä harmittoman oloisen mutta kiinnostavan vanhan niteen, asiakirjan, taideteoksen tai muun esineen. Ennalta arvaamatta tuo esine kuitenkin houkuttelee tai herättää eloon pahansuopia yliluonnollisia voimia.

James ei juuri välittänyt romantiikan goottilaisen kauhuperinteen ylenpalttisuudesta, vaan katsoi, että esimerkiksi Bram Stoker ”levitti voita aivan liian paksulti” Draculassaan. Jamesin mielestä lukijan piti kokea, että jotakin samanlaista voisi tapahtua hänelle itselleenkin. Oikeanlaisen tunnelman luomiseksi kertomuksen tuli alkaa levollisissa ja miellyttävissä merkeissä. Ympäristön ja henkilöiden toimien kuvaus on vähäeleistä ja perusteellista; tarkkuus auttaa tekemään kerronnasta uskottavan oloista. Kauhu syntyy nimenomaan siitä, että yliluonnollinen hiipii varkain osaksi arjen yksityiskohtia, aluksi ehkä vain aivan aistihavaintojen rajamaille. Tutkijan ymmärtämättään luokseen manaamia hirviöitä James ei usein kuvaakaan suoraan ja yksityiskohtaisesti, vaan jättää kerronnan tältä osin viitteelliseksi ja antaa lukijan täydentää aukot omassa mielessään.

Jamesin innokkaisiin lukijoihin kuuluivat muiden muassa presidentti Theodore Roosevelt ja kauhukirjailijakollega H. P. Lovecraft. Sydäntalven pimeät illat ovat oiva ajankohta historian ystävälle irrottautua arkipuuhistaan Jamesin kertomusten äärellä – jos sille tielle uskaltaa: onhan yhden kertomuksen otsikkokin A warning to the curious. Koskaan ei tiedä, mihin vanhat tekstit saattavat johtaa…

Kirjallisuutta

Cox, Michael, M.R. James: An informal portrait. Oxford: Oxford University Press, 1983.

James, M. R., Collected ghost stories. Edited with an introduction and notes by Darryl Jones. Oxford: Oxford University Press, 2011.

Murphy, Patrick J., Medieval studies and the ghost stories of M. R. James. University Park, PA: Pennsylvania State University Press, 2017.

Pfaff, Richard William, Montague Rhodes James. London: Scolar Press, 1980.

Yksittäisiä Jamesin tarinoita on ilmestynyt suomeksi mm. seuraavissa kokoelmissa:

Dalby, Richard (toim.), Suuri noitakirja. Hyvinkää: Book Studio, 1994.

Parker, Vic (toim.), Haamutarinoita. Hämeenlinna: Karisto, 2006.

Sadelehto, Markku (toim.), Englantilaiset aaveet. Porvoo, Helsinki & Juva: WSOY, 1994.

Sadelehto, Markku (toim.), Paha vieras. Porvoo, Helsinki & Juva: WSOY, 1996.

Sadelehto, Markku (toim.), Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia. Helsinki: Jalava, 2015.

Thomas, Tig (toim.), Vampyyrit ja hahmonvaihtajat. Helsinki: Kirjalito, 2012.