Lektio: Alkoholin monet merkitykset 1600-luvun Suomessa

Filosofian maisteri Jenni Lareksen historian alaan kuuluva väitöskirja Alkoholinkäytön sosiaaliset merkitykset 1600-luvun länsisuomalaisessa maaseutuyhteisössä tarkastettiin julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa lauantaina 3.10.2020 klo 12. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Anu Lahtinen Helsingin yliopistosta. Kustoksena toimi professori Raisa Toivo Yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.

Väitöskirja on vapaasti luettavissa osoitteessa
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1629-7

Lektio

Historiantutkimuksen tarkoitus on ymmärtää menneisyyttä. Tunnetun sanonnan mukaan menneisyys on vieras maailma. Jos lähestymme menneisyyttä pelkästään oman aikamme arvoista, tiedoista ja lähtökohdista käsin, sitä on mahdotonta ymmärtää.

Menneisyyden ihmisen toiminta näyttäytyy käsittämättömänä, jos emme ymmärrä toiminnan takana olevaa tarkoitusta ja merkitystä: mitä teolla tai sanoilla halutaan viestiä tai saada aikaan? Tulkintaan toiminnan merkityksestä vaikuttaa myös tulkitsijan käsitys ihmisyydestä ja siitä, mikä ihmistä lopulta motivoi.

Alkoholihistoriaa on vuosikymmenten ajan tutkittu kontrollin, rikollisuuden ja epäjärjestyksen kautta. Vastakkain ovat olleet yksilö, joka haluaa juoda, ja viranomainen, joka pyrkii rajoittamaan juomista. Norbert Eliaksen tunnetuksi tekemän sivilisoitumisteorian mukaan ihmiskunta kehittyi keskiajan tai esimodernin lapsenomaisesta, impulsiivisesta ja tunteellisesta ihmisestä rationaaliseksi, itsehillintään kykeneväksi uuden ajan moderniksi ihmiseksi.

Frans van Mierisin verstaalta v. 1656: Talonpoikia majatalossa

1960-luvulta eteenpäin tämä sivilisoitumisteoria sai paljon kritiikkiä historiantutkimukseenkin vaikuttaneen kielellisen käänteen myötä. Nykyään Eliaksen ajatuksia pidetään oman aikansa tuotteina. Antropologi Mary Douglas osoitti, kuinka hedelmätön jako esimoderniin ja moderniin ihmistyyppiin oli, ja korosti, millaisia yhteneviä prosesseja teknologiselta osaamiseltaan erilaisissa kulttuureissa oli. Samat ilmiöt, arvot ja käytöstavat saattoivat olla läsnä niin eristyksessä asuvien alkuperäiskansojen kulttuurissa kuin modernin länsimaisen kaupungin sykkeessä.

Douglas tutki myös erilaisia alkoholikulttuureja ja päätyi toteamaan, ettei alkoholin määrä tai laatu yksin kykene selittämään juomakulttuurien erilaisuutta. Paljon kuvaavampaa, mielenkiintoisempaa ja omasta mielestänikin tärkeämpää on se, miten, keiden kanssa ja miksi alkoholia käytetään. Nämä kysymykset herättivät oman kiinnostukseni, kun aloittelin kandidaatintutkielmaa vuonna 2007. Orastava kiinnostus sai tukea aiemmasta tutkimuksesta niin Suomessa kuin kansainvälisesti, ja näiden kysymysten tarkastelu kantoi lopulta pro graduun ja väitöskirjaan asti, ja toivottavasti vielä sen yli.

Tutkin väitöskirjassani alkoholinkäytön sosiaalisia merkityksiä 1600-luvun länsisuomalaisessa maaseutuyhteisössä. Epäjärjestyksen ja rikollisuuden sijaan olen pyrkinyt nostamaan esiin uuden ajan alun alkoholinkäytöstä vähemmälle huomiolle jääneitä teemoja: arkea ja juhlaa, päihtymyksen sosiaalista rakentumista sekä yhteisöllisyyttä. Monet näiden teemojen kautta avautuvat sosiaaliset merkitykset ovat edelleen läsnä nykyajan juomakulttuureissa. Alkoholijuomat liittyvät nykyisissäkin mielikuvissa rajatiloihin, taitekohtiin ja arjesta poikkeaviin hetkiin. Päihtymyksen sosiaaliset merkitykset kontrollista ja sen menettämisestä sekä sopivista ja sopimattomista juomatavoista ovat edelleen jatkuvan keskustelun aiheena. Alkoholi on ensisijaisesti yhteisöllinen päihde, jota käytetään pääosin toisten kanssa ja yhteisön valvonnan alla.

Alkoholille annetaan monia erilaisia, samanaikaisia ja jopa ristiriitaisia merkityksiä ajasta ja kulttuurista toiseen. Nämä merkitykset muodostuvat ja ne opitaan sosiaalisessa kanssakäymisessä, mikä myös mahdollistaa merkitysten muuttumisen ja uudelleentulkinnan. Alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät tavat ovat harvoin yksiselitteisesti positiivisia tai negatiivisia, vaan niiden merkitys riippuu tulkitsijasta ja kontekstista. Toisten mielestä iloinen seurue voi olla toisille metelöivä juopporetkue, eikä alkoholin siivittämä hauskanpito ole aina kaikista osallistujista hauskaa.

Päädyin tutkimaan näitä teemoja 1600-luvun länsisuomalaisen aineiston avulla osittain aikakauden alkoholikulttuurin vierauden tähden. Aikaisemmassa tutkimuksessa 1600-lukua on pidetty hillittömän alkoholinkäytön vuosisatana. Viljo Hytösen sanoin “ajan henki oli raaka ja väkivaltainen. Sen juomatavat olivat sen mukaiset.” Länsisuomalaisista eli pääasiassa alasatakuntalaisista oikeuden pöytäkirjoista löytyikin tappeluita, onnettomuuksia, varkauksia ja aviorikoksia, joissa alkoholilla oli ollut osuutta asiaan. Kuva runsaasta juomisesta ja siitä seuraavasta väkivallasta ei silti tuntunut pitävän suoraan paikkaansa. Yllätyin kovasti kun niin sanotuissa kännitappeluissa väkivalta eskaloitui hitaasti, muu juomaseurue pyrki sovittelemaan kiistoja, ja kiivastumiselle oli usein löydettävissä syy solvauksista, ilkeistä sanoista ja vanhoista kiistoista. Niin sanottuja nakkikioskitappeluita, joissa väkivaltaa käytetään spontaanisti ja tuntemattomien ihmisten välillä, ei aineistossani juuri ole.

1600-luvulla alkoholijuomat olivat läsnä lähes jatkuvasti. Alkoholia käytettiin niin lääkkeenä, elintarvikkeena kuin seurustelujuomanakin. Se oli samaan aikaan sekä arkinen välttämättömyys että juhlatunnelman tekijä, vaikka näissä tilanteissa alkoholijuoman laatu ja määrä poikkesivat toisistaan. On mahdotonta verrata erilaisia juhlia tai illanviettoja niihin, joissa ei juotu, sillä raitis juhla oli 1600-luvun ihmiselle tuntematon konsepti. Kirkko pyrki vuosisadan kuluessa tekemään pyhäpäivistä alkoholivapaan juhlan, jolloin yhteisöllistä juomista harjoitettiin vasta kirkonmenojen jälkeen, monesti papin tai lukkarin ylläpitämässä kievarissa.

Matti Peltosen mukaan suomalainen alkoholikeskustelu jämähtää aina päihtymykseen. Suomalaisessa alkoholihistorian tutkimuksessakin päihtymys on aina otettu itsestäänselvyytenä. Sitä on pidetty ja pidetään edelleen suurimpana syynä alkoholinkäytölle, ja suomalaisesta juomakulttuurista puhutaan yleisesti humalahakuisena. Tällainen suoraviivainen ja mekaaninen päihtymyskäsitys jättää kuitenkin huomiotta sekä päihtymyksen rakentumisen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa että juomisen muut merkitykset. Päihtymystä on myös eriasteista ja eri tilanteisiin sopivaa. Vaikka alkoholi vaikuttaa ihmiskehoon kemiallisesti tietyllä tavalla, päihtymykselle annetut sosiaaliset merkitykset ja hyväksyttävä päihtynyt käytös vaihtelevat ajasta ja kulttuurista toiseen. 1600-luvun ihminen ei päihtynyt jokapäiväisestä oluestaan tai lääkkeeksi nautituista viinaryypyistä, vaan humalainen käytös oli sallittua vain tietyissä vapaa-ajan, poikkeustilan ja juhlan konteksteissa.

Myös päihtymyksen kuvauksiin on suhtauduttava lähdekritiikin keinoin: kuka tulkitsee päihtymystä ja miksi. Syytös epäsopivista juomatavoista on vallankäytön ja kontrollin väline, ja päihtymys toimi myös oikeudellisena strategiana. Humalalla pystyi selittämään muistamattomuuttaan, äkkipikaisuuttaan tai poikkeavaa toimintaansa. Toisin kuin joskus on väitetty, päihtymys ei 1600-luvulla toiminut rikoksen lieventäjänä tai vastuun vähentäjänä, vaan ennen kaikkea selittävänä tekijänä. Rangaistuksensa joutui kärsimään samalla tavalla riippumatta siitä, oliko teko tehty alkoholin vaikutuksen alaisena vai ei.

Nostan väitöskirjassani esille niitä teemoja, jotka alkoholinkäyttäjien keskuudessa olivat normaaleja ja tavallisia, vaikka tulkinta on tehtävä poikkeustilanteiden avulla. Käräjille päätyneet tapaukset edustavat harvinaisia alkoholinkäyttötilanteita, mutta niiden kautta on mahdollista päästä käsiksi tavalliseen ja yleiseen. Hyvin harvoja tilanteita lukuun ottamatta juomapenkkiin ei ole istuttu väkivaltainen konflikti tai onnettomuus mielessä. Tällöin rikosepäilyn ympärillä oleva konteksti kertoo myös niistä juomistilanteista, joissa ei tapahtunut mitään erikoista. Yllättävää kyllä, myös silloin, kun alkoholinkäyttö oli johtanut rikosepäilyyn, yhdessä juomiselle voitiin antaa yhteisöllisyyden ja ystävyyden merkityksiä. Yhteisöllisyyden haastaminen juomapenkissä kertoo käänteisesti myös yhdessä juomisen ja yhteisön muodostamisen tärkeydestä.

1600-luvun alkoholikulttuurissa on monia nykyihmisellekin tuttuja piirteitä. Alkoholijuomilla piirretään rajaa työn ja vapaa-ajan välille edelleen: työpäivän jälkeen osa rentoutuu alkoholin avulla, perjantai-iltana on sallitumpaa käyttää alkoholia eri tavalla kuin muina viikonpäivinä, ja sosiaaliseen mediaan laitettu kuva kuohuviinilasista tai oluttuopista kertoo vapaaillan tai loman alkamisesta. Samaan tapaan 1600-luvulla ohjeistettiin rentoutumaan raskaan työn jälkeen oluenjuonnin ja kevyen päihtymyksen avulla.

Yhteisöllisyys on edelleen yksi tärkeimmistä syistä alkoholinkäytölle. Se ei ole ainoastaan positiivinen merkitys, vaan yhteisöllisyys sisältää aina myös rajanvedon meihin ja muihin. Suurin osa alkoholiin liittyvästä väkivallasta liittyy 1600-luvulla juuri tähän yhteisöllisyyden haastamiseen. Yhteisöllisyys selittää myös, miksi alkoholia haitallisesti käyttävästä ryhmästä on vaikea päästä pois: ainakin on joku yhteisö, mihin kuulua. Nykyään alkoholin ympärille on syntynyt myös uudenlaista, modernin teknologian mahdollistamaa yhteisöllisyyttä: virtuaalitastingeja sekä juomien arviointiin keskittyviä applikaatioita, joissa voi helposti näyttää virtuaaliselle yhteisölleen, mitä juomia on maistellut.

Alkoholin sosiaaliset merkitykset voivat myös siirtyä toisille juomille, myös alkoholittomille. 1600- ja 1700-luvuilla on nähtävissä oluen arki- ja lääkemerkitysten siirtymistä paloviinalle, ja seuraavalla vuosisadalla näitä alettiin korvata kahvilla ja teellä, joista ensimmäisestä tulikin suomalaisten suosikkijuoma. Kahvista tuli arkinen seurustelujuoma, aamun käynnistäjä ja työpäivän rytmittäjä. Siinä missä 1600-luvulla mentiin jumalanpalveluksen jälkeen oluelle, nykyiset seurakunnat tarjoavat jäsenilleen kahvia ja pullaa. Suhtautuminen arkiseen alkoholinkäyttöön ja alkoholin terveellisyyteen ovatkin suurimmat erot, mitä 1600-luvun ja nykypäivän alkoholikulttuurissa on havaittavissa. Alkoholinkäyttö ei enää myöskään kuulu kirkkoon tai ristiäisiin, eikä se ole hautajaisissakaan välttämättä sopivaa. Oikeudenkäyttö ei ole enää yhteisöllistä, joten juominen on jäänyt pois nykyisistä oikeustaloista, vaikka kahvia ja lounasta niissä saatetaankin tarjota.

Tänä poikkeusaikana alkoholinkäytön sosiaaliset merkitykset ovat tulleet entistä konkreettisemmiksi. Julkisuudessa on kannettu huolta siitä, kuinka juominen siirtyy kodin piiriin, pois yhteisön kontrollin ulottuvilta. Puoli vuotta jatkuneessa poikkeustilanteessa juomisen ajatellaan houkuttavan entistä enemmän, sillä alkoholin ajatellaan edelleen liittyvän tavallisuudesta poikkeavaan aikaan. Moni on myös kaivannut alkoholiin liittyvää sosiaalisuutta: baareissa istumista, tanssimista ja ystävien tapaamista.

Nyt, kun epidemia on taas kiihtymisvaiheessa, anniskelupaikkojen sulkeminen herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Eri puolet korostavat niin päihtymyksen aikaansaamaa kontrollin menetystä ja tästä seuraavaa tartuntariskiä, kun taas toinen puoli vetoaa taloudellisiin seikkoihin ja nykyään niin harvinaisten sosiaalisten kohtaamisten mahdollistamiseen turvallisella tavalla.

Alkoholikulttuurin tutkimisessa ei ole kyse alkoholista vaan ihmisestä. Alkoholin tarjoama tarkasteluaukko auttaa ymmärtämään paremmin sekä menneisyyden ihmistä että meitä. Alkoholijuomat, niiden käyttö ja niistä puhuminen ovat välineitä sen ymmärtämiseksi, mistä ihmisyydessä on lopulta kyse. Kuten väitöskirjassani esitän, nämä merkitykset muuttuvat ajassa ja paikassa, ja alkoholille annetut merkitykset voivat korvautua toisilla juomilla tai muilla aineilla. Kiinnostavaa on kuitenkin se, mikä säilyy samana. Alkoholikulttuuri ja sen historian tutkiminen nostaa esille ihmissuhteiden ja ystävyyden merkityksen yhteisön toiminnassa.