Koronarajoitteet estivät ja siirsivät kertaalleen konferenssin järjestämisen, mikä ei kuitenkaan nyt näkynyt esimerkiksi osallistujien määrässä. Näihin vaikeuksiin peilaten tuntui erittäin hienolta olla osa tapahtumaa. Kuten yliopistotutkija ja Triviumin johtaja Sari Katajala-Peltomaa ja yliopistonlehtori Ville Vuolanto totesivat avajaispuheissaan, on Passages-konferenssi saavuttanut kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana vakiintuneen aseman kansainvälisenä ja tutkijoita yhteen kokoavana tapahtumana. Konferenssi juhli siis tavallaan vicennalia-vuosijuhlaansa. Konferensseissa on ollut perinteisesti myös monipuolinen iltaohjelma. Kaupunkikierroksen johtajana toimi tänä vuonna yliopistonlehtori Tanja Vahtikari.
Alun perin vuonna 2003 yliopistonlehtori Katariina Mustakallion ja professori Christian Krötzlin yhteistyönä organisoiman tapahtuman keskiössä oli jo tuolloin syventää antiikin ja keskiajan tutkimuksen välisistä vuoropuhelua ja tarkastella tutkimusaiheita longue durée –perspektiivistä. Ilahduttavasti pääsimme nytkin kuulemaan esitelmiä, joiden aikaraamit vaihtelivat roomalaisen tasavallan ajalta myöhäiskeskiajan maailmaan. Tässä kirjoituksessa nostan esiin paitsi kolmen pääpuhujan luentojen antia, myös muutamia muita kiinnostavia puhujia ja heidän teemojaan. Sanomattakin on selvää, että jokainen esitelmä lunasti paikkansa ohjelmassa ja herätti ansaittua keskustelua ja kommentointia.
Keskiviikon avauspuheessa professori Carlos Machado St. Andrewsin yliopistosta esitelmöi urbaanin tilan haltuunotosta myöhäisantiikin Roomassa. Rooman julkinen tila korosti pääsääntöisesti aina kulloisenkin keisarin valtaa ja hallintoa. Myöhäisantiikin Rooman kaupunkitilaa hallitsivat seremoniakadut ja -reitit, joita suhteellisen harvoin kaupungissa pistäytyvä hallitsija käytti tullessaan juhlavassa kulkueessa kaupunkiinsa. Kuitenkin myös eri ryhmät ja yksittäiset henkilöt muokkasivat omalta osaltaan kaupungin julkista tilaa. Vaikka lainsäädäntöön kirjattiin epämääräisten ja tilapäisten kojujen ja majojen rakennuskielto, muu lähdeaineisto kertoo meille toisenlaisesta käytännöstä. Oikeuslähteistä poiketen epigrafinen materiaali kertoo kaupunkilaisten – yksilöiden, sukujen ja yhteisöjen – käytännön toiminnasta ja siitä, miten heidän onnistui saada näkyvyyttä itselleen keisarin hallitsemassa kaupunkitilassa.
Yksilön kokemus ja yhteys urbaaniin tilaan olivat myös Jyrki Nissin (Tampereen yliopisto) esitelmän ytimessä. Keskiaikainen kuolema ja kuolinvuoteen äärellä tapahtunut toiminta toi läheiset ja yhteisön yhteen, ja itse tila sai tärkeitä ja yllättäviäkin merkityksiä. Kuolinvuoteen tapahtumat jakautuivat eri vaiheisiin viimeisestä sakramentista pyhimysten avuksi pyytämiseen tai rukoiluun. Nämä tapahtumat etäännyttivät joskus itse kuolevan ja vaikkapa hänen puolestaan rukoilevat toisistaan. Tila menetti merkityksensä siinä mielessä, että kuoleman prosessiin erikoistuneet auttajat saattoivat välittää etäältä apuaan tai esimerkiksi reliikkien voima saatettiin valjastaa etäämmältäkin kuolevan avuksi.
Torstain keynote-puhuja professori Daniel Lord Smail Harvardin yliopistosta tuo tutkimuksessaan yhteen tilat, tavarat ja toiminnan. Hän luennoi tilan merkityksestä ja omaisuuden inventoinnista henkilön kuoleman jälkeisessä prosessissa. Omaisuuden luetteloinnin oli tarkoitus turvata lesken ja jälkeläisten asema. Tavaraluettelot ja listat kertovat yksityiskohtaisisesti, millaiset puitteet tila ja rakennukset antoivat ja millainen työpanos tavaroiden nimeämiseen ja luokitteluun kului. Inventointi aloitettiin ulkotiloista ja se eteni asuinhuoneiden pienimpiinkin yksityiskohtiin. Tutkimusaineisto antaa käsityksen myös luetteloijan kokemuksesta hänen tehdessään työtään. Yhtälailla aineisto antaa jännittävästi viitteitä mahdollisesta jälkipyykistä ja riidoista epäonnistuneen luetteloinnin tai luetteloijan epärehellisyyden vuoksi.
Shane Björnlie (Claremont McKenna College) esitelmä käsitteli tilan, maiseman ja estetiikan merkitystä antiikin Roomassa ja eritoten Plinius nuoremman (1.vss. loppu jaa.) maaseutuhuviloiden suhdetta ympäristöönsä. Antiikin roomalaisten tarve päästä meren rannalle, pois kaupunkien ahtaudesta ja lähelle luonnon rauhaa kertoo paitsi yläluokan elämäntavasta myös ihmisen luontosuhteesta. Toisaalta luonto ja maisema oli mukautettu ihmisen tarpeisiin ja hänen mukavuuksistaan huolehdittiin. Roomalaisen eliitin edustaja saattoi keskittyä vapaa-aikaansa ja oppineeseen joutenoloon, joka sisälsi monipuolisesti kirjallisia ja kulttuurisia harrastuksia.
Luonnon tarjoaman kontekstin sijaan kaupunkitilassa tapahtuva toiminta ja käytännöt olivat esillä Veronika Novákin (Eötvös Loránd University, Budapest) esitelmässä. Kokoontuminen eri paikkoihin myöhäiskeskiajan Pariisissa, kuten kirkkoihin, aukioille tai kaduille, vaikutti siihen, miten yksilöt ja eri yhteiskuntaryhmät pääsivät osallisiksi yhteisössä jaetusta tiedonvälityksestä ja epävirallisesta sosiaalisesta kommunikaatiosta. Eri vuorokaudenajat, viikonpäivät ja arjen ja pyhän vaihtelut vaikuttivat siihen, ketkä kulloinkin ottivat urbaanin tilan haltuunsa.
Keisarin rakennelmat hallitsivat paitsi kaupungin tilaa myös sen asukkaiden arkea ja kokemusta. ”Sain hallintaani tiilisen kaupungin, mutta jätän teille marmorisen Rooman”, kertoo historioitsija Suetonius keisari Augustuksen sanoneen. Hän viittasi tällä paitsi kaupunkitilan ja sen turvallisuuden ja estetiikan kohentumiseen mutta myös Rooman tasavallan ajan lopun sisällissodan raunioittavan vaikutusten korjaamiseen. Konferenssin kolmas keynote-puhuja professori Diana Spencer Birminghamin yliopistosta tarkasteli luentonsa aikana Augustuksen kaupunkiin hankkimia kultakoristeisia monumentteja. Vaikka kaupunkilainen ei olisi voinutkaan näköyhteydellä tavoittaa vaikkapa suhteellisen kaukana keskustasta sijainneen Mars-kentän aurinkokelloa, hän muisti ja tiesi sen olevan siellä ja palvelevan kaupunkilaisia. Kello näytti uutta aikaa – Augustuksen luoman valtakunnan kultaista rauhan aikaa. Kullan loiste himmeni ajan saatossa ja lika tai patina tummensivat säihkeen. Historioitsijaa kiinnostaa, mikä asukkaiden kokemus monumentaalisessa ja koristellussa kaupunkitilassa mahtoi näistä ajan tuomista muutoksista huolimatta olla. Professori Spencerin esitelmä käsittelikin spatial turn– tematiikan ohella myös aistimellista ja tunne-elämyksiin liittyvää tutkimussuuntaa (sensory turn), joka on myös ottanut paikkansa tutkimuksellisena lähtökohtana historiatieteessä.
Loppupaneelin keskustelussa tuli esille jälleen kerran konferenssin konseptin – passages – toimivuus ja tarpeellisuus. Antiikin, keskiajan ja uuden ajan alun tutkijat tarvitsevat tällaisen foorumin, jossa kokoontua yhteen ja vaihtaa ajatuksia. Loppukeskustelu käsitteli päivien antia, ja perinteisesti sivuttiin myös tulevien konferenssien aiheita ja tapahtuman kehittämistä edelleen. Teemme työtä, joka on usein yksilöllistä ja yksinäistä. Työmme vaatii aikaa, kypsyttelyä ja epävarmuuden sietämistä. Siksi tällaiset kokoontumiset, joissa tutkijat varttuneista aloitteleviin pääsevät vaihtamaan ajatuksiaan ja ideoitaan, kommentoimaan ja kannustamaan ovat aina yhtä elähdyttäviä ja tärkeitä.
Outi Sihvonen
FT, Tampereen yliopisto