Marja-Leena Hännisen tuore ja ansiokas teos Naisia vallan kulisseissa. Antiikin Rooman ensimmäisen keisaridynastian naiset. (2024) tarkastelee keisarillisten naisten toimintaa mitä moninaisimmissa rooleissa ja tehtävissä. Hänninen keskittyy ensimmäiseen keisaridynastiaan eli Julius-Claudiusten sukuun, jolloin käytäntöjä luotiin ja keisariuden legitimiteettiä lujitettiin kaikin keinoin. Perheen naisilla oli oma merkittävä tehtävänsä tässä prosessissa ja Julius-Claudiusten suvun naisten esimerkkiä kopioitiin seuraaville keisarisuvuille. Kun Severusten dynastia otti valtaistuimen haltuunsa yli 200 vuotta Julius-Claudiuksia myöhemmin, suvun naiset yltivät ainakin yhtä näkyvään asemaan. Eritoten Severusten suvun kantaäiti keisarinna Julia Domna (170–217 jaa.) oli avainasemassa sekä puolisonsa Septimius Severuksen (146–211 jaa.) hallinnossa että myöhemmin hänen poikansa Caracallan (186/88 ? –217 jaa.) kaudella. Julia Domna myös sai aikalaishistorioitsija Dion Kassioksen (n. 165–235 jaa.) historiateoksessa enemmän tilaa kuin yksikään toinen keisarinna, ja hänestä luodun hahmon kautta voidaan tarkastella naisten asemaa vallan ytimessä ja heidän mahdollisuuksiaan käyttää valtaa.
Modernit ja antiikin kulttuurin käsitykset etnisyydestä poikkeavat toisistaan. Kysymys etnisestä taustasta on hankala jo senkin takia, etteivät roomalaiset näytä käyttäneen rotuun tai etnisyyteen viittaavia termejä. Niinpä moderneja, nykytiedon mukaan kumottuja teorioita rodusta tai ylipäänsä pohdintoja etnisyydestä ei voi siirtää sellaisenaan käsittelemään antiikin roomalaista yhteiskuntaa. Kuten asiaa tutkinut Erich Gruen (2020) painottaa, roomalaisilla ei ollut nykyisen kaltaisia (virheellisiä) käsityksiä ulkonäöstä, ominaisuuksista ja etnisestä alkuperästä. Käsitykset etnisyydestä häilyivät riippuen asiayhteydestä ja paljon tärkeämpi lähtökohta roomalaisille oli selvittää henkilön suvun ja perheen alkuperä ja asema. Niinpä mitä kunniakkaamman ja pidemmän esi-isien ja -äitien linjan roomalainen saattoi esittää, sitä korkeampi hänen oma asemansa oli ja sitä tarkemmin hänen piti tuota asemaa puolustaa. Kuitenkin roomalaiset kirjailijat luettelivat ja arvioivat eri kansojen ominaisuuksia ja hyveitä ja omasivat ennakkokäsityksiä eri kansoista. Kyse oli pohjimmiltaan erottautumisesta ja roomalaisen identiteetin pohdinnasta. Esimerkiksi karthagolaisten sanottiin olevan pettureita johtuen Rooman ja Karthagon pitkästä ja verisestä menneisyydestä. Julia Domnan edustama Syyria taas lukeutui itämaihin, orientiin, johon roomalaisilla oli ambivalentti suhde. Toisaalta idän kansat nähtiin kurinalaiseen sotilaselämään kykenemättöminä ja feminiiniseen pehmeyteen taipuvaisina. Keisarinnan syyrialaisuus yhdistyy negatiivisiin ominaisuuksiin, kun Dion Kassios mainitsee peräti kahdesti, miten keisari Caracalla peri äitinsä syyrialaisen viekkauden.
Keisarin jälkimaine etenkin Kassioksen edustamien senaattorien keskuudessa oli erittäin huono, mikä selittää osaltaan negatiivista kuvausta. Negatiivisten piirteiden ohella roomalaiset toisaalta arvostivat idän kulttuureja. Heitä kiehtoivat idän rikkaudet, kauppatavarat ja ylellisyys, joista he tahtoivat osallisiksi. Kauppa ja kauppareitit yhdistyvätkin lähdeaineistossa syyrialaisiin, jotka perustivat tukikohtiaan kauas kotiseudultaan, kuten Lugdunumiin (Lyoniin) tai Tonavan seudulle Daakiaan. Julia Domnan kotikaupunki Emesa sijaitsi suotuisasti kaupan tärkeänä solmukohtana ja itäisenä naapurinaan sillä oli vauras Palmyra.
Kaupankäynti ei kuitenkaan tiettävästi ollut keisarinnan suvun taloudellisen menestyksen taustalla tai syynä siihen, että suku lukeutui Emesan ylhäisimpiin. Perheen sosiaalisen ja taloudellisen mahtiaseman selitti polveutuminen paikallisesta kuninkaallisesta suvusta. Emesan kuningashuoneen valtakausi päättyi lopullisesti roomalaisten ottaessa alueen haltuunsa viimeistään toisen vuosisadan alussa. Ylhäistä asemaa lujitti merkittävästi perheen pitkäaikainen johtoasema paikallisessa auringon kultissa (El-Gabalin kultti). On arveltu, että kultin papeille virtasi lahjoituksia ja erilaisia tuloja. Kun sama suku pääsi keräämään kultin tuloja vuodesta toiseen, omaisuus kasvoi ja tuotti yhä suurempaa pääomaa.
Keisarinnan nimi, Domna, liittyi myös auringon kulttiin. Harvinainen nimi on herättänyt jo aikalaisissa sekaannusta ja tulkintoja, ja muutamassa piirtokirjoitus-monumentissa nimi on muotoa Domina, joka merkitsee latinaksi vaimoa tai valtiatarta. Nimi kuitenkin juontuu arabian sanasta dimna joka merkitsee mustaa, selittää asiaa tutkinut Barbara Levick (2007). Nimen arvellaan viitanneen mustaan kiveen, joka oli auringon kultin pyhä esine. Severus-dynastian keisarien nimet ovat niin ikään sidoksissa Julia Domnan sukuun. Kuten Riccardo Bertolazzi (2017) huomauttaa, keisarinnan suvun vaikutus ja sen dynastiset traditiot tulevat erityisellä tavalla esiin perillisten nimeämiskonventioissa. Kun keisaripari sai esikoislapsensa, hänet nimettiin äidin sukutradition mukaan Bassinukseksi ja vasta toisena syntynyt poika sai Severus-suvulle tyypillisen nimen (eli Septimius Geta). Sama toistuu Julia Domnan sisaren ja tämän tytärten ja näiden lasten nimeämisessä. Esikoisten nimet ovat peräisin äidin suvusta, ei isän, mikä olisi tavanomaisempaa. Nostan esiin myös sen mahdollisuuden, että side auringon kultin pappeuteen vaikutti esikoispoikien nimeämiseen. Ylipappeus nimittäin periytyi perheen miespuolisille jälkeläisille, jolloin keisarinnan isän (Julius Bassianus) jälkeen hänen lapsenlapsensa Bassianus, eli keisari Caracalla, oli hänen potentiaalinen seuraajansa. Pappisviran perijän tuli edustaa nimeään myöten vanhaa sukudynastiaa.
Julia Domnan suku siis oli hyvin korkea-arvoinen, paikallisen kulttielämän johdossa ja taloudellisesti menestyksekäs. Dion Kassios viittaa keisarinnan alkuperään vielä kertoessaan tämän kuolemasta. Tässä eräänlaisessa Julia Domnan luonnetta ja elämää arvioivassa muistokirjoituksessa Kassios käyttää sanoja ἐκ δημοτικοῦ γένους (ek dēmotikou genous), minkä voi kääntää tarkoittavan kansasta tai tietystä kaupungista lähtöisin olevaa. Englannin kielen käännöksissä ja tutkimuskirjallisuudessa yleinen käännös on ’sprung from the people’ (Earnest Cary, Loeb Classical Library). Tämä käännös taas tuo helposti mieleen käsityksen tavallisesta kansasta tai rahvaasta. Siten onkin mielenkiintoista pohtia, miten tavallista kansaa Kassios oikeastaan tarkoitti vai viittaako hän juuri Emesasta kotoisin olevaan henkilöön. Kassios tarkasteli tapahtumia ja keisariperhettä tukevasti senaattorin asemastaan käsin. Hänen oma isänsä oli senaattori ja tiettävästi myös vuoden 185 jaa. consul suffectus. Kenties Kassios pyrki myös tuomaan esille sen, ettei Julia Domnan suku – olkoonkin korkea-arvoinen – kuulunut senaattorien kanssa samaan kategoriaan.
Julia Domnan henkilöhahmoon liitetään myös muinaisia ja legendaarisia naishallitsijoita. Dion Kassios kuvailee kuinka keisarinna halusi olla kuin Babylonian entiset kuningattaret Semiramis tai Nitoqris.
Muinaiset kuningattaret eivät valikoituneet sattumalta. Eräs perustelu, jonka Kassios antaa lukijalleen, on se, että niin Julia Domna kuin Semiramis ja Nitoqris olivat kaikki samoilta seuduilta kotoisin. Molemmilta löytyy myös muita yhtymäkohtia keisarinnan elämään. Semiramiin kuvaillaan olleen erittäin kunnianhimoinen ja älykäs nainen, joka Julia Domnan tapaan oli näkyvässä asemassa miehensä hallinnossa ja matkusteli tämän kanssa laajasti. Niin Semiramis kuin Nitoqris hallitsivat miestensä kuoleman jälkeen poikiensa sijaishallitsijoina tai näiden rinnalla. Kassios arvelee, että Julia Domna halusi nimenomaan olla yksinään vallassa miehensä ja poikansa kuoleman jälkeen – Semiramiin ja Nitoqriksen tapaan. Kunnianhimo ja halu vallankäyttöön yhdisti sittemmin myös legendaarisia vivahteita elämäkertaansa saaneet kuningattaret Julia Domnaan. Toisaalta Kassios kuvaa Julia Domnan erittäin kyvykkääksi toimimaan neuvonantajana etenkin tuhlaavaisen poikansa Caracallan hallinnossa. Lisäksi hän mainitsee, miten sivistynyt ja harkitsevainen filosofiaa ja kulttuuria harrastanut keisarinna oli. Kassioksen teosta analysoinut Riccardo Betrolazzi huomauttaa, että keisari Marcus Aureliusta (161–180 jaa.) ja Julia Domnaa käsittelevät kuvaukset sisältävät monia samoja elämänkohtaloita ja ominaisuuksia. Kumpikin oli tunnettu filosofisesta harrastuksestaan, he kohtasivat monia vastoinkäymisiä henkilökohtaisessa elämässään ja kummankin perillinen osoittautui täysin päinvastaiseksi kuin mihin hyvä koulutus ja kasvatus olivat tähdänneet.
On mielenkiintoista huomata, ettei Kassios vertaa Julia Domnaa teoistaan ja vaikutusvallastaan kuuluisaan Egyptin viimeiseen kuningattareen Kleopatraan, joka taisteli sisällissodassa tulevaa keisari Augustusta vastaan. Kuten Marja-Leena Hänninen tuo esille, Kleopatra edusti roomalaisille paheellista itämaista hallitsijatarta, joka saattoi mahtavatkin miehet valtansa alle ja uhkasi Rooman valtion yhtenäisyyttä. Kleopatran hahmo oli voimakas vastakohta keisari Augustuksen perheen naisille, vaimo Livialle ja sisar Octavialle. Heidän katsottiin ilmentävän tyylillään ja toiminnallaan hyveellistä roomalaista matroonaa. Kleopatran rinnastaminen syyrialaisen Julia Domnan kanssa olisi voinut olla mahdollinen kirjallinen tehokeino. Molempia yhdisti toimiminen vallan ytimessä ja näkyvä rooli poliittisessa eliitissä. Aikalaishistorioitsijat kertovat molempien naisten päätyneen samaan ratkaisuun elämässään: niin Kleopatra kuin Julia Domna valitsivat mieluummin kuoleman kuin elämän muiden ehdoilla ja vallasta syrjäytettynä. Mahdollisesti Kleopatran muisto oli kuitenkin jo 200-luvulle tultaessa himmentynyt eikä hän herättänyt enää voimakkaita assosiaatioita kuin ensimmäisellä vuosisadalla. Toisaalta Kleopatra ei ollut lainkaan samalta seudulta kotoisin kuin Julia Domna eikä hän jakanut samaa uskonnollista taustaa. Babylonian Semiramis ja Nitoqris sopivat Kassioksen tarkoitukseen paremmin kuin Egyptin Ptolemaios-suvun kuningatar, jonka sukujuuret olivat kaiken lisäksi makedonialaiset.
Keisarinna Julia Domnan etnistä taustaa ja suvun asemaa tarkastelemalla aikalaiset saattoivat pohtia roomalaista identiteettiä. Dion Kassioksen kohdalla hän kenties peilasi omaa senaattorisukunsa asemaa ja alkuperää suhteessa lähietäisyydeltä tarkkailemaansa keisariperheeseen. Keisarinnan juuret maineeltaan loistokkaassa ja mutta myös epäilyttävässä idässä näyttävät kiinnostaneen ja myös mietityttäneen aikalaisia. Hän saikin vertailukohdakseen Babylonian legendaariset kuningattaret, jotka todennäköisesti olivat tuttuja hahmoja lukija- ja kuulijakunnalle ja mahdollisesti lisäsivät mielikuvia voimakastahtoisesta mutta kohtalon riepottelemasta hallitsijattaresta. Läheinen side auringon kulttiin ja polveutuminen paikallisesta kuningashuoneesta toivat keisarinnan sukutaustaan painoarvoa. Hänen monisärmäinen identiteettinsä kertoo 200-luvun monikulttuurisesta Roomasta, jossa kyvykkäät yksilöt ja vauraat dynastiat eivät enää olleet peräisin pääkaupungista tai vanhasta eliitistä.
Outi Sihvonen
FT, tutkija, Tampereen yliopisto
Kirjallisuutta:
Bertolazzi Riccardo, Julia Domna: Public Image and Private Influence of a Syrian Queen. Doctoral thesis, University of Calgary, 2017.
Erich S. Gruen, Ethnicity in the ancient world – did it matter? Berlin, Boston, De Gruyter, 2020.
Hänninen Marja-Leena, Naisia vallan kulisseissa. Antiikin Rooman ensimmäisen keisaridynastian naiset. Otava 2024.
Levick Barbara, Julia Domna, Syrian Empress. London, New York, Routledge 2007.