Maaliskuussa 2021 Kokemuksen historian huippuyksikkö järjesti kansainvälisen vuosikonferenssinsa teemalla Experience and agency: Critical interventions. Kuten konferenssin englanninkielisestä otsikosta voi päätellä, konferenssi lähti liikkeelle kriittisesti ja monin tavoin kyseenalaistaen toimijuuden käsitteen käyttötapoja ja jopa sen hyödyllisyyttä ylipäänsä. Lähtökohtia summasi erinomaisesti Mona Gleasonin lasten historian tutkimusta käsittelevä keynote puhe. Taustalla on parin viime vuosikymmenen historiografinen kehitys, jossa toimijuuden käsite on omaksuttu modernista sosiologiasta niin, että se tarkoittaa yksilöiden kykyä ja mahdollisuutta toimia itsenäisesti ja tehdä vapaita valintoja. Käsitteen soveltaminen historiaan on haastavaa – etenkin esimodernin historian ajanjaksoihin, jolloin yhteiskunta oli lähtökohtaisesti hierarkkinen ja valtasuhteet usein absoluuttisia, vapaa tahto oli monien ideologisten, sosiaalisten ja materiaalisten tekijöiden kahlitsema. Monet, varsinkin moderneja aikoja tutkineet sosiologit ovat kyseenalaistaneet, oliko yksilöitä tänä aikakautena edes olemassa. Käsiteongelmia lisäävät aikakauden ideaalit. Esimodernina aikana ihanne ei ollut yksilöllisyys tai itsemääräämisoikeus, vaan pikemminkin jonkin suuremmaksi mielletyn tahon – yhteisön, suvun, hallitsijan tai jumalan – tahtoon sulautuminen. Tällaisia ilmiöitä ja kulttuureja koskevassa tutkimuksessa toimijuuden käsitettä ei voi ottaa suoraan länsimaista nykyhetkeä tutkivalta sosiologilta.
HEX:n vuosikonferenssin Eletyn uskon paneelikeskustelussa Marjo-Riitta Antikainen, Sari Katajala-Peltomaa, Louise Nyholm Kallestrup, Piroska Nagy ja Reima Välimäki, sekä vetäjät Jenni Kuuuliala ja Raisa Maria Toivo miettivät toimijuuden käsitteen mahdollisuuksia uskonnon historian tutkimuksessa. Miten eletty usko -käsitteeseen sisäänkirjoitettuna kuuluva aktiivisuus ja valinta suhtautuvat jumalan kaikkivaltiuteen ja kosmologisten hierarkioiden absoluuttisuuteen? Paneelin keskusteluissa yleistä hyväksyntää sai ajatus toimijuudesta pikemmin kapasiteettina ja prosessina kuin tiukkana kategoriana tai ominaisuutena, joka yksilöllä joko on tai ei ole. Tätä tuki myös termin monikielinen pohdinta: toimijuus ei ole täysin synonyyminen agencyn kanssa, toisaalta ruotsin tai ranskan kielestä sanan yksiselitteinen ja yksikertainen käännös oikeastaan puuttuu.
Muutama viikko sitten pohdimme Triviumin blogissa, mitä eletyn uskon ja kokemuksen tutkiminen keskiajan ja uuden ajan alun uskon historiassa voisi tarkoittaa, miten sitä voisi tutkia ja kenen uskosta tai kokemuksesta silloin puhutaan. Kiinnitimme huomiota siihen, että sekä kokemus että eletty usko keskittyvät ihmisten tekemiseen ja siihen, miten he sekä luovat että ilmaisevat ajatuksiaan ja kokemuksiaan tekojensa kautta. Kokemus syntyy aktiivisesta kokemisesta, eletty usko saa ilmiasunsa elämisestä. Kokeminen ja eläminen ovat tekemistä ja toimintaa, jotka vaativat jonkun, joka tekee ja toimii: kokee ja elää.
Vanhempien aikojen elettyä uskoa tutkittaessa tulee huomata, että sisäisen ja henkilökohtaisen hengellisyyden sijasta lähteet usein kertovat kontrollista, rajoista ja hierarkioista. Missä määrin esimerkiksi kirkollisen hierarkian tuottamat oikeuslähteet: inkvisitio- tai kanonisaatioprosessit tai noitaoikeudenkäynnit tarjoavat mahdollisuuden tarkastella yksilöiden vapaita valintoja? Nämä lähteet pikemminkin kertovat ihmisistä toiminnan – valvonnan, käännytyksen, ja lohdutuksen – kohteina kuin toimijoina. Eikö heillä siis ollut toimijuutta? Kuitenkin valvonnan, käännytyksen ja lohdutuksen takana täytyy olla joku, jonka toimia valvotaan, joku joka saattaisi kääntyä tai joku joka suree ja pelkää. Toisin sanoen ihmisiä, jotka punnitsevat valintojaan, käyttävät tilanteen hyödykseen, vastustavat tai sopeutuvat – toimivat.
Kaikki tekeminen tai toimiminen ei kuitenkaan ole samanlaista toimijuutta. Löysä toimijuus-käsitteen käyttö ei siis voi olla vastaus eletyn uskon tutkimussuunnan esiin nostamiin kysymyksiin. Sen sijaan kokemus käsitteenä saattaa olla askel eteenpäin metodologiassa, vastaavasti eletty usko -tematiikka voi luoda sillan kollektiivisen kokemuksen ja kollektiivisen toimijuuden välille. Keskiajan ja uuden ajan alun uskon kokemuksia tutkiessa käy nimittäin selväksi, etteivät ihmiset luoneet kokemuksiaan yksin.
Kun esimerkiksi Kokemäellä 1647 kaksi henkeä alkoi saarnata 12-vuotiaan Liisa Sakariaantyttären kautta ja komentaa kartanon voutia menemään naimisiin vihkimättömän kumppaninsa kanssa, vouti ei ensin tiennyt, mitä hän oli kokemassa. Kartanon muu väki oli yhtä epävarmaa. He kyselivät hengiltä esimerkiksi pitäisikö kalaa varastanut piika piiskata – tavalla joka viittaa siihen, että he pitivät henkiä Liisan kepposena todennäköisemmin kuin aitoina yliluonnollisina ilmiöinä. Vouti puhui asiasta kirkkoherralle – joka yhtyi henkien voudille antamaan kehotukseen viedä naisystävänsä vihittäväksi – ja tuli kartanoon kuulustelemaan henkiä, jotka esittäytyivät Josefiksi ja Herran Enkeliksi. Henget esiintyivät vakuuttavasti ja sekä kirkkoherralle että muulle kartanonväelle. Vähitellen syntyi kuva siitä, että he kokivat jotain, missä enkelien läsnäolo oli ainakin mahdollista, ellei jopa todennäköistä. Vähitellen vakuuttuminen alkoi näkyä myös muun kartanon väen puheissa – ja henkien omassa entistä vaativaisemmassa käytöksessä. [1]
Kuva Raisa Toivo.
Tarina Kokemäen enkeleistä on erinomainen esimerkki siitä, että vaikka kokeminen on tekemistä, sitä ei tee yksilö yksin, vaan osana yhteisöään. Samoin hänen minuutensa – kuten enkelien moittimaksi joutuneen voudin yksilöllisyys – muodostuu suhteessa yhteisöön. Kokemus on aina yhteisöllistä vuorovaikutusta ja siksi kokeminen toimijuutena on väistämättä myös yhteisöllistä toimijuutta. Näin ollen se on hyödyllinen käsite myös varhaismodernien yhteiskuntien tutkimuksessa – vaikka vapaa tahto ja tyystin itsenäiset valinnat olivat harvojen, jos yhdenkään, yhteisön jäsenen saavutettavissa.
Samalla yhteisö voi myös suojata jäseniään ja peittää heidän yksilöllisyytensä alleen: kun Kokemäen enkelit lopulta päätyivät kihlakunnanoikeuden käsittelyyn – yleisenä häiriönä, ilman varsinaista rikosnimikettä – 12-vuotiaan Liisan kokemuksesta tai ajattelusta tai mistään muusta tekemisistä kuin siitä, miten henget puhuivat hänen kauttaan, ei kerrota mitään, eikä Liisaa itseään näytä kuulustellun tai kuullun, ainakaan maallisessa oikeudessa. Hierakioihin ja kontrolliin perustunut yhteiskunta ja sen tuottamat lähteet siis tuottivat tietyllä tapaa määrittynyttä toimijuutta – eivät kieltäneet sitä.
Toimijuus ja valta ovat historiankirjoituksessa liittyneet yhteen ja on pohdittu paljon sitä, onko sellaisilla ihmisillä toimijuutta, joilla ei ole valtaa, ja millaista vallattomien ihmisryhmien toimijuus voi olla. Usein tutkimuksissa on osoitettu, että alistetuillakin ihmisillä oli toimijuutta, joskin usein reaktiivista ja vastaanpanemisen tai suostumisen valintoihin keskittyvää. Tällaista lähestymistapaa voi pitää voimaannuttavana, mutta helposti se myös peittää valtasuhteiden ihmisille asettamat rajoitukset näkyvistä tai vaihtoehtoisesti tuo näkyviin vain ne toimijat, jotka vastustavat valtakulttuuria, muttei niitä, jotka sopeutuvat siihen tai käyttävät sitä hyväkseen. Kuten monet kolonialisimin tutkijat huomauttavat, toimijuus ei tarkoita ihmisyyttä eikä ihmisyys toimijuutta – eikä toimijuus voi itsessään olla tutkimuksen vastaus. Käsitteen nyansoitu purkaminen voi kuitenkin tuottaa vastauksia – ja uusia kysymyksiä. Monet HEX:n vuosikonferenssin paneelit päätyivätkin pohtimaan sitä, miten toimijuuden käsite muuttuu, kun sitä sovelletaan eri historian aloille. Kun länsimainen nykyhetkikään ei ehkä ole aivan yhtenäinen, myös sosiologi voisi hyötyä historiantutkijoiden havainnoista siitä, miten toimijuus muuttuu ajassa ja kulttuurissa.
Sari Katajala-Peltomaa & Raisa Maria Toivo
Kirjoittajat ovat historian tutkijoita Tampereen yliopistossa, Triviumissa ja Kokemuksen historian huippuyksikössä. He ovat pohtineet kokemusta ja elettyä uskoa muun muassa kirjassa Lived Religion and Gender in Late Medieval and Early Modern Europe, Routledge 2021. Sen johdanto on avoimesti saatavilla kustantajan sivulla: https://tandfbis.s3-us-west-2.amazonaws.com/rt-files/docs/Open+Access+Chapters/9781351003384_oaintroduction.pdf
[1] Ala-Satakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat > Varsinaisten asioiden pöytäkirjat > Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1644-1649 (I KO a:6) (=Kokemäki, 19. Maij 1647, 266v-268.) http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=3848189