Porton katolisen yliopiston visuaalisten taiteiden laitos järjesti marraskuun lopulla 2021 kansainvälisen konferenssin, jonka aiheena olivat reliikit ja relikvaariot eli pyhimysten maalliset jäännökset ja niille valmistetut monenlaiset kallisarvoiset säiliöt. Tavoitteena oli tuoda yhteen eri tieteenalojen ja myös taiteellisten käytäntöjen näkökulmia aihepiiriin, johon liittyy myös hankalia eettisiä kysymyksiä esimerkiksi suhteessa ihmisruumiin jäänteiden käsittelyyn.
Kuva: Sofia Lahti 2021. CC-BY.
Osa esiintyjistä ja kuulijoista oli korona-ajallemme tyypillisesti etänä. Ainakin ensimmäisenä päivänä paikalla oli lähinnä portugalilaista yleisöä, ja noin puolet puhujista oli paikallisista yliopistoista. Esitelmät sekä keskustelut päädyttiinkin välillä käymään portugaliksi. Muualta tulleita oli salissa kolme, kaikki Pohjoismaiden edustajia: professori Lena Liepe Växjön Linné-yliopistosta ja tutkija Georges Kazan Turun yliopistosta sekä minä. Itsekin edustin tällä kertaa Linné-yliopistoa, jossa toimiva Mapping Lived Religion -hanke on Tampereen Levd religion i medeltida Finland -hankkeemme kumppani. Eletyn uskon näkökulman lisäksi esittelin lyhyesti Helsingin yliopistossa toimivaa Kuvakalske -hanketta, jossa tutkimme kuvien ja esineiden fragmentoitumisen moninaisia syitä ja seurauksia keskiajalla ja sen jälkeen.
Esitelmissä vaihtelivat historian, teologian, arkeologian ja taidehistorian sekä konservoinnin näkökulmat. Georges Kazanin keynote-puheenvuoro konferenssin toisena päivänä ilmensikin osuvasti konferenssin henkeä kuljettaen kuulijat reliikkikultin juurista reliikkitutkimuksen historian kautta uusimpiin ajoitusmenetelmiin, painottaen tieteidenvälistä yhteistyötä ja ehdottaen pyhäinjäännösten tutkimuksesta uutta monitieteistä tutkimusalaa.
Konferenssin ensimmäisen päivän keynote-luennon piti historioitsija-arkeologi Carlos Evaristo, jonka ura on rakentunut hänen itse 30 vuotta sitten puolisonsa kanssa perustamansa instituutioryppään ympärille. Moniaalle haarautuvasta operaatiosta on vaikea kertoa lyhyesti; siihen kuuluu komealta kalskahtavia osioita kuten International Crusade for Holy Relics / Apostolate for Holy Relics, The Royal Lipsanoteca – Regalis Lipsanotheca, the Royal Institute for Sacred Archeology, the Centre for Religious Research ja the Portuguese Centre for Sindinology and the Study of the Relics of the Passion. Tehtävinä ovat siis vaatimattomasti pyhäinjäännösten etua ajava kansainvälinen apostolinen ristiretki, pyhiin asioihin liittyvä arkeologia ja erityisesti Kristuksen käärinliinan ja muiden Kristuksen kärsimyshistoriaan liittyvien reliikkien tutkimus. Akateemisen maailman sijasta ensisijaisena toimintaympäristönä ovat kirkollisten instituutioiden ja yksityisten keräilijöiden reliikkikokoelmat, joiden hallintaa, tutkimusta ja hoitoa Evaristo ohjeistaa ja toteuttaa. Kosketus reliikkikultin pitkiin perinteisiin on hänen mukaansa monissa katolisissakin seurakunnissa kadonnut, joten neuvonta ja opetus on tarpeen. Lipsanothecalla (termi tarkoittaa reliikkirasiaa tai reliikkikokoelmaa) on myös oma kymmenien tuhansien objektien reliikkikokoelma. Lisäksi Evaristo kertoo julkaisseensa yli 150 kirjaa ja kymmeniä dokumenttielokuvia aiheesta. Taitavan matkasaarnaajan tavoin reliikkien apostoli puhui yliopistoyleisönkin päät pyörälle; juttua olisi nähtävästi riittänyt melkeinpä mistä tahansa reliikkeihin liittyvästä vaikka vuorokauden ympäri.
Kuva: Sofia Lahti 2021. CC-BY.
Portugalin kirkoissa ja museoissa on ylelliset valikoimat relikvaarioita eri aikakausilta. Käsi- ja päärelikvaarioista monet ovat puisia, lievästi barokkityylisiä muodoiltaan. Hienoimpiin esimerkkeihin relikvaarioiden kirjosta ja niiden perinteisestä esillepanosta lukeutuvat reliikkikappelit porrasmaisine alttareineen São Roquen kirkossa Lissabonissa. Aihetta myös tutkitaan maassa jonkin verran. Relikvaarioita osana kirkkojen kokoelmia on käsitelty laajasti esimerkiksi kirjoissa Entre Céu e Terra (2000) ja Tesouro de S. Roque (2017).
Oma suosikkini portugalilaisesta relikvaariotutkimuksesta on vuonna 2003 julkaistu monografia, joka keskittyy yhteen pään muotoiseen veistosrelikvaarioon ja sen historiaan monien eri lähteiden valossa. Relikvaario esittää ja edustaa Pyhän Pantaleonin päätä, ja siitä kertova kirja on nimetty relikvaariossa olevan tekstikyltin mukaan: ”Esta é a cabeca de S. Pantaleão” – Tämä on Pyhän Pantaleonin pää. Koska tällaiset relikvaarioihin tai reliikkeihin merkityt ilmoitukset esineen identiteetistä on tarkoitus ottaa vakavasti, on kirjan kanteen merkitty lause myös syytä uskoa. Näin ollen voidaan todeta, että myös kirjahyllyssäni on Pyhän Pantaleonin pää.
Sofia Lahti
Kirjoittaja on postdoc-tutkijana Sari Katajala-Peltomaan hankkeessa Levd religion i medeltida Finland.
Tekstissä mainittujen projektien sivustot:
Levd religion i medeltida Finland:
https://projects.tuni.fi/elettyusko/
Mapping Lived Religion:
Kuvakalske: