Hämeen pitäjänhistorioita tutkiessa havaitsin kirjoittajien omaan aikaan liittyvän piirteen: tutkijoilla on ollut halu etsiä noituuteen liittyviä tapauksia. Tarve löytää noituutta on voinut kummuta myös kirjoitustyötä valvovista toimikunnista. Onhan ”noituus” kiehtovampaa kuin vaikkapa verotus ja hallinto. Modernin ajan ihmisten kiinnostus noituutta kohtaan on ollut suurempaa kuin 1600-luvun ihmisten. Laajat noitaoikeudenkäynnit olivat Suomessa harvinaisia, mutta ne ovat saaneet pitäjänhistorioissa usein liiankin suuren huomion.
Sanoja trolldom tai trolla käytetään Kanta-Hämeen 1600-luvun käräjäpöytäkirjoissa suhteellisen usein varsinkin 1600-luvun alkupuoliskolla. Tavallisimmat käräjille tuodut noituustapaukset liittyvät karhuihin. Tapaukset kuvataan lyhyesti vain muutamalla rivillä: talonpoika syyttää naapuriaan siitä, että tämä on noitakeinoin (trolldom) nostattanut karhun hänen karjansa kimppuun. Syytetty on hankkinut hyvämaineisia isäntiä vannomaan maineensa puolesta. Syytökset raukeavat ja sakon sai osapuoli, joka väitti, että noitakeinoja olisi käytetty. Tapaukset jäivät miesten välisiksi. Naisia ei mainita osallisina karhun nostatukseen liittyvissä tapauksissa eikä niihin näytä sekaantuneen myöskään laajempaa ihmisjoukkoa tai viranomaisia.
Karhut pysyvät kantahämäläisen noituuden ytimessä koko 1600-luvun, mutta vuosisadan jälkipuoliskolla suhtautuminen petojen nostatukseen muuttui. Uusi nimitys ”noitamies” (trollkarl) ilmestyy käräjäpöytäkirjoihin. Noitakeinot eivät enää olleet kenen tahansa hallittavissa, vaan syytökset karhun nostatuksesta kohdistuivat tiettyyn henkilöön, jonka epäiltiin saaneen siihen paholaiselta apua (diefuulens tillhjelp). Kanta-Hämeen suuret noitaoikeudenkäynnit käytiin Hauholla vuonna 1665 ja Hausjärvellä vuonna 1674. Uutta oli se, että noituussyytökset kohdistuivat myös syytetyn lähipiiriin: Hausjärvellä isään ja poikaan, Hauholla veljeksiin, mikä on osaltaan luonut modernia myyttiä ”noitasuvuista”. Uutta oli sekin, että syyttelyyn sekaantui suuri joukko naapurustoa ja säätyläisiä sukupuoleen katsomatta. Syyllisiksi nimetyt tuomittiin kuolemaan, mutta vaino ei jatkunut koskemaan tuomitun lähipiiriä.
Hauholla ja Hausjärvellä suurta noitaoikeudenkäyntiä edelsi useita riitatapauksia, joissa myöhemmin noitamieheksi nimitetty henkilö oli osallisena. Kaikki riitatapaukset eivät liittyneet noituuteen, mutta niiden voi katsoa osaltaan johtaneen lopulta noituussyytöksiin. Hauholla Esko Niilonpoikaa syytettiin jo vuonna 1662 petojen nostattamisesta karjan kimppuun, koska ihmiset eivät suostuneet hänen vaatimuksiinsa. Myös Juho Matinpoikaa syytettiin vuonna 1674 samoin perustein karhujen ja susien nostatuksesta.
Perinteisesti karhunpyyntiin on liittynyt erilaisia riittejä, joiden avulla eläin saatiin liikkeelle ja surmattua. Tällöin oli loogista uskoa, että joku saattoi nostattaa karhun tekemään myös pahaa. Erilaisia muistiin merkittyjä riistan ja petojen pyyntiin liittyviä metsästystaikoja löytyi Suomesta paljon vielä 1800-luvullakin. Kanta-Hämeen alueen 1600-luvun käräjäpöytäkirjoista ei löydy viitteitä karhunpeijaisiin tai muihin karhuihin liittyviin rituaaleihin. Karhumetsästykseen liittyvä karhunkeihäskin mainitaan ainoastaan surmavälineenä Lammilla vuonna 1666.
Karhut pysyivät läsnä ihmisten arjessa ja uhkasivat metsälaitumilla liikkuvaa karjaa. Vielä vuonna 1736 Hauhon pitäjänkokoukselle valitettiin paimenesta, joka oli keväällä suojannut kylän karjaa pedoilta taikauskoisesti (widskepelighet) kiertämällä sen leppäkeppien kanssa. Paimen Matti Silfversax puolustautui sanomalla tehneensä sen saman minkä esivanhemmatkin. Hänet tuomittiin istumaan kahtena sunnuntaina jalkapuussa.
Pyrkimys hallita karhun liikkeitä jatkui 1800-luvulle. Viranomaisia tai kirkkoa asia ei enää kiinnostanut, vaan sitäkin enemmän kansanrunojen kerääjiä. Hämeestä merkittiin muistiin sanoja, joilla oma karja suojeltiin karhuilta yrittämällä ajaa se kauemmas tai peräti naapurin karjan kimppuun. Eemeli Vihervaara kirjasi Somerniemeltä vuonna 1910 tuolloin 50-vuotiaan Miina Heikkilän muistamat karhun nostatussanat:
Nouse viirasta vihanen elävä,
pure puuta ja pure maata
ja pure sitä, kun mä käsken,
muttei sitä, kun mä kiällän.
Mene poijes mailman ääriin,
älä täälä häntääs kiäri.
Tule vast sitt, kun mä käsken,
astu sitten likemmäks
pure vasta uurestansa,
joka on mun vihoittannu,
sinä olet taas ne sovittannu.
FT yliopistotutkija Tiina Miettinen
Tutkijana prof. Raisa Toivon johtamassa ja Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa ”Miten noitavainot vältettiin 1600-luvun Suomessa? Toiminta ja kokemus vainojen hillinnässä”.
Lähteet:
KA Porvoon ja Hollolan renovoidut tuomiokirjat: Hauhon, Tuuloksen ja Lammin käräjät 10.-12.7.1662: 56, ja 13.-14.2.1665: 34v-45v.
KA Raaseporin ja Hattulan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat: Janakkalan käräjät: 5.-6.10.1674: 238–244.
KA Hauhon seurakunnan arkisto. Hauhon pitäjänkokouksen pöytäkirjat 22.7.1736
SKVR tietokanta. Karjalaisten, inkeriläisten ja suomalaisten kansanrunojen verkkopalvelu. SKVR IX3 1151.
Nenonen, Marko 1988: Noidat ja noitavainot Hämeessä ja Ylä-Satakunnassa. Tampere: tutkimuksia ja kuvauksia IX. (ks. myös: https://webpages.tuni.fi/sochistoria/noitanetti/hame_1.html )