Teksti: Minna Salin
Arkisuomet-tutkimushanke tarjosi Tampereen yliopiston kielten opiskelijoille mahdollisuuden ilmoittautua opiskelija-avustajiksi Helsingin kaupungin työväenopistossa keväällä 2024 toteutetulle tutkimuskurssille. Totesin, että ”jos en uskalla, en voi saada enkä voi antaa”, joten oitis ilmoittauduin halukkaaksi. Koetin ajatella, että vain rohkeasti uskaltamalla ja liikaa miettimättä, mikä voi mennä pieleen, voin tarttua mahdollisuuksiin, joita yliopisto opiskelijoilleen tarjoaa. Mietin myös sitä, miten pitkän matkan hankkeen päävetäjät ovat kielentutkijoina tehneet matkatessaan aineistojaan keräten ympäri Suomen. Miksi en siis matkustaisi Helsinkiin ja tarttuisi mahdollisuuteen. Ilmoittautuminen kannatti: pääsin mukaan toteuttamaan Suomen ensimmäistä kokeilevaa tutkimuskurssia työväenopistossa yhdessä huippuosaajien kanssa asiantuntevassa tiimissä.
Pääsin mukaan toteuttamaan Suomen ensimmäistä kokeilevaa tutkimuskurssia työväenopistossa.
Tutkimushankkeen kokeileva kurssi toteutettiin Helsingin kaupungin työväenopistossa Alppilassa. Meitä opiskelija-avustajia kurssilla oli kolme, eli minun lisäkseni Oona Helistö sekä tutkimusavustajana toiminut Havu Kuusinen. Olin meistä ainoa, jolla ei ollut kokemusta avustajana olemisesta ennen työväenopiston kurssia.
Ensimmäinen kurssi-iltapäivä 24.1. oli luonnollisesti hyvin jännittävä. Saimme kohdata kuusi eri maista kotoisin olevaa kurssille osallistujaa työväenopiston neljännessä kerroksessa. Viimeinen tapaamiskerta ja päätöstapahtuma oli 24.4. kaksipäiväinen Kielikampusseminaari Jyväskylän yliopiston Ruusupuistossa. Se oli ensimmäinen seminaarikokemukseni. Helsingin kaupungin työväenopiston kurssilaiset olivat kielikampusseminaarin Kansalaistiedettä kaikille -työpajassa esitetyissä videoterveisissä mukavasti esillä. He eivät päässeet osallistumaan kielikampusseminaariin työesteidensä takia.
Opiskelija-avustajien kaksijakoinen rooli toimi hyvin
Kansalaistieteellisen tutkimuskurssin opiskelija-avustajan rooli oli kaksijakoinen, koska avustajana toimimisen lisäksi toimimme kurssilaisen roolissa. Koen, ettei roolista toiseen hyppääminen ollut hankalaa. Piti vain olla ”tuntosarvet herkkinä”, lukea tilannetta ja toimia suunnitellun tai muuntautuneen tilanteen mukaan. Vaikka kurssin runko oli etukäteen suunniteltu, se saattoi joiltain osin muuttua esimerkiksi vaihtelevan osallistujamäärän mukaan.
Muuntautumiskykyä vaadittiin. Välillä oli todella mukavaa tehdä toisten kurssilaisten kanssa yhdessä kurssilaisille suunnattuja tehtäviä. Toisaalta tuntui hienolta viedä läpi tilanne, jossa kurssilaiset haastattelivat toisiaan tai keskustelivat keskenään heitä kiinnostavista kielen muunnoksista, suomen murteista tai omista kielikokemuksistaan. Me avustajat autoimme kurssin vetäjänä toiminutta Kaarina Hippiä muun muassa teknisissä toiminnoissa, kuten videokameroiden asettamisessa käyttökuntoon. Huolehdimme kurssilaisten kielenkäyttötilanteen tallentamisesta tarkkailemalla kelloa ja varmistamalla, että kurssilaiset puhuvat videoitavassa tilanteessa sovitusta aiheesta. Tarpeen tullen ohjasimme tehtävien suorittamista, mutta välillä itsekin keskityimme annettuun kurssitehtävään muiden innokkaiden kurssilaisten rinnalla.
Tietyllä tavalla vaikeampaa opiskelija-avustajan roolissa
Minulle henkilökohtaisesti vaikeaa oli arvioida, kuinka paljon itsestään pystyi kurssilla antamaan, eli kuinka paljon voi osallistua keskusteluihin, kuinka ilmaista tuntemuksiaan vai ilmaistako ollenkaan, ja kuinka paljon olla vuorovaikutuksessa kurssilaisten kanssa. Minua pohditutti myös se, mitä avustajan roolissa voi spontaanisti kurssitilassa argumentoida, esimerkiksi jos mieleen juolahtaa jokin idea tai kyseiseen kurssitilanteeseen liittyvä huomio.
Mielestäni pohdintani liittyy luontaiseen tutkija-opiskelija-hierarkiaan: kurssi on tutkijan päävastuualuetta, ja opiskelija-avustajana toimiminen taas osana kurssitilan kuuntelevaa ja ohjauksen alla olevaa toimintaa. Näin on kuitenkin vain osittain, sillä opiskelija-avustajan yhtenä pyrkimyksenä on mielestäni olla spontaani ja oma-aloitteinen toimija, ja ottaahan tutkija avustajien mielipiteet huomioon.
Kurssilaisen roolissa ollessaan opiskelija-avustaja voi antaa itsestään enemmän.
Jälkeenpäin olen pohtinut, että kurssilaisen roolissa ollessaan opiskelija-avustaja voi antaa itsestään enemmän kuin opiskelija-avustajan roolissa. Kurssilaiset toivatkin viimeisenä kurssipäivänään esille toiveensa, että he olisivat halunneet enemmän mahdollisuuksia keskustella meidän avustajien kanssa. Se lämmitti meidän avustajien mieltä: meillä oli tärkeä rooli kurssilla.
Työväenopiston kahvila taukomme aikana oli oivallinen ja merkittävä paikka vapaaseen keskusteluun. Voin aavistaa, että kohtaaminen valitessamme yhdessä kakunpalaa tai kerrosleipää kahvilan lasivitriinin herkullisista antimista oli yhtä merkittävää kurssilaisille kuin meille avustajillekin.
Kotimatkamme Helsinki-Tampere -lähijunassa
Kotimatkamme Helsingin ja Tampereen välillä kulkevassa junassa täytimme eväitämme syöden ja kurssin tuottamien ajatusten vaihtamisella. Pohdimme tuntemuksiamme, kertoilimme toisillemme yliopistomme kurssien tarjontaa ja annoimme toisillemme vinkkejä. Minulle oli erityisen kiehtovaa keskustella tutkijuudesta ylipäänsä. Nauroimme ja puhuimme välillä äänekkäästikin, kun nautimme puheenaiheistamme, joista osa liittyivät kielitieteen teemoihin, osa elämään yleensä. Välillä tietenkin matkustaminen ja myöhäinen aikataulu tuntui meistä raskaalta. Itse olen kuitenkin hyvilläni siitä, että tammikuun pimeys vaihtui huhtikuun valoksi. Valoksi muuttuminen on merkki siitä, että kansalaistieteellinen työväenopiston kurssi on tullut onnellisesti päätökseen, ja voimme jäädä odottamaan tulevaa.
Ruusupuiston Kielikampusseminaarissa
Kielikampusseminaarissa 2024 Kansalaistiedettä kaikille -työpajassa esiteltiin Arkisuomet- tutkimushankkeen ja Helsingin työväenopiston kielikokemuskurssia yhdessä Mankolan peruskoulun ja Jyväskylän yliopiston kanssatutkimusprojektin kanssa. Jyväskylän projektin tutkija Mari Honko toi esille, että koulussa oppilailla on ollut mahdollisuus saada ymmärrystä tiedon ja tutkimisen luonteesta tekemällä tutkimusta itse. Kaarina Hippi pohti, että yksi oleellinen ero näiden kahden projektin välillä on siinä, että toisen kurssin osallistujat ovat peruskoulusta, jonka käyvät kaikki Suomessa, kun toinen taas on vapaaehtoisuuteen pohjautuva aikuisiin kohdistuva kurssi. Silloin pohdittavana on se, miten saada kurssilaiset paikalle tutkimaan kielitietoisuuttaan ja kielikäsityksiään ja olemaan siten osana Arkisuomien kielitietoisuudet ja muutos -hankkeen osatutkimusta. Työväenopiston kurssin opiskelija-avustajan roolissa kerroin työpajassa yhdessä muiden avustajiemme kanssa kurssista tekemiämme havaintoja pääosin ennalta sovituin aihein. Suunnitelmallisuus on minulle tärkeää, helpottaahan se suoriutumista varsinkin työpajan kaltaisessa minulle uudessa tilanteessa.
Kielikampusseminaari oli minulle kielitietoisuuttani kartuttava kokemus, mutta se ei ollut ainoa huomion kohteeni. En nimittäin voinut olla havainnoimatta kohteliaisuuskulttuurin läsnäoloa läpi koko seminaarin kulun. Oli aikamoinen hämmästys minulle, että kielitieteilijöiden ja kielestä muutoin kokoontuvia yhdistää vahva keskinäinen kunnioitus, arvostus ja kohteliaisuus toisiaan kohtaan. Toki se on ollut havaittavissa jo Helsingin työväenopistolla ja yliopistossamme Tampereella, mutta näin laajasti havaittuna koen sen hämmästyttäväksi kulttuuriseksi kokemukseksi ja havainnoksi, josta en voi olla muutoin kuin positiivisin mielin.
Kielen tutkiminen vaatii tutkijalta jatkuvaa “korvien ja silmien auki” pitämistä.
Opiskelija-avustajaksi osallistumiseni oli minulle itselleni hyvin arvokas kokemus sekä opiskelijuuden että kielentutkijuuden näkökulmasta katsottuna. Opiskelijan roolissa ollessani sain nähdä läheltä, miten vetäjänä toiminut Kaarina Hippi sekä vierailevat luennoitsijat innostivat kurssilaisia mielenkiintoisilla puheenaiheillaan, luentomateriaaleillaan ja tehtävillään. Kielentutkijuus näyttäytyi minulle hyvin monipuolisena ja kielenkäyttäjiä osallistavana toimintana. Kielen tutkiminen on havaintojeni mukaan energistä ja alati aktiivista toimintaa, joka vaatii tutkijalta jatkuvaa korvien ja silmien auki pitämistä, uteliaisuutta ja rohkeutta tarkastella ja tutkia yhteiskunnallisten tapahtumien ja ilmiöiden sisäisiä vuorovaikutustilanteita ja kielenilmiöitä.
Lue lisää:
Blogi: Kielikampusseminaarissa Jyväskylässä
Oo vai oa? — Kielen ilmiöt kiinnostavat monia
Kaarina Hipin blogikirjoitus Kielikäsityksiä yhdessä tutkimassa
Arkisuomet-hanke — tästä on kyse
Kaarina Hipin haastattelu: Kielentutkija ei ole kielipoliisi
