Raitiotien jatko tuo lisää työmaita keskustaan - yritysvaikutukset huomioitava alusta alkaen

Paitsi että kulku linja-autoasemalle helpottuu, pistoraiteella on myös seudullista merkitystä, sillä se mahdollistaa raitiotiereitin sujuvan jatkamisen Pirkkalaan tulevaisuudessa, jos niin päätetään.
Kuva: Wille Nyyssönen/ Raitiotieallianssin kuvapankki

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti maanantai-iltana 25.11.2019 äänin 50-16 jatkaa raitiotiereittiä Hatanpään valtatietä linja-autoasemalle. Yrittäjien ja liike-elämän kannalta päätös tarkoittaa lisää rakennustöitä, joiden on tutkimuksemme mukaan koettu haittaavan erityisesti jälleenmyynti- ja palveluyritysten toimintaa. Toisaalta tutkimuksessamme on myös yrittäjien keskuudesta noussut esiin toive, että keskustan rakennustyöt saatettaisiin kerralla valmiiksi.

Edellytykset haittojen minimoimiselle on kuitenkin paremmat kuin rakennustöiden alkaessa ensi kertaa. Rakentajille ja kaupungille on jo kertynyt kokemusta tiiviiseen yhdyskuntarakenteeseen rakentamisesta ja vuorovaikutuksesta yrittäjien kanssa. Tietoa on kertynyt yritysvaikutuksista ja haittojen minimoimisesta niin kivijalkaliikkeiden kuin kauppakeskuksenkin edustalla rakennettaessa. Raitiotiehankkeen toteuttajilla on nyt näyttämisen paikka: osataanko opit ottaa käyttöön heti alusta alkaen?

Oppimiskäyrällä on menty jyrkästi ylöspäin” toteaa aluetieteen dosentti Ilari Karppi Ylen haastattelussa.

Lue tästä Yle uutisten artikkeli, jossa haastatellaan tutkimuksestamme vastaavaa Karppia sekä elinkeinoelämän edustajia raitiotien rakentamisen yritysvaikutuksista uuden pistoraiteen osalta.